Vedenpohjassa möngertävä kilkki on kalastajalle kirosana

Kilkki on pohjaelimistön hyvinvoinnin mittari, mutta kalastajat eivät siitä pidä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kilkki on arktinen jäämerirelikti.

Kilkki on pohjaelimistön hyvinvoinnin mittari, mutta kalastajat eivät siitä pidä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ville Vanhala

Kilkki on kalastajalle kirosana.

Kun verkosta nousee kalaa, niin kalojen kyljissä saattaa riippua kilkkejä. Ne kuitenkin tarrautuvat enimmäkseen kuolleisiin kaloihin, joten saalis saattaa olla ilman kilkin puremaakin käyttökelvoton.

Soikea ja litteä, ulkonäöltään esihistoriallisen koiraskilkki voi kasvaa jopa kymmenen sentin mittaiseksi. Naaraat jäävät selkeästi koiraita pienemmiksi. Kummatkin kantavat selässään suojakilpeä.

Kilkki elää Itämeressä, Laatokalla ja Ruotsin suurissa järvissä, mutta Suomen sisävesissä sitä ei esiinny.

”Kilkki sietää vaihtelevia suolapitoisuuksia ja pystyy elämään varsin vähähappisessa vedessä, kertoo Tapio Gustafsson Kalatalouden Keskusliitosta.

”Jos pohjalta puutuvat kilkit, niin siellä ei ole juuri muutakaan elämää.”

Peto ja kannibaali

Kilkki on arktinen jäämerirelekti, jäännelaji, joka on jäänyt Itämereen Baltian jääjärven makeavetisen altaan purkauduttua mannerjäätikön sulamisen tuloksena noin 11 000 vuotta sitten.

”Kilkki elää viileissä vähäsuolaisissa murtovesissä. Sitä ei tavata enää Itämeren eteläisimmissä osissa eikä Atlantin valtameressä, missä veden suolapitoisuus on huomattavasti korkeampi.”

Kilkkiä pidetään raadonsyöjänä, mutta se on peto, jonka pääasiallista ravintoa ovat valkokatkat ja myös liejusimpukat. Hiekka- ja savipohjissa möngertävä kilkki haistaa ja tuntee saaliinsa tuntoraajoillaan veden väreilystä, asettuu sen päälle ja syö sen suuhunsa.

Kilkki saalistaa myös itseään pienempiä lajitovereitaan ja jopa omia poikasiaan.

Kilkki itse taas on useiden kalalajien kuten ahvenen, turskan ja kampelan ravintoa.

Munat sikiötaskussa

Kilkki parittelee tammi-toukokuun välisenä aikana naaraiden kuorenvaihdon yhteydessä. Naaras munii koostaan riippuen 75–600 munaa, joita se kantaa vatsapuolensa sikiötaskussa kesäkuuhun saakka.

”Vaihtolämpöinen kilkki on talven ja kevään ajan liki lepotilassa, eivätkä munat kehity poikasiksi ennen kuin vesi on tarpeeksi lämmintä”, Gustafsson kertoo.

Kuoriutuneet poikaset ovat vain 3–4 millimetrin mittaisia. Kuoriutumisen jälkeen suurin osa naaraista menehtyy sukusolujen tuottamisesta ja munien kantamisesta aiheutuvaan rasitukseen.

Hyvinvoinnin mittari

Kilkki viettää suurimman osan elämästään pohjaliejussa ravintoa etsien. Kilkki pystyy kuitenkin myös uimaan pohjan yläpuolella, mutta se ei elämänsä aikana siirry pitkälle kuoriutumispaikastaan.

”Siinäkin mielessä sitä voidaan pitää pohjaeläimistön hyvinvoinnin mittarina”, Gustafsson toteaa.

Kilkkien määrä vaihtelee kausittain. Vaihtelu kielii osaltaan veden ja vesistön pohjan tilasta, mutta kannankasvun tai -vähenemisen merkittävin syy on sen tärkeimmän saaliseläimen valkokatkan määrä kilkin elinalueella.

”Mitä enemmän on valkokatkoja, sitä enemmän on kilkkejä. Nyt aivan viime vuosien aikana molempien määrä näyttäisi olevan kasvamaan päin.”

X