Ibizalla viihtyvät hippien lisäksi perheet

Ibiza on ollut vuosikymmenten ajan hippien saari Välimerellä, mutta viime aikoina myös lapsiperheet ovat löytäneet saaren viisikymmentä uimarantaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Formenteran Es Pujols -ranta on suojaisessa lahdenpoukamassa.

Ibiza on ollut vuosikymmenten ajan hippien saari Välimerellä, mutta viime aikoina myös lapsiperheet ovat löytäneet saaren viisikymmentä uimarantaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Anne Saarentola

Tyylien taiturit

Ibizan kaupungin tunnelma on rento ja positiivinen. Kapeilla kujilla on hauska istua kahvilan terassilla ja vain tuijotella ja ihastella ohikäveleviä ihmisiä.

Jotkut heistä ovat pukeutuneet viimeisen trendin mukaisesti ja ovat tietoisesti satsanneet tyyliinsä. Aamulla heiltä on saattanut hurahtaa muutama tovi peilin ääressä.

Tyyliltään toinen ääripää ovat hipit, jotka kansoittivat saaren jo 70-luvulla. He saapuivat saarelle eri puolilta Eurooppaa viettämään boheemia elämää. Jotkut jäivät saarelle pysyvästi, toiset taas palaavat verestämään nuoruuden muistojaan tasaisin väliajoin.

Tuskin missään muualla voi nähdä harmaapäisiä rastahiuksisia isovanhempia varvassandaalit jalassa illastamassa trendiravintolassa lastensa ja lastenlastensa kanssa.

Hyväntuuliset isovanhemmat näyttävät jälkipolvilleen, ettei tyylin tarvitse muuttua edes eläkepäivillä.

Mielenkiintoiset ja värikkäät ihmiset luovat saaren ainutlaatuisen tunnelman. Myös seksuaalivähemmistöt sulautuvat ongelmitta saaren elämäntapaan ja nauttivat Ibizan liberaalista ilmapiiristä.

Rannalla vietetyn päivän jälkeen on mukava siirtyä kaupungin satamaan, missä voi ihastella hämärtyvää horisonttia ja valtavien purjeveneiden mastoja.

Alkudrinkkien jälkeen kannattaa kiivetä kukkulalla sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin, jota kutsutaan nimellä Dalt Vila. Keskiaikaista kaupunkia ympäröi 1500-luvulta oleva massiivinen kivimuuri, jonka suojissa voi käyskennellä hiljaisia mukulakivikatuja pitkin ja poiketa illastamaan pieneen hämyiseen ravintolaan.

Ateria sopii aloittaa muutamalla palalla jamon serranoa, ilmakuivattua kinkkua, ja aiolilla eli valkosipulimajoneesilla. Tapasten valikoima on luonnollisesti runsas, Espanjassa kun ollaan.

Jos vierailija haluaa nähdä Euroopan villeimmät bileprinsessat, kannattaa satsata yöelämään. Kaupungissa osataan pitää hauskaa ja juhlia läpi yön. Yökerhoissa esiintyvät maailmankuulut DJ:t.

Perinteiset markkinat

Ibizan kaupungissa on paljon suloisia pikku putiikkeja, joista monet ovat saaren innoittamien taiteilijoiden omistamia. Käsitöitä, koruja ja sisustustavaraa on tarjolla runsaasti. Vaateputiikeissa voi muotivaatteiden lisäksi tehdä yksilöllisiä löytöjä.

Joskus kassalla voi joutua hieraisemaan silmiään, sillä vieressä saattaa seisoa Paris Hilton tai Kate Moss, jotka viihtyvät Ibizalla säännöllisesti.

Keskiviikkoisin, huhtikuusta lokakuulle, Ibizalla pidetään Es Canarin hippimarkkinat, jotka on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1973. Tätä massiivista tapahtumaa ei kannata jättää väliin.

Markkinoilla on noin 500 myyntikojua, joissa myydään vaatteita, keramiikkaa, saarella asuvien taiteilijoiden töitä ja koruja. Juuri käsintehdyt korut ovat markkinoiden kauneinta antia. Hippimarkkinoilla kaikki tavarat ovat myös selkeästi halvempia kuin Ibizan kaupungissa.

Ostin vanhemmalta pariskunnalta muutaman pienen hopeisen korun, joita he valmistavat itse kotonaan. Pariskunta muutti saarelle Hollannista 70-luvun alussa.

Pöydät notkuvat myös värikkäitä luonnonkivikoruja. Viljeltyjen helmien valikoima on päätähuimaava.

Korut ovat myös helppo tuliainen, koska niitä on helppo kuljettaa matkalaukussa. Markkinoiden kauniit keramiikkavadit houkuttelevat myös, mutta painon takia ne jäivät ostamatta.

Markkinoiden ainutlaatuinen tunnelma kannattaa kokea, vaikka ei ostaisikaan mitään. Musiikki soi, kun nelihenkinen bändi soittaa kojujen seassa instrumentaalista musiikkia, ja batiikkivärjättyyn pitkään mekkoon pukeutunut naislaulaja laulaa pehmeällä hiekalla seisten, paljain jaloin.

Viereisen oliivipuun latvassa lymyää reilun metrin pituinen värikäs lisko. Sen pää on vihreä, keskivartalo punainen ja häntä keltapunaraidallinen. Lisko kääntelee päätään, muljauttele suuria silmiään, eikä ole hälinästä moksiskaan.

Pyöräilijän paratiisi

Ibizalta kannattaa tehdä päiväretki pienelle Formenteran saarelle, joka on monelle Ibizan kävijällekin tuntematon paratiisi. Venematka kestää puolisen tuntia.

Formentera on Ibizaan verrattuna rauhallisempi ja myös maaseutumaisempi saari.

Lampaat ja vuohet kirmaavat saaren pinjalehdoissa ja yrittävät keskipäivän kuumuudessa hakeutua suojaan polttavalta auringolta puiden varjoihin.

Saaren kuuluisat viikunapuut notkuvat kesällä painavista hedelmistä niin, että puiden oksat täytyy tukea useilla kepeillä. Näin lampaat ja vuohet eivät pääse käsiksi herkullisiin viikunoihin.

Formentera on maastoltaan melko tasainen, joten pyöräily on kätevä tapa tutustua saareen.

Pyöräilevän turistin kannattaa pakata reppuun mukaan uikkarit, sillä kauniita hiekkarantoja tulee vastaan tuon tuostakin. Formenterassa on 70 kilometriä rantaviivaa, mistä suuri osa on hiekkarantaa. Valkohiekkaisten rantojen vuoksi saarta sanotaankin Välimeren Karibiaksi.

Myös kivikkoiset lahdenpoukamat houkuttelevat virkistäytymään, sillä niissä Välimeri kimmeltää usein aivan turkoosina.

Formenteran suosituin ranta on Playa Migjorn. Siellä on all inclusive -hotelleja, missä lapsiperheet viihtyvät. Pariskunnille on tasokkaita, rauhallisempia hotelleja.

Jos vierailija haluaa ihastella Välimerta ja hiekkasärkkiä rauhassa, kannattaa suunnata saaren pohjoisimpaan niemenkärkeen, missä Välimeri kimaltelee molemmin puolin kapeaa särkkää.

Pohjoisosassa sijaitsevat myös valtavat suola-altaat, joista kerätään Sal De Ibizaa eli Ibizan suolaa. Suola on pakattu turkooseihin rasioihin, ja on loistava tuliainen saarelta.

Jos vierailijalla on tuuria, hän saattaa osua hiekka-altaille juuri flamingojen muuton aikaan. Silloin hennon vaaleanpunaiset altaat hohtavat kilpaa satapäisten punertavien flamingojen kanssa, jotka nostelevat arvokkaasti pitkiä jalkojaan. Näky on epätodellisen kaunis.

Toinen suosittu tuliainen on saaren herkullinen viikunakakku. Ainakin sitä kannattaa nautiskella jossain saaren kahviloista.

Sant Francesc on Formenteran pääkylä, joka koostuu matalista valkoisista rakennuksista. Idyllisessä kylässä on pieniä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita, joissa luonnollisesti tarjoillaan välimeren keittiön antimia. Kylä on kuin tehty rauhalliseen käyskentelyyn.

Saaren itäosassa korkeat kalliot laskevat pystysuorasti mereen. Kallion kielekkeellä komeilee dramaattisesti La Molan valkoinen majakka. Majakan ympärillä matalissa puskissa lymyilee reilun vaaksan mittaisia värikkäitä liskoja. Lisko on Formenteran symboli.

Näin sinne mennään

Finnmatkat tekee Ibizalle ja Formenteralle valmismatkoja 15.5.–18.9. 2015.

Omatoimimatkaajat pääsevät Ibizalle laivalla tai lentokoneella Espanjan itärannikolta, esimerkiksi Barcelonasta.

Paikallishinnat

Vesipullo: 1,50 e

Iso olut: 5 e

Päivän pasta: 6 e

Hyvä muistaa

  • Ibizan julkinen liikenne on varsin toimiva. Autoa ei välttämättä tarvita.

  • Hippimarkkinoiden lisäksi ympäri saarta on lukuisia markkinoita.

  • Ibizalla järjestetään paljon konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia, jotka kannattaa selvittää jo kotona.

X