Teksti:
Jukka Vuorio

Hyvä internet ja sinne kirjoittavat henkilöt.

Minä todella pidän internetistä ja käytän sitä paljon. Tosi paljon. Mutta nyt ennen niin kiva kissavideoiden, työsähköpostien ja talouskeskusteluiden täyttämä nettini on noin vuodessa mennyt pilalle.

Nykyään ei voi enää nettiään avata ilman, että välittömästi kasvoille tulvahtaa ”mamu-rasisti-suvakki”-tykittely, joka tuottaa pelkkää pahaa mieltä ja ahdistusta niin lukijoille kuin kirjoittajillekin.

Sanasodan osapuolet ovat kaivautuneet syvälle virtuaalisiin poteroihinsa, joista käsin he ärsyttävät toinen toisiaan ja osa menee uhkailunkin puolelle. Se on kuvottavaa.

Ajan henki on, että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Ja että maailma on mustavalkoinen.

Tässä asetelmassa ihmiset toivottavat tervetulleiksi Suomeen joko miljoona uutta maahantulijaa tai eivät ainuttakaan. Kaikilla on hirveän kärkkäitä mielipiteitä, ja kaikki haluavat jostain syystä kertoa ne julkisesti netissä.

Mutta kun asiat eivät ole mustavalkoisia. Edes ihmiset eivät ole. Me suomalaisethan olemme etenkin nyt pakkasella pikemminkin vaaleanpunaisia kuin valkoisia.

Ahtaat poterot ja lokerot eivät sovi minulle. Asioiden ja ilmiöiden kaikista puolista pitää voida kirjoittaa vailla pelkoa pitkin puhelinta ja nettiä valuvasta paskamyrskystä.

Eikä kärjistävä, yksinkertaistava ja mutkat suoriksi vetävä valtamediakaan puhtaita papereita tästä tilanteesta saa.

Asioista tulee voida keskustella. Se ei ole keskustelua, että samaan televisiostudioon järjestetään esimerkiksi Jussi Halla-aho ja Umayya Abu-Hanna ja sitten heidät usutetaan toistensa kimppuun. Se on tappelua, joka varmasti kiinnostaa katsojia, mutta keskustelua se ei ole. Ehkä on niin, että hyvä keskustelu ei ole hyvää televisiota.

Suomeen tuli viime vuonna 32 478 turvapaikanhakijaa. Olen sitä mieltä, että Suomeen mahtuu vaikka kaksi kertaa enemmän turvapaikanhakijoita, siis sellaisia jotka pakenevat sotaa, väkivaltaa ja vainoa.

Mutta kaikki viime vuonna tulleet eivät suinkaan ole heitä, jotka henkensä kaupalla pakenevat kotimaastaan. Moni tulee vain kokeillakseen, miten Suomesta voisi hyötyä. Noin 3000 henkilöä perui viime vuonna turvapaikkahakemuksensa. On vaikea kuvitella turvapaikkaa todella tarvitsevan vapaaehtoisesti peruvan hakemustaan.

Jokin järjestelmässä mättää, kun tuhannet voivat saada turvapaikanhakijan statuksen, vaikka eivät selvästikään turvapaikkaa tarvinneet.

Kyllä se minun turvallisuudentunnettani häiritsee, jos illalla ihonväristä riippumatta joku nuorisoporukka ei meinaa päästää ohitseen, tuuppii ja huutelee perään. Sitä samaa tunnetta häiritsee myös ajatus vihamielisin motiivein liikkuvista suomalaisista ”partioista”.

Turvallisuudentunnettani iltahämärillä kaduilla sen sijaan lisäävät koulutetut, fiksut ja vastuulliset poliisipartiot.

Vaikka Suomen poliisi ei ole täydellinen, luotan siihen silti noin 99 prosenttia enemmän kuin satunnaiseen Teppo Tyrmääjään tai Anja Arvaamattomaan.

Jos kaduilla tuntuu turvattomalta, ratkaisu ei ole oman käden oikeus. Ratkaisun pitää olla poliisille soittaminen ja poliisin paikalle tuleminen.

Suomessa on nyt kova tilaus maltille ja rakentavalle, kiihkottomalle keskustelulle.

Ja jos Suomessa jokin kaipaa omatoimista suojelua, niin esimerkiksi metsistä ja vesistöistä olisi hyvä aloittaa.

X