Naistenpäivä: Hyvin te vedätte
Tiistaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää.
Päivän kunniaksi ryhdyin miettimään, mitä minulle tulee mieleen suomalaisesta naisesta.
Muistelin erästä tapausta, joka on jäänyt mieleeni.
Edellistalvena istuin eräänä aamuna keittiössä kahvilla, ja katselin ulkona kadulla loskaisessa säässä tarpovaa naista. Kadulla oli jo valmiiksi paksu loskakerros, ja taivaalta sitä tuli jatkuvasti lisää. Maisema oli harmaa ja koruton. Eli ihan tavallinen helsinkiläinen lähiömaisema.
Toisella kädellään nainen työnsi edellään lastenvaunuja. Toisessa kädessä oli sekä kauppakassi että pulkan naru, ja pulkassa istui lapsi. Lapsi itki huutoitkua.
En ole enää ihan varma, heittikö lapsi vielä piponsakin kadulle, mutta niin minä sen ehkä muistan, joten sanotaan, että lapsi heitti vielä piponsakin kadulle.
Olosuhteista huolimatta nainen ei raivonnut, eikä esimerkiksi heittänyt kauppakassia kerrostalon seinään tai ajoradalle. Minusta sellainen reaktio olisi ollut täysin ymmärrettävä.
Sen sijaan hän pysähtyi poimimaan lapsen pipon, puki sen hymyillen lapselleen ja eteni jälleen määrätietoisesti yhtä aikaa työntäen vaunuja ja vetäen pulkkaa.
Se oli mielestäni jotenkin kovin kunnioitusta herättävä hetki. Ehkä siitä on nähtävissä laajemminkin suomalaisen naisen ominaisuuksia, kuten päättäväisyys, oikeudenmukaisuus, periksiantamattomuus ja tietynlainen herkkyys.
Näitä ominaisuuksia käytetään esimerkiksi silloin kun noustaan osoittamaan mieltä öljynporauslautalle, voitetaan Finlandia-palkintoja, torjutaan kiekkoja olympiakaukalossa, perustetaan yrityksiä, ostetaan talo ja remontoidaan se, pelastetaan henkiä pitkissä yövuoroissa, johdetaan puolueita ja poliittisia liikkeitä sekä vedetään ensin monituntisia palavereja ja sen jälkeen pulkassa huutavia lapsia.
Saan onnekseni tuntea monia mahtavia naisia.
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille.