(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Vuorio

Olettekin varmaan huomanneet, että viime aikoina kertausharjoituksista on kirjoitettu ja puhuttu taas melko paljon. Torstaina muun muassa Ilta-Sanomat julkaisi jutun siitä, miten kertausharjoituksiin täytyy lähitulevaisuudessa lähteä ilman valmistautumisaikaa.

Armeijan reserviin ja sitä myötä kertausharjoitusten piiriin kuuluvat kaikki alle 50-vuotiaat varusmiespalveluksen käyneet. Upseeriston kohdalla sama koskee alle 60-vuotiaita.

”Jos kertausharjoitukseen käsketty reserviläinen ei ilmaannu paikalle, hänet julistetaan sotilaskarkuriksi”, Ilta-Sanomien jutussa kerrotaan.

Tämä on epäilemättä totta, mutta jutussa ei kerrota, että kertausharjoituksista voi ihan laillisesti ja hyväksytysti kieltäytyä. Sitä kutsutaan reservinkieltäytymiseksi tai täydennyspalveluun hakeutumiseksi.

Täydennespalveluun hakeudutaan samalla lomakkeella kuin siviilipalvelukseenkin. Täytetty lomake lähetetään puolustusvoimien aluetoimistoon tai siviilipalveluskeskukseen. Hakemus hyväksytään aina.

Mitään järkevää sisältöä täydennyspalvelulle ei kuitenkaan ole onnistuttu kehittämään. Viiden päivän pituisen täydennyspalvelun ohjelma kun koostuu lähinnä istumisesta ja syömisestä.

Ja ruokaa, sitä riittää. On aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala.

Kuinka ollakaan, minulla on eräs ystävä, joka on juuri tällä hetkellä reservinkieltäytyjä. Käytetään hänestä vaikka nimeä Tomppa (nimi muutettu).

Tomppa on kohta nelikymppinen mies, jolla on tyttöystävä, omistusasunto ja työpaikka. On hänellä toki muitakin asioita, mutta mainitaan nyt nuo seikat, jotka kertovat hänen olevan ihan pätevä yhteiskunnan jäsen.

Tomppa kävi aikoinaan varusmiespalveluksen, mutta tarkisti arvomaailmaansa myöhemmin pasifistisempaan suuntaan. Hän ilmoitti puolustusvoimille, ettei aio enää osallistua kertausharjoituksiin, jolloin Tomppa ohjattiin viideksi päiväksi Lapinjärven siviilipalveluskeskukselle täydennyspalvelukseen.

Tompan mukaan kuluvan viikon maanantaina kaksi bussilastillista reservinkieltäytyjiä lähti Helsingistä kohti Lapinjärveä.

Vaikka olen itse täysin palvellut (13kk) siviilipalvelusmies (kehitysvammaisten lasten koululla autonkuljettajana), ja täten itsekin Lapinjärvellä kuukauden mittaisen koulutusjakson käynyt, en silti osannut kertoa Tompalle etukäteen, mikä häntä siviilipalveluskeskuksella odottaisi omana täydennyspalveluaikanaan.

Veikkailimme yhdessä, että ehkäpä reservinkieltäytyjille opetetaan esimerkiksi ensiaputaitoja, tai ehkä heille näytetään jotakin sellaista, että kuinka rakennetaan laavu. Tai opetetaan sytyttämään nuotio tai edes veistämään makkaratikku. Kuitenkin jotain sellaista käytännöllistä, mistä ehkä saattaisi kriisitilanteessa olla jotakin hyötyä.

Olimme väärässä.

Tompan mukaan viiden päivän pakkoloma Lapinjärvellä on hyödytön sekä hänelle että yhteiskunnalle. Tompan raportit Lapinjärveltä saapuivat minulle puheluina, tekstareina ja Facebookissa.

”Kyllä kaksi päivää täällä riittäisi”, kuului ensimmäinen viesti tiistaina.

Kysyin Tompalta mitä hän on tehnyt.

”Istunut ja syönyt”, kuului vastaus.

Tomppa kertoi, että ensiapukurssin sijaan reservinkieltäytyjät ovat istuneet kuuntelemassa luentoja väkivallattomuudesta, armeijasta ja siviilipalveluksesta. Luentoja ennen, niiden välissä ja niiden jälkeen on syöty.

Sitten kysyin, että tietääkö Tomppa, mitä huomenna olisi ohjelmassa.

”Huomen sama”, Tomppa kertoi.

Torstaina Tomppa tiedotti jälleen kuulumisistaan.

”Tämä on kuin nuorisotalolla olisi. Voi pelata bilistä ja pöytäfutista ja hengata sohvilla.”

Olin tyytyväinen, että voi sentään tehdä jotakin muutakin kuin vain istua ja syödä.

”Joo siis tänäänkin oli liikuntaa. Sai tehdä ihan mitä halusi. Minä kävelin Lapinjärven keskustaan, kun kuulin, että siellä ehkä on jossakin Keke Rosbergin vanha talo. Kyselin paikallisilta, että missä se on, mutta kukaan ei tiennyt. Lopulta minulle näytettiin joku talo, joka kuulemma ehkä oli Keken entinen asunto. Otin siitä valokuvan”, Tomppa kertoi.

Mitkä ovat fiilikset näin viimeisenä iltana, perjantainahan pääsette pois sieltä jo iltapäivällä?

”No ansionmenetystähän tästä ei tule, kun täällä saa olla täydellä palkalla, mutta noin muuten tämä ei tunnu siltä, että tästä nyt kenellekään mitään hyötyä on. Yksi ryhmä sai kyllä alkusammutuskoulutusta. Mutta jos tämmöinen systeemi täytyy olla, niin minun mielestäni me voitaisiin tehdä jotain duunia esimerkiksi sairaalassa tai vanhainkodissa, tai meille voitaisiin opettaa vaikka jotain öljyvahinkojen torjuntaa rannikolla”, Tomppa miettii.

Eikä tämä välttämättä tähän jää. Täydennespalvelukseen voidaan kutsua periaatteessa yhtä usein kuin kertausharjoituksiinkin. Joten ehkä Tomppa saa nauttia pakollisista Lapinjärven-lomista vielä seuraavat kymmenen vuotta.

Blogia muokattu 7.4. klo 17.33: sana ”vammaisten” korjattu muotoon ”kehitysvammaisten”.

X