Teksti:
Jukka Vuorio

Olettekin varmaan huomanneet, että joillakin julkisuuden henkilöillä on oma ”luottotoimittajansa”.

Matti Nykäsellä on Kai Merilä ja… Tai itseasiassa en tiedä onko muilla paitsi Matti Nykäsellä oma Kai Merilänsä.

No kuitenkin, olen huomannut hitaasti mutta varmasti liukuvani kohti luottotoimittajuutta Suomen suosituimman miesbloggarin, sarjakuvataitelijan, vuoden graafikon ja tv-juontaja Kasper Strömmanin suhteen.

Ensin, vuoden 2013 alussa, haastattelin Strömmania (tai ehkä minun pitäisi kutsua häntä jo Kasperiksi) Voimaan. Hänet oli juuri valittu vuoden graafikoksi. Tarjosin ensitapaamisellamme berliininmunkkeja, mutta ne eivät hänelle maistuneet. Taisin syödä itse kaksi.

Puhuimme muun muassa desgin-esineiden ja ei-desgin-esineiden erosta, Helsinki World Design Capital 2011 –vuodesta ja siitä miksi Kasper myi kotisivullaan kanisterillista kusta 850 eurolla.

Sitten, vuoden 2015 keväällä, haastattelin Kasperia Viestinnän Tulevaisuus –lehden ensimmäiseen numeroon. Joimme kahvia Karhupuiston kahvila Berggassa ja pohdimme sitä, miksi hänen bloginsa ja koko mies ylipäätään on niin hauska.

Kävi ilmi, että hän harjoittelee hauskuutta amerikkalaisia stand-up-koomikoita katsomalla.

Ja tänä vuonna helmi-maaliskuun vaihteessa oli jälleen aika tavata haastattelun merkeissä. Nyt toimeksianto tuli TV-maailma-lehdeltä.

Kahvin juonnin sijaan aioimme haastattelun lomassa lounaalle. Mutta tiedättekö mitä?

Kalliossa on todella vaikea lounasaikaan päästä mihinkään lounasravintolaan sisään. Kävimme turhaan pällistelemässä peräti neljän ravintolan ovella, kunnes lopulta saimme pöytäpaikan Sandrosta.

Kun vihdoin sain haastattelunauhurin päälle, emme puhuneet kusikanistereista, blogeista tai työelämästä, vaan Kasperin uudesta tv-ohjelmasta Stugor.

Yle Fem –kanavan esittämässä kymmenosaisessa ohjelmassa Kasper, joka ei muuten pidä kesämökkeilystä, tutustuu 30 suomalaisen kesämökin arkkitehtuuriin ja tarinaan.

Söimme Sandron kasvislounasta ja vitsailimme luottotoimittajuudesta.

”Meidän pitäisi lähteä yhdessä Kanariansaarille ryyppäämään”, Kasper sanoi. Vai olinkohan se minä? No jompikumpi kuitenkin.

Minusta se oli hauskaa, vaikka en oikeastaan osaa kuvitella häntä ryyppäämässä.

Kun TV-maailman juttu sitten ilmestyi, lähetin Kasperille viestin, että mihin osoitteeseen voisin lähettää hänelle pari lehteä.

Kasperilla kesti aika kauan vastata siihen viestiin, ja kun hän sitten vastasi, hän kertoi olevansa Kanarialla, mutta kylläkin perheensä kanssa!

Tunsin pientä pettymystä, sillä meidänhän piti lähteä kahdestaan sinne Kanarialle, ja nyt minut oli jätetty rannalle kuin varkain.

Ja nyt minä istun täällä käsissäni Kasperin uusi sarjakuva-albumi Tallipiällikkö.

Se on WSOY:n julkaisema, kovakantinen, 86-sivuinen sarjakuvakertomus elämästä, rakkaudesta, työstä, puutarhatontuista ja tatuoinneista.

Tärkein kysymys lienee: Onko albumi hauska?

No kyllä on. Se on aivan pirun hauska. Nauroin monta kertaa sitä lukiessani. Pyörittelin päätäni tarinan edetessä, ja toistin monta kertaa ”ei saatana”.

Näytin albumia myös ystävälleni ja sarjakuva-asiantuntija Henri Saloselle, jonka mielestä albumi myös oli täyttä timanttia.

Ihmissuhteita ja työelämää kairataan läpi ja auki oikein huolella erilaisten hahmojen ja metaforien kautta.

Postinkantajana työskentelee esimerkiksi etana ja norsu puolestaan pääsee palkattomaan työharjoitteluun posliinikauppaan. Ja niin edelleen.

Kyllä tämä on ehtaa Kasperia.

Viisi tähteä.

Tallipiällikön kansi.

Tallipiällikön kansi.

 

Ilpo ja norsu.

Ilpo ja norsu.

 

Hans ja lastentarvikemyymälän kaveri.

Hans ja lastentarvikemyymälän kaveri.

X