Eero Heinäluoma kertoo rakkaimman muiston vaimostaan

Leskeksi jäänyt Eero Heinäluoma muistuttaa, että arkinen voi olla hyvin arvokasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koko viisihenkinen perhe oli koolla, kun Eero Heinäluoman puoliso Satu Siitonen-Heinäluoma kuoli 8. tammikuuta.

Leskeksi jäänyt Eero Heinäluoma muistuttaa, että arkinen voi olla hyvin arvokasta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Hannu Toivonen

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma menetti puolisonsa Satu Siitonen-Heinäluoman tammikuun alussa. Vaimo menehtyi syöpään alle puolen vuoden sairastamisen jälkeen.

Heinäluoman muistikuvissa elävät vahvoina niin vaimon kirkkaat silmät kuin yhteiset Lapin-reissutkin.

Tärkein muisto on kuitenkin arkinen. Heinäluoma kuvailee sitä näin:

”En koskaan unohda, miten Satu touhusi grillimajassa itähelsinkiläisen omakotitalomme pihassa. Grillimaja oli Sadulle ja koko viisihenkiselle perheellemme rakas paikka ja ahkerassa käytössä. Satu paistoi maailman maittavimpia lettuja. Hän oli kaikin puolin loistava ruoanlaittaja.”

Grillimaja oli toiminnassa myös talven aikana.

”Majan lämpö tiivisti tunnelmaa muutenkin pienessä tilassa. Sadun käännellessä lettuja sydämissä versoi yhteisyyden tunne. Satu jutteli kokkauspuuhissaan, ja yhteisissä keskusteluissa muutettiin usein myös pieni palanen maailmasta. Saatoimme puhua kaikesta, mistä tahansa.”

Heinäluoma kehottaa ihmisiä miettimään, mikä oikeasti on tärkeää.

”Sadun kanssa käymieni pitkien keskustelujen ja leskimiehen lyhyen kokemuksen perusteella uskallan sanoa: puhukaa ihmiset tunteistanne, ottakaa lähimmäiset huomioon. Arkinen voi olla hyvin arvokasta, eikä viranomainen yleensä ole se lähin omainen.”

X