Islanti panostaa juniorifutikseen: Voisiko Suomi ottaa oppia Islannin ihmeestä?

Seuran arkistosta: Islanti porskuttaa EM-kisoissa uskomattomalla tavalla. Suomi ottaa mallia Islannista jo junnutasolta asti?.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

KäPa:n kymmenenvuotias keskikenttäpelaaja Oumar Balde käynnistää hyökkäyksen.

Seuran arkistosta: Islanti porskuttaa EM-kisoissa uskomattomalla tavalla. Suomi ottaa mallia Islannista jo junnutasolta asti?.
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Kosketus on puhdas. Oumar Balde ottaa pallon alas jalallaan ja avaa laitaan.

KäPa lähtee hyökkäykseen.

Terävät huudot kimpoilevat hallin katosta katsomoon, missä ryhmä verryttelypukuisia miehiä seuraa peliä keskittyneesti. Välillä kuuluu hyväksyvä murahdus. Muistilehtiöihin tehdään merkintöjä.

Kentällä on – ei enempää, ei vähempää – suomalaisen jalkapallon tulevaisuus. Vastakkain on valtakunnan kaksi parasta seurajoukkuetta: HJK ja Käpylän Pallo.

Pelaajat ovat kymmenenvuotiaita. Heidän uransa on vasta alussa, mutta ehkä joku heistä pelaa vielä miesten A-maajoukkueessa.

Se on todennäköistä. Yli puolet nuorista maajoukkuepelaajista on pelannut täällä. Tämä on Sami Hyypiä Academy, suomalaisen jalkapallovalmennuksen henkinen koti.

Huuhkajakapteenin nimeä kantava akatemia toimii Forssan lähellä Tammelassa, Eerikkälän urheiluopiston yhteydessä. Akatemian toimintaa rahoittaa yksityinen Palloilu Säätiö. Lisäksi se saa vuosittain valtiontukea.

Harjoitusolosuhteet ovat täydelliset: Ulkovalaistu jalkapallostadion, läpi vuoden avoinna oleva tekonurmikenttä ja täysimittainen sisähalli talviharjoittelua varten. Lisäksi alueella on ravintola, saunat, kokoushuoneet ja majoitustilat.

Kentällä pelaaville pojille tämä on ensimmäinen Akatemia-reissu. Viikonloppuleirille osallistuu ikäluokkansa neljä parasta joukkuetta. Ohjelma on tarkkaan suunniteltu: nopeus syötöt, pallonhallinta – pelaajien kaikki ominaisuudet testataan. Pelit tallennetaan videolle tarkempaa analysointia varten.

Fyysinen rääkki on kova, mutta kukaan ei valita.

Tämä on totaalista sitoutumista, mutta jos suomalaista jalkapalloa rakastetaan näin paljon, miksi se voi niin huonosti?

Unelma karkaa

”Euroopan Top10.”

Ristiriita ei voisi olla räikeämpi.

Palloliiton virallisessa visiossa Suomi on vuonna 2020 Euroopan kymmenen parhaan jalkapallomaan joukossa jokaisella toiminnan osa-alueella mitattuna.

Viime kesänä Suomi romahti FIFAn kansainvälisen rankinglistan sijalle 92. Sijoitus on huonoin yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vaisujen esitysten jälkeen maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen sai potkut viime kesänä. Päätavoite, paikka 2016 EM-kisoissa, on karkaamassa.

Ongelmat eivät rajoitu maajoukkueeseen. Veikkausliigan joukkueet eivät vieläkään menesty eurokentillä, sinivalkoista väriä näkyy harvoin eurooppalaisten joukkueiden valmennustiimeissä.

Heikko menestys on totuttu kuittaamaan sanomalla, että Suomi on liian pieni maa menestymään.

Se ei enää mene läpi.

Tänä syksynä Islanti varmisti paikkansa 2016 EM-kisoissa. Kymmenessä vuodessa pieni saarivaltio on noussut FIFAn kansainvälisen ranking-listan sijalta 93 sijalle 23.

Islannin ihme on saanut suomalaiset jalkapalloihmiset mietteliäiksi.

Ehkä vika ei olekaan siinä, että Suomi on pieni. Ehkä muualla tehdään asiat paremmin?

Vallankumous

Jalkapallo ei ole pelkästään sitä, mitä kentällä näkyy. Ammattilaiset puhuvat valmennuksen vallankumouksesta.

Vuosituhannen vaihteessa eurooppalainen lajijärjestö UEFA käynnisti kampanjan, jolla pyrittiin turvaamaan valmentajan ammatti Euroopassa. Alalle lähdettiin luomaan yhtenäistä standardia.

Yksi kehitystyön avainhenkilöistä oli brittivalmentaja Howard Wilkinson, joka toimii nykyään Valioliigan manageriyhdistyksen LMA:n puheenjohtajana.

Wilkinson kiersi ahkerasti Euroopassa levittämässä valmennuksen ilosanomaa.

”Ilman UEFAn työtä monessa Euroopan maassa vasta harjoiteltaisiin valmennuksen alkeita”, Wilkinson sanoi viime kesänä UEFA Technician -lehden haastattelussa.

Hän nimesi maita, joiden kehitys on jäänyt hänelle mieleen: Turkki, Romania, Unkari, Malta, Islanti…

Suomi ei ollut listalla.

UEFAn kampanjan seurauksena Euroopassa toimii nyt 200 000 koulutettua jalkapallovalmentajaa. Heidät on jaettu kolmelle tasolle pätevyyden mukaan. Amatöörijoukkueen valmentajilla on B-lisenssi, puoliammattilaisilla A-lisenssi. Ammattilaisliigan valmentajilla on UEFA Pro -lisenssi.

UEFA on luonut koulutuksen sisällön ja auttanut tarvittaessa ohjelman koordinoinnissa. Käytännön järjestelyt ovat olleet jokaisen maan palloliiton vastuulla.

Maakohtaisia eroja esiintyy. Moni suomalainen valmentaja tuntuu pitävän kotimaisen koulutuksen laatua heikkona. Osa on hakenut koulutusta ulkomailta saadakseen rahoilleen parempaa vastinetta.

”Suomessa ammattilaislisenssi vastaa suunnilleen puolen vuoden yliopisto-opintoja. Espanjassa vastaava UEFA-koulutus kestää viisi vuotta”, eräs kokenut valmentaja sanoo.

Neljä tähteä

Katsomossa rapistellaan taas lehtiöitä.

HJK on siirtynyt 1– 0 johtoon.

Sillä aikaa kun sinipaidat juhlivat, KäPan maalivahti ottaa huikan juomapullosta.

Kentällä olevien joukkueiden lisäksi tänään pelaavat Turun TPS ja Tampereen Ilves.

Oikeastaan Suomessa on vain nämä neljä joukkuetta. Ne ovat niin ylivoimaisia, ettei muilla kymmenvuotiailla ole niitä vastaan mitään mahdollisuuksia.

Puoli miljoonaa suomalaista sanoo harrastavansa jalkapalloa. Palloliitossa on 120 000 rekisteröitynyttä pelaajaa. Mutta menestys on kapeiden hartioiden varassa.

”Suomessa on 15-vuotiaiden joukkueita, jotka eivät häviä vuoden aikana yhtään ottelua”, Hyypiä Akatemian projektipäällikkö Hans Lahti kertoo.

Jyrkkä tasoero kertoo jotain oleellista suomalaisesta jalkapallosta: seurojen välillä vallitsee erimielisyys siitä, mitä hyvä valmennus tarkoittaa.

Käpylän Pallo kuuluu valmennuksen menestystarinoihin. Helsinkiläisen pikkuseuran miestenjoukkue pelaa 2-divisioonassa. Junioripuolella KäPa on tuottanut viime vuosina 14 maajoukkuepelaajaa. Se on toiseksi eniten HJK:n jälkeen.

Menestys on tehty systemaattisella työllä.

”Me panostamme siihen, että jo nuorilla pelaajilla on ammattivalmentajat”, KäPan urheilutoimenjohtaja Juha Valla sanoo.

Toinen tärkeä asia on tasojoukkueet. KäPan tunnuslause Kaikki pelaa – Omalla tasollaan on vastareaktio Palloliiton vuosituhannen vaihteessa lanseeraamalle Kaikki pelaa -hankkeelle.

”Palloliitto suositteli, että tasojoukkueita tehtäisiin aikaisintaan 12-vuotiaana”, Valla muistuttaa.

Hänen mielestään lahjakkuuden kehittäminen on aloitettava paljon aikaisemmin.

Mutta nyt tuomari viheltää pilliinsä erätauon merkiksi.

Islannin ihme

Siggi Eyjolfsson vastaa puhelimeen Norjassa, missä hän nykyään valmentaa.

Kun Eyjolfsson pestattiin 2000-luvun alussa Islannin jalkapalloliiton valmennusjohtajaksi, maan jalkapallo oli alkutekijöissään.

”Tehtäväni oli kehittää meille uusi valmennusjärjestelmä.”

Islannin palloliitto pyysi UEFAlta apua. Maahan luotiin yhtenäinen valmennusohjelma, johon kaikki seurat sitoutuivat.

Juniorit ohjattiin tasojoukkueisiin, missä kukin pelasi omien kykyjensä mukaan.

”Me keskityimme 8–12-vuotiaiden teknisiin valmiuksiin. Se on tärkeä ikä, sillä silloin luodaan jalkapalloilijan tekninen perusta. Jos lahjakkuuksia aletaan etsiä 13-vuotiaana, ollaan myöhässä”, Eyjolfsson sanoo.

Islannin palloliitto alkoi kouluttaa valmentajia UEFAn oppien mukaan. Lisenssien hinnat painettiin omakustannetasolle. Valmentajakoulutukseen houkuteltiin opettajia ja muita akateemisen koulutuksen saaneita ihmisiä.

Nyt kaikilla islantilaisilla juniorivalmentajilla on UEFA-lisenssi. Suomessa valmentajat ovat edelleen usein isiä ja äitejä.

Ammattimainen valmennus on nostanut harrastamisen hintaa. Mutta Islannissa kunnat osallistuvat liikuntapaikkojen käyttökorvauksiin. Junioreiden harrastusmaksut ovat noin puolet Suomen hintatasosta.

Eyjolfsson uskoo, että sattumalla on ollut vaikutusta menestykseen: Pienestä maasta on noussut kultainen sukupolvi, joka tuntuu onnistuvan kaikessa. Mutta ilman UEFAn asiantuntijoiden apua Islannin ihmettä ei olisi koskaan tapahtunut.

”Mahdollisuuksien ikkuna on nyt auki. Menestys avaa mahdollisuuksia valmentajille päästä kansainväliselle uralle. Siitä hyötyvät pelaajat ja koko islantilainen jalkapallokulttuuri”, Siggi Eyjolfsson sanoo.

Vaitelias Kuningas

Kaikki tuntevat tarinan lahtelaispojasta, josta tuli yksi aikansa parhaita jalkapalloilijoita.

Eläkepäivillään Jari Litmanen on lähtenyt mukaan suomalaisen jalkapallon kehitystyöhön. Hän on itse ilmoittanut opiskelevansa valmentajaksi.

Viime syksynä Litmanen kävi täällä Hyypiä Akatemiassa ohjaamassa junioreita Palloliiton asiantuntijavalmentajana. Sen jälkeen hänet palkattiin Palloliiton neuvonantajaksi.

”Tulosta tulee välttämättä”, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja suitsutti.

Olisi kiinnostava kuulla, mitä Litmanen ajattelee valmennuksen vallankumouksesta.

Mutta Kuningas ei vastaa haastattelupyyntöön.

Tarkemmin ottaen häntä ei voi edes lähestyä suoraan. Kaikki yhteydenotot käännetään A-maajoukkueen tiedottaja Timo Waldenille, joka ilmeisesti on jonkinlainen Litmasen epävirallinen pr-vastaava.

Tietääkö Walden, minkä tason valmennuskoulutusta Litmanen suorittaa?

”En osaa sanoa. Katsotaan, jos saan jostain selville”, Walden vastaa sähköpostitse.

Vastausta ei koskaan tule.

Toinen puoliaika

KäPa on ottanut keskikentän haltuun, ja maali roikkuu ilmassa. Lopulta HJK:n puolustus aukeaa tarkalla pystysyötöllä. Käpylän kärki tuikkaa pallon verkon perukoille.

Peli on tasan.

Punapaitojen tuuletuksesta tulee oma lapsuus mieleen. Monta vuosikymmentä me suomalaiset penkkiurheilijat olemme toivoneet huippujalkapallon nousua.

Muutkin kuin pelaajat ovat tehneet töitä menestyksen eteen: 70-luvun jälkeen Suomeen on noussut hehtaarikaupalla kuplahalleja, kuoppaiset hiekkakentät on korvattu tasaisella tekonurmella. Junioreita on kuskattu treeneihin.

Hikisiä sukkia on pesty yötä myöten.

Silti joskus tuntuu kuin huipulla mikään ei olisi muuttunut.

Tositarina kertoo, kuinka kansainvälinen jalkapallovaikuttaja kävi hiljattain Suomessa perehtymässä erääseen Veikkausliigan seuraan. Harjoitteluolosuhteet olivat kuulemma riittävät. Mutta valmennusopit olivat 70-luvulta.

Liiton palvelijat

Jalkapallo on joukkuelaji, mutta jostain syystä suomalaisten syötöt eivät mene perille. Jalkapallo pelaa itsensä lajina paitsioon.

Yhteisen vision puutteesta olisi helppo syyttää Suomen Palloliittoa, jonka tehtävä on kerätä jalkapallokansa yhteen. Moni pitää liiton rakennetta raskaana ja byrokraattisena.

Välillä fokus on lipsahtanut politiikan puolelle. Vuonna 2009 puheenjohtajaksi valittiin Sauli Niinistö, jonka merkittävin maineteko taisi olla Mixu Paatelaisen palkkaaminen Huuhkajien päävalmentajaksi.

Taustakeskusteluissa monet kokeneet jalkapalloihmiset arvostelevat liiton toimintaa. Jotkut puhuvat pelon kulttuurista.

Siksi onkin hyvin vaikea löytää ketään, joka uskaltaisi arvostella Palloliittoa julkisesti. Yli 17 miljoonan euron budjetillaan liitto on hyvin vaikutusvaltainen.

”Muissa maissa palloliitto palvelee seuroja. Suomessa seurat palvelevat liittoa”, eräs valmennuspuolen konkari tiivistää.

Juuri nyt olisi silti otollinen aika puhua Palloliiton tulevaisuudesta.

FIFAn ja UEFAn skandaalit ovat käynnistäneet laajan keskustelun huippujalkapallon suunnasta. Ja ensi vuonna Suomen Palloliitolle valitaan uusi hallitus.

Vaikuttaja

Tänä syksynä HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti valittiin eurooppalaisten seurajoukkueiden yhdistyksen ECA:n hallitukseen. Valinta oli poikkeuksellinen. Vain kerran aiemmin ECA:ssa on istunut pohjoismaalainen edustaja.

”Edustan siellä ensisijaisesti jalkapalloa, toiseksi suomalaista jalkapalloa ja kolmanneksi HJK:ta”, Riihilahti sanoo.

Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden katsella kotimaista jalkapalloa uudesta perspektiivistä. Riihilahti myöntää, että jalkapallon kehitys on ollut meillä hidasta. Yksi ongelma on vision puute.

”Emme tee asioita tarpeeksi systemaattisesti tarpeeksi pitkään. HJK:ssa on aina ollut hyviä valmentajia. Mutta vuodesta toiseen meillä on tehty eri asioita. Yhdenmukainen käsitys valmennuksesta on puuttunut.”

Palloliiton rooliin Riihilahtikaan ei suostu ottamaan kantaa.

”Sen sanon, etten ole itse lähdössä ehdolle puheenjohtajaksi.”

Kärsivällisyyttä

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande ei niele kritiikkiä kotimaisen jalkapallovalmennuksen huonosta tasosta. UEFA on ollut kehittämässä valmennuskoulutusta myös Suomessa. Koulutusjärjestelmän sisältö arvioidaan kolmen vuoden välein.

”Jokaisella kerralla Suomi on saanut järjestämisoikeuden seuraavalle kolmelle vuodelle.”

Viimeiset neljä vuotta Suomi on osallistunut UEFAn ammattivalmentajien vaihto-ohjelmaan.

”Kansainvälisten kouluttajien antama palaute suomalaisvalmentajien johtamien harjoituksen laadusta on ollut positiivista”, Casagrande sanoo.

Hän vahvistaa, että joissain maissa koulutus ylittää UEFAn asettamat minimitavoitteet. Mutta Palloliiton oman näkemyksen mukaan Suomi on kantanut kortensa kekoon osallistuessaan valmennuksen vallankumoukseen.

Tulevaisuuden tavoite on leventää ja terävöittää suomalaisen jalkapalloilun kärkeä. Casagrande peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä.

”Päätoimisten valmentajien määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Työlle tulee antaa aikaa.”

Tasapeli

Kovan väännön jälkeen peli päättyy 1– 1.

KäPan pojat riisuvat kenkänsä ja istuvat kuuntelemaan valmennusjohdon palautetta. Sitten Gabriel Europaeus ja Oumar Balde tulevat haastateltaviksi.

Gabrielin nilkan ympärille on kietaistu jääpussi.

”Joku tuli siihen napeilla. Mutta kyl mä pystyn pelaamaan.”

Pojat vaikuttavat tyytymättömiltä tasapeliin, voittamisen eteen on tehty niin paljon töitä. KäPan edustusjoukkue harjoittelee viisi kertaa viikossa, ja siihen pelit päälle.

”Välillä teen läksyt fudiskentällä”, Gabriel sanoo.

Hän istuu joka päivä kaksi tuntia autossa päästäkseen treeneihin. Yksi pelikaveri kulkee Loviisasta asti.

Kova treenitahti ei ole pojille ongelma. Kumpikin unelmoi huippujalkapalloilijan urasta.

”Haluaisin pelata aikuisena keskikentällä ManUssa tai Chelseassa”, Gabriel miettii.

”Mua kiinnostaisi Chelsea tai Manchester City”, Oumar sanoo.

Islannin ihmeen rakentaminen kesti kymmenen vuotta.

Pojat ovat aikataulussa.

Juttu on julkaistu alunperin Seurassa 41/2015.

X