Kuka opetti Pertti Kurikan Nimipäivät soittamaan?

Kaarlo Uusitalo loi keksintönsä avulla pohjan Pertti Kurikan Nimipäivien menestykselle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pertti Kurikan Nimipäivät on perustettu vuonna 2009.

Kaarlo Uusitalo loi keksintönsä avulla pohjan Pertti Kurikan Nimipäivien menestykselle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miia Saari

Resonaari-musiikkikoulun johtajalla Kaarlo Uusitalolla on erityisen hyvä syy riemuita Pertti Kurikan Nimipäivät -bändin menestyksestä. Uusitalo opetti kolme bändin jäsentä soittamaan kehittämänsä kuvionuotti-menetelmän avulla.

Musiikkiterapeutti Kaarlo Uusitalo havaitsi 1990-luvun puolivälissä, että kukaan ei opeta kehitysvammaisia musisoimaan. Koko maassa oli tuolloin vain muutama soittotaitoinen kehitysvammainen.

Uusitalo alkoi  kehittää menetelmää, jolla oppiminen onnistuisi. Hän keksi korvata nuotit värikkäillä kuvioilla. Kuvioista siirrytään oikeisiin nuotteihin pikkuhiljaa.

Uusitalo tuotteistaa parhaillaan maailmaa jo valloittavaa menetelmää yhdessä Resonaarin toisen johtajan Markku Kaikkosen kanssa.

Kaarlo Uusitalo kehitti kuvionuotteihin perustuvan menetelmän, jonka avulla kehitysvammaiset oppivat soittamaan. Kuva: Jani Laukkanen

Kaarlo Uusitalo kehitti kuvionuotteihin perustuvan menetelmän, jonka avulla kehitysvammaiset oppivat soittamaan. Kuva: Jani Laukkanen

Oppilaina kolme vuotta

Kaarlo Uusitalo sai vuonna 1998 työpaikan musiikkikoulu Resonaarista, jossa opetetaan soittamista erityisryhmille. Uusitalo toi kuvionuotit mukanaan ja alkoi opettaa kehitysvammaisia. Pertti Kurikka, Sami Helle ja Kari Aalto tulivat Uusitalon oppilaaksi seuraavana vuonna.

”He olivat puskaradion kautta kuulleet menetelmästäni ja pyysivät, kukin erikseen, päästä oppiini”, Uusitalo kertoo.

Tuolloin miehet eivät vielä soittaneet yhdessä ja liikkuivat omissa porukoissaan. Bändi heistä kasattiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin kehitysvammaisille palveluja tarjoavan Lyhty-yhdistyksen taidetyöpajalla.

Kurikka, Helle ja Aalto opiskelivat Resonaarissa kymmenen vuoden ajan. Uusitalo opetti heistä jokaista kolmen ensimmäisen vuoden ajan.

Bändin rumpali Toni Välitalo ei ole ollut Uusitalon oppilas.

Näin Uusitalo luonnehtii oppilaitaan

Laulaja Kari Aalto: aito punkmies

”Huomasin heti, että Kari on hyvin musikaalinen. Hän osasi jo oppilaakseni tullessaan soittaa rumpuja yllättävän hyvin. Musiikki on ollut Karissa sisällä aina, ja oli huimaa seurata, kuinka hän pikkuhiljaa oppi saamaan sen itsestään ulos paremmin ja paremmin.

Karilla svengasi hyvin alusta saakka, ja hän rakasti porukalla jammailua, soittamista yhdessä muiden kanssa. Mutta haasteena oli saada hänet soittamaan muiden kanssa yhteen.

Kari istuutui rumpujen taakse ja alkoi soittaa sillä tavalla kuin hänestä tuntui. Se kuulosti kyllä aina hyvältä, sillä Karilla on vahva musiikin taju.

Erityisen paljon opetin Karille kurinalaisuutta. Sitä, että bändissä soittamisessa on sääntönsä. Tähän tulee tauko ja tähän komppi. Muuten bändi ei kuulosta miltään. Se oli aluksi haastavaa, mutta Kari oppi, sillä hän oli todella ahkera. Hän treenasi valtavasti. Hän oppi myös taitavaksi basistiksi.

Karissa on kaksi puolta. Hän on toisaalta hyvin herkkä ja toisaalta välillä hyvinkin vihainen, räiskyvä persoonallisuus. Siksi punk on juuri hänen maailmaansa. Jos Kari riitaantuu jonkun kanssa, hän haluaa tehdä nopeasti sovinnon.

Minulle Kari ei koskaan vihoitellut, musiikin tekeminen oli hänen kanssaan aina hauskaa. ”

Kitaristi Pertti Kurikka: erittäin musikaalinen

”Kun Pertti tuli oppilaakseni, hänellä oli taito soittaa melodioita korvakuulolta sekä kosketinsoittimilla että kitaralla. Pertti on erittäin, erittäin musikaalinen.

Pertti oli Karin tavoin aluksi vaikea oppilas, koska hän osasi jo soittaa tietyllä tavalla ja halusi jatkaa niin.

Pertin oli vaikea sisäistää ajatusta siitä, että säestäjä ei soitakaan melodiaa. Mutta kuvionuoteilla hän oppi säestäjäksi.

Välillä Pertti hermostui ja sanoi, ettei tästä tule mitään. Mutta hänestä tuli innokas oppilas, kun hän huomasi kehittyvänsä. Hän hoksasi hienosti asioita yritysten ja erehdysten kautta.

Joka kevät ja joulu Pertti ilmestyy Resonaarin kevät- ja joulujuhliin, istuutuu pianon taakse ja säestää yhteislaulut. Siitä ei koskaan sovita etukäteen, hän vain tulee ja soittaa. Se on sillä selvä.

Pertti tuntee ja kerää musiikkia todella laajalti. Hänen rakkautensa musiikkiin on syvää.”

Basisti Sami Helle: helpoin oppilas

”Sami oli kenties näistä kolmesta helpoin oppilas siksi, että hän ei ollut aiemmin soittanut mitään instrumenttia. Hänellä ei ollut vakiintuneita tapoja, joista olisi pitänyt päästä eroon. Sain lähteä hänen kanssaan liikkeelle aivan alkeista. Sami oli hyvin innoissaan jokaisesta edistysaskeleestaan, hän oli loisto-oppilas.

Opetin Samille rytmiikkaa monta vuotta. Alkuvuodet olivat vaikeita, mutta nyt hänen rytmitajunsa on huikean hyvä. On mahtavaa katsella hänen soittamistaan. Näen, että hän on sisällä musiikissa eikä soita vain nuoteista.

Opetin Samin kuvionuoteilla kosketinsoittajaksi. Hän soitti koskettimia useassakin eri bändissä. Bassoa Sami ryhtyi testaamaan vasta ihan viimeisinä vuosina opistollamme. Sami on myös lahjakas räppäri ja räppäsi Resisposse-bändissä.

Räppääminen sopii Samille, sillä hän on hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta. Hän muun muassa ajaa vammaisten asioita eri järjestöissä.”

X