Voisiko viime keväänä löydetty hylky olla aarrelaiva Hanneke?

Museoviraston tutkijaryhmällä on ongelmia.

Dieselmoottori hyytyy taas uudestaan. Tuulta on kymmenen metriä sekunnissa, ja kivet ovat lähellä.

Meriarkeologi Minna Leino ja tutkimusapulainen Tuomas Mäkinen ovat koko tutkimusryhmä.

He seuraavat vakavina, miten aallot vievät hallitsemattomasti raskasta venettä, jykevää metalliarkkia Vellamoa.

Mäkinen yrittää vielä kerran käynnistää moottoria. Lopulta se herää.

Moottori jopa ottaa kierroksia sen verran, että alkaa vastustaa aaltoja.

Laskeva aurinko värittää kallioita lämpimin sävyin, kun Mäkinen ohjaa veneen Jussarön saaren pohjoispuolella olevaan poukamaan. Siellä ovat laituri ja vanha Merivartioston asema.

Tutkimuspäivä on nyt lopussa. Huomenna on uusi.

Katosi ja upposi

Saksalaiselle hansalaivalle Hanneke Wromelle kävi näillä samoilla vesillä huonommin.

Hanneke Wrome oli kolmimastoinen holkki, 1400-luvun lopulla lajinsa suurin alus Itämerellä. Sen miehistöön kuului yli 200 jäsentä.

Hanneke Wromella oli valtava kultalasti: sen ruumassa oli noin kymmenentuhatta kultarahaa, joiden arvoksi arvioidaan miljoonia euroja.

Alus oli matkalla Lyypekistä Tallinnaan. Se matkasi syksyllä välttääkseen Itämerellä vaanivia merirosvoja. Samalla se joutui uhmaamaan kovia syystuulia. Alus oli melkein perillä, kun raju vastatuuli pakotti sen kääntymään pohjoiseen, kohti Suomen rannikkoa.

Näillä vesillä, hieman nykyisen Jussarön eteläpuolella, laiva joutui haveriin ja upposi marraskuussa 1468. Mukanaan se vei miehistön, muutamia matkustajia ja lastinsa.

Hanneken kanssa purjehtinut toinen laiva pääsi perille Tallinnaan. Sitä pidettiin lähes ihmeenä.

”Hanneke Wromen hylyn löytyminen suhteellisen hyväkuntoisena olisi lähes sensaatio”, totesi Cambridgen yliopistossa työskennellyt Suomen Akatemian tutkijatohtori Hannele Klemettilä Tiede-lehdessä vuonna 2009.

Ja nyt puhutaan, että alus olisi löytynyt. Voisiko se olla mahdollista?

Se riippuu siitä keneltä kysyy.

Sensaatiomainen löytö

Rauno Koivusaari on suomalaisen hylkysukelluksen kasvot. Hän ilmoitti keväällä löytäneensä kauan etsityn Hanneke Wromen.

Koivusaari tekee ruotsalaisen kollegansa Micke Ågrenin kanssa yhteistyötä Museoviraston tutkimusryhmän kanssa Hanneke Wromen löytöpaikalla.

Koivusaari on sama mies, joka löysi Suomenlahden pohjasta 15 vuotta sitten Vrouw Maria -aluksen.

Vrouw Maria oli vuonna 1771 uponnut hollantilaislaiva. Löytyessään se sai aikaan suuren kohun, vaikka olikin vain rahtilaiva, ja oli paljon uudempi kuin Hanneke Wrome.

Myös Koivusaaren ruotsalaiskollega uskoo, että nyt löydetty alus on Hanneke.

”I believe it’s the right ship”, hän sanoo.

Jos meren pohjassa on Hanneke, se olisi todella sensaatiomainen löytö.

Kultalaivan hylky olisi niin tärkeä, että se jättäisi reilusti varjoonsa esimerkiksi Vrouw Marian ja kaikki muutkin Suomenlahden hylyt.

Aito aarrelaiva aivan Suomen rannikolla. Ja uponnut jopa ennen kuin Kristoffer Kolumbus seilasi Amerikkaan Santa Mariallaan.

Museovirasto innostui

Koivusaarta ja Ågrenia seuraa venäläinen tv-ryhmä. Myös suomalainen dokumentaristi Ari Heinilä kuvaa dokumenttia Hanneke Wromen hylyn etsinnöistä.

Museoviraston väki seurailee ku-vauksia sivummalta.

Ennen sukellusten aloittamista kului pohjoismaisesta tiedeyhteisöstä kuului, onko hylky todella Hanneke.

Suomessa Museovirasto sen sijaan innostui, vaikka muuten sen imago ei ole kovin vauhdikas. Parhaiten virasto tunnetaan suojelluista rakennuksista.

”Siellä oltiin sitä mieltä, että lähdetään katsomaan”, Leino sanoo.

Päätöksen myötä hän lähti matkaan.

Asiakas vuodelta 1468

Mäkinen ja Ågren ovat venemiehiä. He yrittävät saada selville, mikä Vellamon moottorissa on vikana. Vellamo jököttää yhä tänäänkin hiljaa laiturissa eikä tunnu olevan moksiskaan ahertajista.

Koivusaari, Ågren ja Mäkinen päättävät lopulta lähteä liikkeelle kumiveneellä.

Minna Leino huokaisee.

Hän ei lähde muiden sukeltajien kanssa hylylle, sillä kumiveneestä sukeltaminen on hänen mielestään ”sissihommaa”. Leino on työskennellyt monta päivää aamusta myöhään iltaan ja tuntee, että sukeltaminen kumiveneestä merivirtoihin olisi nyt liian vaarallista. Lisäksi tuuli on kova.

Eikä liialle urakoinnille ole tarvettakaan.

”Asiakkaamme on vuodelta 1468. Nyt ei ole hyötyä, että minä hankin burn-outin.”

Koivusaaren ryhmä sukeltaa hylylle ja tuo mukanaan aluksen puuosista otettuja näytteitä.

Tämä jää tällä kertaa viimeiseksi sukellukseksi. Vene on ja pysyy laiturissa.

Vain muutaman kilometrin päässä meren pohjassa makaa arvoituksellinen hylky ja antaa odottaa itseään.

Jos se on Hanneke Wrome, tutkijat ovat todella jännittävän aarteen äärellä.

Sukeltajat pakkaavat tarvikkeensa. Koivusaaren ryhmä on entistä vakuuttuneempi, että Hanneke on löytynyt. Myös Minna Leino on varovaisen optimistinen.

Hylkyteemapuisto?

Itämeri on hyvä paikka hylyille, sillä vesi on vähäsuolaista ja vähähappista. Suolan puutteen vuoksi tuholainen nimeltä laivamato ei viihdy alueella. Hapen puutteen vuoksi puu ei lahoa eikä rauta ruostu.

Suomen aluevesillä on noin 900 tunnistettua hylkyä. Niistä neljä on suojeltu eli sukelluskiellossa.

Muille hylyille saa sukeltaa vapaasti, ja niille sukelletaankin paljon.

”Extreme-porukka on aina ensimmäisenä, ja heidän jälkeensä tulevat muut”, Leino kertoo.

Matalassa Suomenlahdessa hylyt ovat kuin tarjolla sukeltajille. Koivusaaren mukaan Hanneke Wromekin makaa vain 9–22 metrin syvyydessä. Matalimpiin hylkybongauspaikkoihin voi sukeltaa peruskurssin käytyään ohjaajan kanssa.

Voisiko Suomenlahdesta tulla kuuluisa hylkyteemapuisto?

Museoviraston Leino mainitsee idean pariin kertaan. Ajatus tuntuu kiehtovan häntä.

Eikä se kuulosta lainkaan mahdottomalta. Sukeltaminen on monissa lämpimissä vesissä valtava turistihoukutin. Miksei myös suomalaisessa meressä, jossa ei ole eksoottisia kaloja, mutta sitäkin enemmän ihmisen käden jälkiä. Veden kylmyys on vain pukeutumiskysymys.

Jos Hanneke Wrome todella on nyt löytynyt, tämäkin idea saa uutta pontta.

Turvassa hylkyrosvoilta

Puhelin soi Museovirastossa kuukausi Jussarön epäonnisen sukellusreissun jälkeen. Vene ei vieläkään ole kunnossa.

Hanneke saa siis levätä rauhassa ainakin syksyyn. Siis jos se todella on Hanneke.

Jos se taas ei ole, se on todennäköisesti joku muu holkki-tyypin laiva viime vuosituhannen puolivälistä. Sekin olisi merkittävä löytö.

Hylkyjen lastina oli joskus hyvinkin arvokasta tavaraa, kuten Hanneke Wromen kultalasti. Tietoa siitä, mihin tuo arvokas lasti oli matkalla, ei ole.

Hylkyrosvoja ei Suomessa silti ole juuri lainkaan. Oikeastaan tilanne on päinvastoin, sillä sukeltajat auttavat Museovirastoa, jossa Leinon lisäksi työskentelee kaksi sukeltajaa.

Heillä kaikilla on yhteinen kiinnostus ja missio. He sukeltavat hylyille, kuvaavat niitä ja toimittavat tietoa sekä aineistoa Museovirastolle.

Ilman hylkysukeltajia hylkyjä kartoitettaisiin ja tutkittaisiin huomattavasti hitaammin.

Hylkysukeltaja Koivusaaren ja kumppaneitten hylyn puuosista ottamat näytepalat lähetetään Tanskaan iänmääritystä varten. Tulosten varmistuminen vie aikaa. Totuus Hannekesta selvinnee ensi kevääseen mennessä.

Koivusaari on kuitenkin jo nyt aivan varma, että Jussarön edustalla jököttävä hylky on juuri Hanneke Wrome. Hän on laskenut aikakirjoista tarkan paikan, johon hylyn olisi pitänyt ehtiä ennen uppoamistaan.

”Ja hylky on juuri siinä!”

Myös Leino haluaa uskoa, että alus on Hanneke. Mutta sen selvittämiseksi alus täytyy tutkia. Ilman tutkimusta se saa tönöttää merenpohjassa kaikessa rauhassa jatkossakin.

Levätkää rauhassa

On Hanneke löytynyt tai ei, Minna Leino jatkaa elämäntyötään.

Hylyt eivät ole hänelle vain kohteita. Hän puhuu niistä asiakkaina. Häntä riipaisee joka kerta, kun hän sahaa näytepalaa ikivanhasta laivan osasta meren pohjassa tai Museoviraston tallilla.

Hän ei haluaisi häiritä eikä satuttaa vanhuksia, jotka makaavat rauhassa meren pohjassa, ainutlaatuisina merkkeinä Itämeren tuhatvuotisesta kauppamerenkulun perinteestä.

Mutta hylkyihin on pakko kajota väkivalloin, jos halutaan selvittää menneisyyttä. Se on Leinolle tärkeintä.