Oikea käsi vähentää päästöjä, vasen poraa öljyä - Ilmastosopimuksista huolimatta energiaa tuotetaan tappotahtiin

Maailman energiankäyttö kasvaa vielä ainakin kymmenen vuotta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maailman energiankäyttö kasvaa vielä ainakin kymmenen vuotta.
Teksti:
Milla Ollikainen

Viime maaliskuussa Venäjä teki erään ennätyksen: se pumppasi öljyä enemmän kuin koskaan neuvostoaikojen jälkeen.

Kesäkuussa Norja antoi yhdelletoista öljy-yhtiölle uusia koeporauslupia arktiselle Barentsinmerelle.

Heinäkuussa puolestaan Saudi-Arabia teki oman öljyntuotantoennätyksensä. Tuotantoaan on kasvattanut myös Iran.

Samaan aikaan kun valtiot ovat kilvan ratifioineet Pariisin ilmastosopimusta, maailmanmarkkinoille on tursunnut halpaa öljyä. Tuotannon hillitsemiseen ei näytä olevan halua edes läntisellä teollisuusmaalla Norjalla, joka ratifioi sopimuksen ensimmäisten maiden joukossa. Ympäristöjärjestöt pitivätkin Norjan toimintaa tekopyhänä ja nostivat sitä vastaan kanteen.

Öljyn halpuus ei sinänsä ole ilmaston kannalta pelkästään huono asia, sillä se tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden poistaa fossiilisten polttoaineiden tukiaisia.

”Koko järjestelmän pitäisi muuttua”

Maailman Energianeuvosto ennusti lokakuisessa raportissaan, että maailman energiankäytön kasvu saavuttaa huippunsa ennen vuotta 2030. Silti fossiilisten polttoaineiden osuus käytetystä energiasta olisi skenaariosta riippuen 50-70 prosenttia vielä vuonna 2060.

Kun tähän ennusteeseen yhdistetään Aasian kasvava keskiluokka ja Afrikan sadat miljoonat ilman sähköä elävät ihmiset, optimistinkin usko voi alkaa horjua. Pariisissa sovittu ilmaston lämpenemisen rajoittaminen alle kahteen asteeseen vaatisi kehittyviltä mailta melkoisia hillintätoimia.

”Kulutuksen kasvu on valtavaa Aasiassa. Siinä ei yksi Eurooppa paina mitään”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro.

Lumiaro pitääkin epärealistisena ajatuksena, että maat, joiden talous perustuu esimerkiksi öljyntuotantoon, luopuisivat siitä vapaaehtoisesti riittävän nopeasti.

”Koko talousjärjestelmän pitäisi muuttua, se ei ole mahdollista.”

Lumiaro uskookin, että maapallon lämpötila tulee kohoamaan ainakin kolme astetta. Aika ei enää sen estämiseen riitä, niin loistava juttu kuin Pariisin ilmastosopimus Lumiaronkin mielestä on.

Kioton ratifiointi vei kahdeksan vuotta

Pariisin sopimus astui marraskuun alussa voimaan ennen kuin sen solmimisesta ehti kulua vuottakaan. Sitäkin voidaan pitää eräänlaisena ennätyksenä. Toisaalta positiivinen signaali kertoo siitä, että ilmastonmuutoksen merkit ja seuraukset, kuten pakolaisvirta Eurooppaan, ovat jo niin selvästi näkyvillä, ettei niitä voi sivuuttaa opportunistisinkaan poliitikko – paitsi ehkä Donald Trump.

Vertailun vuoksi: YK:n ilmastosopimuksen Kioton pöytäkirja, jossa ensi kertaa sitovasti sovittiin päästörajoituksista, laadittiin jo vuonna 1997, mutta se astui voimaan vasta 2005. Voimaantulon ehto oli sama kuin Pariisin sopimuksessa, eli sen piti olla ratifioituna vähintään 55 maassa, jotka kattoivat vähintään 55 prosenttia maapallon kasvihuonekaasupäästöistä.

Sitä odotellessa tuhrattiin vuosituhannen vaihteessa kallista aikaa ja Kiotossa sovitut päästövähennykset olivat etenkin nykykatsannossa täysin riittämättömiä. Mutta oli tietysti sekin parempi kuin ei mitään, ja kaikki ensimmäisessä vaiheessa mukana olleet teollisuusmaat pitivät velvoitteistaan kiinni – tosin Yhdysvallat ei ollut mukana lainkaan ja Kanada vetäytyi sopimuksesta kesken kauden.

Kioton pöytäkirjan toiselta kaudelta eli vuosilta 2013-2020 maita jäi pois jo sen verran, että sopimuksessa mukana olevien maiden päästöt ovat alle 15 prosenttia maapallon päästöistä. Sopimusta ei myöskään ole ratifioitu, mutta esimerkiksi EU on ilmoittanut tavoitteekseen päästöjen vähentämisen 20 prosentilla vuoteen 1990 nähden.

”Sopimuksen kattavuus A ja O”

EU on 25 vuodessa vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjään neljänneksellä. Samassa ajassa Yhdysvallat on lisännyt päästöjään seitsemällä prosentilla. Kehittyvissä maissa, joille ei Kioton pöytäkirjassa määritelty velvoitteita, päästöt ovat kasvaneet pahimmillaan yli 300 prosenttia vastaavana aikana. (Lähde: Tilastokeskus)

Sopimuksiin ja päästövähennyksiin sitoutumisella on siis merkitystä.

Ympäristöministeriön kansainvälisten ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia korostaakin Pariisin sopimuksessa nimenomaan sen kattavuutta. Tähän mennessä sopimuksen on ratifioinut 111 maata, joiden päästöt ovat 77 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

”Pariisin sopimuksessa maat itse sanovat, mihin ovat valmiita, ja sopimus velvoittaa vain raportoimaan. Mutta näkisin, että sopimuksen kattavuus on kaiken A ja O.”

Myös Honkatukia toteaa, että nykyisistä fossiilisten polttoaineiden varastoista kolme neljäsosaa pitäisi jättää hyödyntämättä.

”Sopimus on signaali siihenkin suuntaan, mutta nämä asiat eivät tapahdu yhdessä yössä.”

Lue artikkeli ilmaston lämpenemisestä – Seura 47/2016

X