Pertti Kurikan Nimipäivien basisti: ”Mä inhoon euroviisuja!”

Konalalaisessa treenikämpässä leijailee tähtipölyä.

Vain muutama päivä aiemmin punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät on raivannut tiensä Uuden Musiikin Kilpailun finaaliin. Finaalissa ratkeaa, kuka pääsee Wieniin edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailussa. Bändi lienee maailman ainoa kehitysvammaisten punk-yhtye. Jos se pääsee euroviisuihin, on se sensaatio. Täällä Helsingin Konalassa sijaitsevan Lyhty ry:n tiloissa tehdään historiaa.

Mutta juuri nyt talon pihamaalla ei jytise punk. Ei, vaikka bändin pitäisi harjoitella tähän aikaan päivästä.

Suuren puutalon aulan ja käytävän ilmatilan täyttää hyväntuulinen hälinä.

Aikuisille kehitysvammaisille työpajatoimintaa tarjoavan Lyhdyn tiloissa palloilee hymyileviä ihmisiä, kaikki näyttävät tuntevan toisensa. Lähes kaikki haluavat tulla kättelemään vierailijoita.

Jostain kättelijöitten keskeltä löytyy myös Kalle Pajamaa, Lyhdyn taidetyöpajan ohjaaja ja Pertti Kurikan Nimipäivät -projektin vetäjä. Hän ei ehdi kätellä, sillä hän poimii määrätietoisin ottein hälisevästä joukosta kuuluisat suojattinsa rauhalliseen harjoitushuoneeseen.

Kolme Suomen tämän hetken kuuminta punk-nimeä Kari Aalto, 38, Pertti Kurikka, 58 ja yhtyeen kuopus Toni Väliaho, 32, etsivät tuoleja itselleen. Soitot on tältä päivältä soitettu.

”Mulla ja Pertillä on nyt vähän semmonen omituinen tilanne, kun meidän pitäisi mennä puoleksi tunniksi tonne radioon”, sanoo yhtyeen laulaja Kari.

Kari on pukeutunut mustaan, erilaisilla merkeillä koristeltuun nahkatakkiin, joka saa valkotukkaisen miehen näyttämään raisulta rokkarilta. Sisällä on lämmin, mutta takki on tyylikäs. Ja punk.

Radioon lähtö sähköistää tunnelmaa ja saa Karin ja Pertin kysymään kelloa tuon tuosta.

Lyhdyn yhteydessä toimiva työpajamuotoinen Radio Valo toimii viereisessä huoneessa, joten matka ei ole pitkä. Ennen lähtöä eetteriin Kari haluaa kätellä vielä uudelleen.

Kuuleeko Eurooppa?

Pertti Kurikan Nimipäivät on perustettu jo vuonna 2009. Kokoonpano tuli suuren yleisön tietoisuuteen kolme vuotta sitten tehdyn Kovasikajuttu-dokumenttielokuvan myötä. Viimeistään UMK-kisan yhteydessä viimeisimmätkin vahakorvat ovat saaneet kuuloluunsa värisemään yhtyeen nimen tahtiin. Ja jos yleisö äänestää bändin euroviisuihin, kuulee lähes 200 miljoonaa katsojaa yli 30 maassa Pertti Kurikan ja Kari Aallon laulun Aina mun pitää.

Täällä hälisevässä päiväkeskuksessa menestys tuntuu kaukaiselta. Joltain, joka tapahtuu jossain muualla. Täällä eletään oman päiväjärjestyksen mukaan.

”No joo, jos Pertti Kurikan Nimipäivät voittaa, niin oolrait. Sitten pidetään isot juhlat”, suunnittelee yhtyeen johtohahmo ja perustaja Pertti Kurikka.

Muusikot istuvat tuoleilla ajatuksiinsa vaipuneina. On hiljaista.

”Kun minä olen siinä Pertti Kurikan Nimipäivissä rumpali, ja meidän fanit pyytää aina niitä nimmareita, niin sen takia me päästiin euroviisuihin. Ja Uuden Musiikin Kilpailuun, koska me osataan. Muistakaa äänestää Pertti Kurikan Nimipäiviä sinne loppukilpailuun”, mainostaa rumpali Toni.

Osakilpailu on tuoreessa muistissa. Puheet palaavat siihen tuon tuosta.

”Me päästiin jatkoon. Mut se oli niin jännittävää, että kuinkahan tässä mahtaa käydä. Että pääseekö Pertti Kurikan Nimipäivät jatkoon? Mutta pääsihän se”, kertaa rauhallinen Pertti.

Haaveita

Kesken muistelemisen treenikämpän ovi avautuu. Sisään astuu Sami Helle, 41, basisti, jonka kauas kantautuva röhönauru täyttää äänieristetyn huoneen. Sami on pukeutunut euroviisuvoittaja-Lordin kuvalla varustettuun t-paitaan.

”Lordin takia! Mä inhoon euroviisuja!” Sami puuskahtaa.

Samin tyly kommentti ärsyttää Karia, joka vilauttaa salamannopeasti Samille pari kansainvälistä käsimerkkiä. Tähän asti mukavia rupatellut punk-rokkari kääntyy kädet puuskassa tuijottelemaan treenikämpän seiniä. Miehen mustaan verhoutunut olemus puhisee kiukkua.

”Tähteys on sitä, että mä vaan teen työni ja sitten loppuajan olen yksin”, sympaattisen oloinen Sami analysoi tiukasti silmiin katsoen.

Monet haaveilevat tähteydestä. Kun se on saavutettu, on elämässä toisenlaisia haaveita.

”Mä haaveilen sellaisesta, että pääsisin muuttamaan pois sellaisesta paikasta, jossa mä oon asunu pitkään, ehkä yli 20-vuotiaasta. Mä näin eilen mun sosiaalityöntekijän ja juttelin noista asioista. Mut mikä oli lopputulos… mä en sitä teille kerro”, Kari kiristelee hampaittensa välistä.

Asuminen on suuri puheenaihe, joka saa keskustelua mielellään sivusta seuraavan Pertinkin puhkeamaan puheeseen. Hän kertoo saavuttaneensa haaveensa, kun pääsi muutama vuosi sitten muuttamaan omaan tukiasunto-kaksioonsa.

”Minä asun kotona isin ja äidin kanssa. Minä asun niin kauan siellä, kun ne kuolee ja sen jälkeen minä muutan asuntolaan”, sanoo Toni vähän ujommin.

Lisää kunnioitusta

Kari ja Pertti haetaan radiohaastatteluun. Nyt olisi jo kiire, joten Pertti Kurikan Nimipäivien lauluntekijöihin tulee vauhtia. Kun porukka pienenee, haluaa hymyileväinen Sami puhua hetken kehitysvammaisten oikeuksista. Hän paljastaa olevansa poliittisesti aktiivinen ja keskustalainen. Pyrkimys olisi päästä joskus kunnallisvaaliehdokkaaksi.

”Haluaisin ajaa meidän kehitysvammaisten oikeuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä meidän palveluita kilpailutetaan tosi paljon eikä kehitysvammaisia oteta mukaan siihen ollenkaan. Meitä ei kuunnella.”

”Mutta oon huomannu, että vammaisia kunnioitetaan vähän enemmän, kun me pärjätään tuolla maailmalla.”

Hiljainen Toni seuraa Samin vakavaa puhetta vierestä ja nyökkäilee.

Sami toivoisi, että ihmiset katsoisivat kanssaihmisissä ensisijaisesti ihmistä, eivät hänen vammaansa. Jos kaikki olisivat enemmän tekemisissä kehitysvammaisten kanssa, ennakkoluulot saattaisivat hälvetä.

”Pitää nähdä, pitää kuulla, pitää tehdä. Muuten tää Suomi ei ole tämmönen ihana Suomi kaikille.”

Punk-yhtyeen menestyksen myötä muusikoiden elämä on muuttunut. Samin mukaan enää ei ehdi nähdä kovin paljoa edes vanhempia eikä tyttöystävää. Mutta bändikavereita sitten senkin edestä.

”Mä tulisin hulluksi, jos mä näkisin vain näitä 24 tuntia vuorokaudessa.”

Tähän mennessä pisin yhdessäoloaika bändin kesken on ollut 11 päivän kiertue. Sitä pidempää aikaa hän ei halua edes ajatella. Äänekäs nauru kumpuaa suoraan sydämestä.

”Mutta soittaminen on hauskaa! Se on sitä, että saa antaa toiselle hyvän olon ja ilon. Jos porukalla on hauskaa, silloin mullakin on hauskaa”, hän kuvailee.

Aikoinaan punk syntyi kritisoimaan valtavirtamusiikkia. Myös Pertti Kurikan Nimipäivät on vaihtoehtomusiikkia.

”Minä tykkään punkista. Ja iskelmästä”, kertoo Toni.

Hänen suosikkejaan ovat niin Kollaa kestää, Kakkahätä-77 kuin Souvarit ja Humppaveikotkin.

”Mä tykkään kyllä soittamisesta, mutta näistä ihmisistä mä en oikein tiedä”, nauraa Sami ja kaappaa Tonin veljelliseen karhunsyleilyyn. Tonin pipo valahtaa hetkeksi silmille, kun hän irrottautuu otteesta.

”Semmonen se Sami on”, Toni tiivistää.

Punk syntyy arjesta

Treenihuoneen ovi käy jälleen, ja radiosta vapautuneet Pertti ja Kari ilmestyvät oviaukkoon kuulokkeiden painaumat hiuksissaan. Sami ja Toni alkavat välittömästi tehdä lähtöä. Käytävältä kantautuva iloinen puheensorina kutsuu heitä luokseen.

Karin mieltä painaa se, että hän on tullut kertoneeksi eräässä tilaisuudessa Samin asioita, vaikka ei olisi saanut. Nyt he eivät tule oikein toimeen. He asuvat samassa asuntolassa Helsingin Töölössä, vaikka ovat aivan erilaisia ihmisiä.

”Sami on henkeen ja vereen poliitikko. Se tykkää asua Töölössä, mä tykkään olla Kalliossa,” hän avaa tilannetta.

Kallioon Karia vetävät kaverit, joiden kanssa on mukava viettää aikaa, tehdä ’semmosia tekemisjuttuja’. Hän on tehnyt aiheesta laulunkin. Sen nimi on Kallioon.

Kuten punkiin kuuluu, syntyvät yhtyeen elämänmakuiset laulut eletystä elämästä. Kari Aallon kokemuksista ovat syntyneet muun muassa sellaiset laulut kuin En viihdy kotona, Miks kukaan ei ymmärrä? Sä et oo normaali ja Mikä mättää?

”Biisi syntyy helpommin ja paremmin, jos ottaa päähän joku juttu. Jos on liian hyvällä tuulella, niin
punk-kappaletta ei synny”, Kari paljastaa.

Kari kertoo, miten punk-musiikin sanoma on kautta aikojen ollut: ”Että poliitikot ovat perseestä, viranomaiset on perseestä, kaikki muukin yhteiskunnassa on perseestä.”

Sitten laulaja-lauluntekijä Aalto puhkeaa yks kaks laulamaan Niin minä neitonen sinulle laulan -kansanlaulua. Pertti katselee koko ensimmäisen säkeistön kestävää lauluesitystä harmaiden otsakiehkuroidensa takaa. Yllättävän pehmeä-ääninen Kari laulaa hitaassa tempossa, silmät suljettuina. Kun hän saa lempeän laulun päätökseen, hän avaa silmät ja sanoo:

”Tällainen ei kuulu punkiin mun mielestä.”

Aina ei jaksa

Pertti komppaa vierestä. Punkiin kuuluvat asenne, vaatetus ja mieliala.

Yhteiskunnallisesti kantaaottavaa musiikkia on helppo tehdä, kun seuraa aikaansa. Pertin lempiohjelma televisiossa on Ajankohtainen kakkonen, koska siellä on ’just tärkeitä asioita’. Kari paljastaa harrastavansa amerikkalaisia ja brittiläisiä moottoripyöriä ja autoja. Mutta politiikka ärsyttää.

”Kysehän on siitä, että poliitikot ei anna millekään keharille yhtä paljon rahaa kuin normaalille ihmiselle. Ja kiistellään, pitäisikö niitten asua laitospaikassa, kotipaikassa vai asuntolapaikassa. Ne koettaa kelata, mikä keharille on parasta elämässä ja mikä ei. Ne päättää kansalaisten elämisestä ja olemisesta täällä maapallolla. Mut mitään ei saada aikaiseksi”, sanoo Kari keskittyneesti, jokaista sanaa harkiten.

Lehtijuttua varten pitäisi vielä ottaa valokuvia, joissa suosikkiartistit esiintyisivät töissä, siis soittaisivat.

Mutta yhtyeen keulahahmoa Perttiä ei yhtään huvita.

”Mä en jaksa nyt soittaa, kun mun täytyy huomenna tulla kello kahdeltatoista taas tänne. Mun täytyy lähteä Keravalle soittamaan posetiivia.”

Ohjaaja Kalle ryhtyy järjestämään miehille soittimia.

Vaikka onkin hieman kaoottista, on tänään kuulemma tavallista rauhallisempi päivä. Karille löytyy käteen mikrofoni, mutta hän toivoo, ettei kuvauksessa menisi kauaa. Hänen pitäisi lähteä kävelylle.

Kallen asettaessa soittimia iltapäivän raukeudessa nuutuneiden muusikoiden käsiin tulee kitaristin ja basistin välille sanaharkkaa Pertin Samista käyttämästä lempinimestä.

”Älkää tapelko nyt. Tapelkaa vasta sitten, kun tämä homma on hoidettu”, pyytää Kalle.

Pian Toni napauttaa tehokkaat ensitahdit rumpupatterinsa takaa ja euroviisuehdokas Aina mun pitää alkaa sykkiä treenikämpän ilmatilassa. Laulusolisti ei tosin saa ihan heti tunnelmasta kiinni, koska jokin naurattaa. Perttiä häiritsee se, ettei sähkökitara ole vireessä – vaikkei sitä ole edes kytketty.

Nyt ei huvita soittaa enempää. Ja niin huone on pian tyhjä.

Aika velikultia.