Seinäjoen teinisurma oikeuteen lokakuussa – mutta miksi tyttö tappoi luokkatoverinsa?

Osa tragedian yksityiskohdista jää julkisuudelta pysyvästi pimentoon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Osa tragedian yksityiskohdista jää julkisuudelta pysyvästi pimentoon.
Teksti: Paula Sallinen

Seinäjokelainen mies soitti hätäkeskukseen huhtikuun 28. päivänä vähän ennen kolmea iltapäivällä. Hänen kotonaan, Joupin kaupunginosassa, oli sattunut jotain kamalaa. Miehen tytär oli soittanut hädissään isälleen hetkeä aiemmin.

Ensimmäinen poliisipartio oli paikalla muutamassa minuutissa. Vähän ajan päästä paikalla oli useita partioita.

Kun poliisit menivät sisälle omakotitaloon, he löysivät nuoren tytön. Tyttö oli kuollut veitseniskuihin, mitään ollut enää tehtävissä.

Asunnon ulkopuolelta poliisit löysivät tytön, joka oli soittanut isälleen.

Seinäjoki oli sokissa. Surmattu tyttö tiedettiin kiltiksi ja mukavaksi, samoin kuin hänen urheilua harrastanut koulukaverinsa.

He kävivät koulua Seinäjoen lyseon kahdeksannella luokalla ja menestyivät opinnoissaan. Kummankin kotitaustat olivat kunnossa.

Tytöt liikkuivat samassa ystäväporukassa vaikka eivät olleet parhaita ystäviä.

Kun poliisi myöhemmin kuulusteli tyttöjen ystäviä ja koulukavereita, kukaan ei osannut aavistaa veritekoa.

Villejä huhuja

Seuraavana päivänä poliisi ilmoitti pidättäneensä 15-vuotiaan henkilön epäiltynä teinitytön taposta. Poliisi ei kertonut epäillyn sukupuolta.

Pian netti täyttyi villeistä arvailuista. Verkkokeskustelijat epäilivät aluksi nuorta poikaa, joka teki nettikirjoittelusta lopulta rikosilmoituksen. Seuraavaksi epäiltiin maahanmuuttajia.

Kumpikin veikkaus oli väärin.

Nettisalapoliisit janosivat tietoa. He tivasivat uhrin kavereilta yksityiskohtia kysymys- ja vastauspalvelu ask.fm:ssä niin painostavasti, että nuoret anelivat kyselijöitä lopettamaan.

Jossain vaiheessa keskustelufoorumeilla eli sitkeä huhu, jonka mukaan uhri olisi yritetty piilottaa takkaan. Tutkinnanjohtaja Esa Uusi-Kakkuri tyrmää väitteen täysin.

”On katsottu liikaa amerikkalaisia elokuvia”, hän kuittaa.

Vapunaattona vangittiin 15-vuotias tyttö todennäköisin syin epäiltynä taposta. Epäilty oli uhrin koulukaveri, tyttö, jonka kotoa ruumis oli löytynyt.

Uhrin ja epäillyn koulukaverit olivat ymmällään. Tytöt olivat lähteneet koulusta yhtä matkaa ja hyvässä hengessä, Uusi-Kakkuri kuvailee.

Uhri ja epäilty eivät kuitenkaan tavallisesti vierailleet toistensa luona. Miksi he nyt sopivat vierailusta? Vielä aamupäivällä tytöt olivat suunnitelleet menevänsä uhrin luokse, mutta suunnitelma oli jostain syystä muuttunut.

He olivat ensin ajelleet epäillyn mopoautolla vartin verran Seinäjoen keskustassa ja saapuneet sen jälkeen omakotialueelle Jouppiin.

Uhri kuoli parinkymmenen minuutin päästä siitä, kun tytöt saapuivat epäillyn kotiin. Mitä talossa oikein tapahtui?

Uusi-Kakkuri kuvailee tappoa yllättäväksi ja rajuksi. Rajuudesta kielivät veitseniskut. Seuran tietojen mukaan uhria olisi lyöty veitsellä toistakymmentä kertaa.

Asunnosta ei kuitenkaan löytynyt kamppailun jälkiä. Oliko uhri siis yllätetty? Tähän Uusi-Kakkuri ei ota kantaa.

Motiivi pitkään hukassa

15-vuotias oli kuulusteluissa vaitonainen teon motiivista. Epäillyn nuoren iän vuoksi kuulusteluita videoitiin, ja niissä oli läsnä sekä sosiaalityöntekijä että epäillyn huoltaja.

Kun epäilty siirrettiin Pohjanmaan poliisivankilasta vankilaan toiselle paikkakunnalle, poliisit matkustivat tytön luokse jatkamaan kuulusteluja.

Esitutkinnassa poliisille alkoi hahmottua mahdollinen motiivi. Koulutovereiden ja ystävien kuulustelujen perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että tytöt olivat ihastuneet samaan poikaan.

Uusi-Kakkuri ei kerro, oliko poika sama poika joka ask.fm-palvelussa ilmoitti seurustelevansa uhrin kanssa.

Mutta oliko ihastus motiivi veriteolle? Tutkinnanjohtaja Uusi-Kakkuri ei kommentoi, onko epäilty kahdeksasluokkalainen itse ilmoittanut motiivia tapolle. Uusi-Kakkuri sanoo, ettei surma kuitenkaan liity esimerkiksi kiusaamiseen.

”Ihastus teon motiivina on otettu huomioon saattaa olla -tasolla.”

Tappo kääntyi murhaksi

Elokuun lopulla teinisurmatutkinnan rikosnimike vaihtui. Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Lampinen Pohjanmaan syyttäjänvirastosta ilmoitti, että 15-vuotiasta epäillään tapon sijaan murhasta.

Murha eroaa taposta siten, että murha tehdään joko erityisen raa´alla tai julmalla tavalla tai vakaasti harkiten, ja teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Miksi rikosnimike vaihtui tutkimusten kuluessa? Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta keksii pari mahdollista syytä.

”Joko poliisi on lähtenyt liikkeelle liian lievällä rikosnimikkeellä, tai sitten tutkinnan aikana on käynyt ilmi uusia seikkoja”, Tolvanen sanoi ennen syytteen nostamista.

Syyskuun lopulla syyttäjä ilmoitti nostavansa murhasyytteen, sillä teko oli paitsi raaka myös vakaasti harkittu. Syyttäjä vaatii tytölle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä murhasta, Ilta-Sanomat uutisoi.

Tytöt ovat poikkeuksia

Alaikäisten tekemät henkirikokset ovat Suomessa harvinaisia: vuosina 2010–2014 vain kahdeksan alle 18-vuotiasta syyllistyi henkirikoksiin.

Usein henkirikoksiin liittyi jokin omaisuusrikos, kuten ryöstömurha tai murto. Tämä erotti nuorten tekemät henkirikokset aikuisten henkirikoksista. Tyypillinen suomalainen henkirikos kun on päihtyneenä tehty kännitappo, joka saa kimmokkeen loukkauksesta tai riidasta.

Muuten alaikäisenä henkirikoksiin syyllistyneet muistuttavat monella tapaa aikuisia henkirikosten tekijöitä. Monesti heillä oli päihdeongelma, ja lähes puolet käytti säännöllisesti huumeita. Heidän lapsuudenperheensä oli usein hajonnut jomman kumman vanhemman päihteidenkäytön vuoksi.

Heillä on ongelmia koulunkäynnissä, ja suuri osa heistä oli lastensuojelun asiakkaita. Joka kymmenennen lähipiirissä on henkirikoksen tekijä tai uhri.

Poikkeuksellista tässä jutussa on se, että Seinäjoen teinisurmassa sekä epäilty että uhri ovat tyttöjä. Täysin poikkeuksellinen se ei tosin ole. Vuonna 1976 Tuusulassa 15-vuotias tyttö surmasi samanikäisen tytön kirveellä.

Seinäjokelainen epäilty ei muistuta tyypillistä nuorta henkirikoksen tekijää. Hän eli tavallisessa ydinperheessä, menestyi koulussa eikä ollut riippuvainen päihteistä.

Tyypillisistä nuorista henkirikoksen tekijöistä poikkeavat myös nuoret, jotka ovat tehneet henkirikoksen suunnitellusti. Nämä nuoret eivät ole syyllistyneet aiemmin väkivaltarikoksiin eivätkä he ole ongelmaperheistä.

He eivät ole tavallisesti olleet myöskään päihtyneitä tekohetkellä, käy ilmi sisäasiainministeriön tekemästä selvityksestä. Tosin selvityksessä mukana olleet teot olivat poikkeuksellisia: mukana aineistossa oli muun muassa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat sekä Myyrmannin räjähdys.

Seinäjoen surmasta tekee poikkeuk- sellisen myös mahdollinen motiivi. Pojat syyllistyvät tyttöjä useammin henkirikokseen, jonka motiivina on mustasukkaisuus, tosin heistäkin suurin osa täyttänyt 18-vuotta.

”Tytöillä kilpailijan poistaminen romanttisesta suhteesta ei ole yleinen motiivi, vaan he surmaavat usein vastasyntyneen lapsensa”, kertoo tutkija Martti Lehti Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.

”Nuorten tekemät henkirikokset ovat kuitenkin harvinaisia. Se kertoo siitä, että lastensuojelu toimii, ja riskiyksilöt ohjataan hoitoon.”

Suljetuin ovin

15-vuotias epäilty tunnusti teon kuulustelujen aikana. Hänet on määrätty mielentilatutkimukseen, jonka tulosten odotetaan valmistuvan viimeistään lokakuussa. Silloin selviää, onko hän ollut tekohetkellä syyntakeinen. Syyntakeisuus tarkoittaa, että hän on kyennyt ymmärtämään tekojensa seuraukset.

”Jos epäilty todetaan syyntakeiseksi, hänet voidaan tuomita murhasta 2–12 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Elinkautista ei alaikäiselle voida määrätä”, Tolvanen sanoo.

Seinäjoen teinisurma menee oikeuteen lokakuussa. Murhaa käsitellään todennäköisesti suljetuin ovin epäillyn nuoren iän vuoksi. Yleisöltä suljettua oikeuskäsittelyä tulee pyytämään poikkeuksellisesti ainakin epäillyn puolustusasianajaja. Myös esitutkintamateriaali salataan.

Yksi asia on jo tässä vaiheessa varma: suuri osa Seinäjoen teinisurman yksityiskohdista jää pimentoon suurelta yleisöltä.

X