Viiltäjä-Jackin paljastanut tutkija käynyt KRP:n juttusilla – miksei häntä pyydetä selvittämään Jukka S. Lahden murhaa?

Sarjamurhaajajahdista kertova kirja Viiltäjä-Jack ¬ Kuinka paljastimme murhaajan teki dna-tutkija Jari Louhelaisesta kansainvälisen julkkiksen.

Kun englanninkielinen ensipainos ilmestyi tasan vuosi sitten, Louhelainen istui kustantajan ja pr-toimiston mediakoulutuksessa. Kun mies ei puoleen tuntiin sanonut mitään, häneltä kysyttiin, mikä oli hätänä.

”Tajusin siinä pöydän ääressä ensimmäistä kertaa, että tästä saattaa tulla todella iso juttu”, Lohelainen sanoo pikavisiitillä Helsingissä.

”Sen jälkeen olen ainakin oppinut antamaan haastatteluja ja käyttämään nappimikrofonia. Niinkin on käynyt, että olen unohtanut mikrofonin päälle, kun kävin vessassa. Filmiryhmällä oli hauskaa.”

Innostus perhosista

Helsingissä syntynyt Louhelainen hurahti luonnontieteisiin jo koulupoikana.

”Minulla oli hyvä biologian opettaja, joka käski kirjoittaa kouluaineen silkkiperhosesta”, Louhelainen kertoo.

”Lainasin kirjastosta kirjan aiheesta. Kun katselin kuvia perhosten molekyylimalleista, olin aivan myyty.”

Ylioppilas Louhelainen meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan biokemiaa. Valmistuttuaan hän muutti Tukholmaan ja teki Karoliinisessa instituutissa väitöskirjan virtsarakkosyövistä.

Isoon-Britanniaan Louhelainen muutti vuonna 2000, jossa työskenteli tutkijana Leedsissä ja Oxfordissa. Nykyinen pesti on molekyylibiologian tutkijana John Moores -yliopistossa Liverpoolissa.

Louhelaisen erikoisalaa on forensinen tiede, johon kuuluu dna:n analysointia ja henkilöiden tunnistusta näytteiden perusteella.

Sovelluksia käytetään teknisessä rikostutkinnassa ja arkeologiassa.

Ripperologi tuli kylään

Toukokuussa 2011 Louhelaisen juttusille tuli mies nimeltä Russell Edwards. Hän pyysi Louhelaista ottamaan silkkisestä shaalista dna-näytteen, joka saattaisi johtaa kuuluisan Viiltäjä-Jackin jäljille.

Edwards oli yksi monista Lontoon ripperologeista eli harrastajasalapoliiseista, jotka ovat omistaneet elämänsä Viiltäjä-Jackin mysteerin ratkaisemiseen.

Vuonna 1888 Lontoon East Endissä murhattiin 11 prostituoitua, joista viiden epäiltiin joutuneen saman sarjamurhaajan silpomiksi.

Viiltäjä-Jack oli sanomalehden toimitukseen lähetetyn kirjeen nimimerkki, joka tunnusti murhat. Sittemmin kirje osoitettiin huijaukseksi, mutta nimimerkki ja mysteeri jäivät elämään.

Shaali oli löytynyt uhrilta nimeltä Catherine Eddowes. Vainajan löytänyt poliisi oli ajan tavan mukaisesti takavarikoinut hienon huivin itselleen. Kangas on yli 120-vuotisen rikoshistoriansa ajan ollut löytäjänsä suvun hallussa.

Verta pipettiin

Toista sataa vuotta vanha rikos ei Louhelaista kiinnostanut, mutta tieteellisessä mielessä häntä kiehtoi, pystyisikö hän eristämään dna:ta shaalissa olevista tahroista.

Niissä oli verta, mahdollisesti siemennestettä ja ehkä jäänteitä silvotuista sisäelimistä.

Louhelainen ruiskutti kankaaseen pipetillä puskuriliuosta ja imaisi sen saman tien takaisin. Tarkoituksena oli liuottaa näyte syvältä tahran sisältä.

Hän eristi dna-tunnisteen veritahrojen mitokondriaalisesta dna:sta. Tämä siksi, että suurin osa solun dna:sta sijaitsee tumassa, mutta sitä löytyy myös soluliman mitokondrioista.

Tämä dna periytyy äidiltä ja muuttuu sukupolvien saatossa suhteellisen vähän.

Sen tutkiminen edellytti vertailunäytettä suvun naislinjalta.

Eddowesin viidennen polven jälkeläinen, poliisina työskentelevä Karen Miller löytyi sattumalta televisio-ohjelmasta, jossa häntä haastateltiin.

Miller antoi näytteen, jonka perusteella oli ilmeistä, että saalissa oli Eddowesin verta.

Suvussa sarjamurhaaja

Nyt piti vielä saada näyte murhaajan sukulaiselta. Edwards uskoi syyllisen murhaajan olleen 23-vuotias Aaron Kosminski, joka oli yksi alkuperäisistä pääepäillystä.

Lääkäreiden dokumenteista tiedettiin, että Kosminski kärsi mielenterveydellisistä ongelmista. Hän oli käyttäytynyt väkivaltaisesti naisia kohtaan ja uhannut siskoaan veitsellä. Murhaepäilyille ei kuitenkaan löydetty todisteita.

Edwards löysi Kosminskin siskojen naispuolisia jälkeläisiä sukututkijoiden verkkosivustojen avulla. Sukulaiset olivat tietoisia isosetänsä historiasta.

”Sanoin Russellille, että onnea vaan. Minä ainakaan en haluaisi, että sukulaiseni olisi yksi maailman tunnetuimmista sarjamurhaajista.”

Vain yksi sukulaisista suostui dna-näytteeseen. Ehtona oli, että hänen henkilöllisyytensä pidettäisiin salassa.

Näyte täsmäsi dna:han, joka oli peräisin shaalin siemennesteeksi oletetusta tahrasta.

Viiltäjä-Jack ei ollut raiskannut uhrejaan. Lääkärit taas olivat diagnosoineet Kosminskin mielisairauden syyksi pakonomaisen ”itsesaastutuksen.”

Tulenarka tutkimustulos

Russell Edwards kirjoitti tutkimusprosessista kirjan, englanninkieliseltä nimeltään Naming Jack the Ripper.

”Näin kirjan ensimmäisen kerran 15 minuuttia ennen BBC:n tv-haastattelua. Se oli hirveä järkytys”, Louhelainen muistaa.

”Kirjan takakannessa ei ollut sanaakaan aiheesta, Viiltäjä-Jackistä, tai kirjoittajasta Russell Edwardsista. Sen sijaan esiin oli nostettu vain minut ja tutkimuiseni: Jari sitä ja Jari tätä. Minulla pimeni silmissä ja pelkäsin, että saan sydänkohtauksen.”

Infarktin sijasta iski julkisuus. Media toisensa jälkeen halusi haastattelun. Louhelaisen analyysista oli selvinnyt jopa murhaajan hiusten ja silmien väri. Nekin täsmäsivät Aaron Kosminskiin, joka oli puolanjuutalaista sukua.

Paljastus sai maailmalla poliittisia sävyjä. Siihen tartuttiin hanakasti varsinkin Israelin mediassa. Esimerkiksi Times of Israel pelkäsi paljastuksen lisäävän antisemitismia.

Brittiläinen Independent puolestaan julkaisi artikkelin, jossa Louhelaisen tekemästä yksittäisestä laskentavirheestä vedettiin johtopäätös, että koko tutkimus oli virheellinen.

Myös tiedeyhteisössä reagoitiin Louhelaisen saamaan julkisuuteen

”Totuuden nimessä voin sanoa, että suurin osa työkavereista oli hirvittävän kateellisia. Hyvät ystäväni ovat kertoneet näin. Itse olen sikäli tyypillinen tutkija, etten välillä tajua ulkopuolisesta maailmasta mitään” Louhelainen sanoo.

”Tilanne on onneksi rauhoittunut, ja olen saanut kollegoilta myös positiivista palautetta.”

Elämää julkisuuden jälkeen

Perhe-elämään Louhelaisen tekemä paljastus ei ole suuremmin vaikuttanut. Kiireinen isän on muutenkin paljon poissa kotoa.

”Vanhempi tyttäreni on sanonut, että hänestä tulee perheen ensimmäinen julkkis. Nyt se meni pieleen”, Louhelainen huomauttaa.

”Kun olen esiintynyt tv:ssä, tytöt huomauttelevat milloin mistäkin. Milloin taskussani on puhelin, milloin lompakko näkyvillä.”

Vanhassa kotikaupungissaan Helsingissä Louhelainen on käynyt viisi kertaa viimeisen vuoden sisällä.

Keskusrikospoliisin juttusilla hän on käynyt vaihtamassa menetelmätietoutta, mutta yhteistyöstä suomalaisten murhamysteerien ratkaisemiseksi ei ole ollut puhetta.

”Suomen poliisilla on paljon omaa tietotaitoa. Uskon, että he pyytävät apuani, mikäli kokevat sen tarpeelliseksi.”

Entä ovatko tutkimustulos tai Edwardsin paljastuskirja näkyneet tutkija Louhelaisen tilipussissa?

”Ensipainoksesta en saanut mitään, koska se oli kokonaan Russellin käsialaa”, Louhelainen sanoo.

”Suomalaisen painoksen myötä saattaa jotain tullakin, sillä olen kirjoittanut siitä osan. Russell halusi siitä enemmän minun näköiseni.”

Historiankirjoitus uusiksi

Parhaillaan tutkijalla on työn alla arkeologinen projekti Walesissa. Kaivaukselta on löydetty vanhoja luurankoja, joiden dna-analyysi Louhelaisen vastuulla.

Työryhmään kuuluu myös keramiikka-asiantuntijoita ja arkeologeja. He ovat löytäneet nuolenkärkiä, jollaisia ei ole löydetty mistään muualta.

”Kotieläinten jäänteistä on ilmennyt, että eläimet ovat olleet hyvin vanhoja, ennemmin lemmikkejä kuin lihakarjaa.”

”Vaikuttaa siltä, että tuo populaatio ei ole englantilaisia ollenkaan. Emme tiedä vielä, mistä päin he ovat kotoisin”, Louhelainen kertoo.

”Sellaista on kuitenkin ilmassa, että osa Englannin historiasta voidaan joutua kirjoittamaan uusiksi.”