Seura pakolaisleirillä: Kenia uhkaa somalialaisia pakkopalautuksella - ”Auttakaa meitä täällä, emme pääse Välimeren yli Eurooppaan.”

Kenia on uhannut sulkea maan pakolaisleirit, joilla asuu 600 000 ihmistä. Maan toiseksi suurin leiri on Kakuma.

Kakuman pakolaisleiri perustettiin 25 vuotta sitten Sudanin sotaorvoille. Tämän päivän asukkaista enemmistö tulee Somaliasta, Kongosta ja Etelä-Sudanista. Maailman 60 miljoonasta pakolaisesta 90 prosenttia asuu kehitysmaissa.

Kenia on uhannut sulkea maan pakolaisleirit, joilla asuu 600 000 ihmistä. Maan toiseksi suurin leiri on Kakuma.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miikka Järvinen
Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kakuman pakolaisleirillä keskipäivän aurinko nostaa pölyn ilmaan joka askeleella. Lämpötila on kivunnut 40 asteen paremmalle puolelle. Kenian toiseksi suurimmalla pakolaisleirillä on 190 000 asukasta, saman verran kuin Turussa.

Leveän, päällystämättömän pääkadun varrella käydään kauppaa ja pelataan palloa. Taloista suurin osa on rakennettu aaltopellistä tai muurattu savesta. Tilaa autiomaassa on rajattomasti. Kaikesta muusta onkin sitten puutetta.

Kenia ilmoitti toukokuun alussa sulkevansa maan pakolaisleirit turvallisuuden vuoksi. Keniassa terrori-iskuja tehneen islamistisen Al Shabaab -järjestön väitetään käyttävän pakolaisleirejä tukikohtinaan.

Pari päivää myöhemmin maan sisäministeriö tarkensi sulkemisen koskevan vain Dadaabia, maailman suurinta pakolaisleiriä, jonka 350 000 asukkaasta suurin osa on paennut Somaliasta.

Kakumassa ihmiset huokaisivat helpotuksesta kuultuaan, että vain Dadaab suljetaan. 45 miljoonaan asukkaan Keniassa on 600 000 pakolaista, joista suurin osa on tullut Somaliasta.

Mikäli Kenia toteuttaa uhkauksensa ja sulkee Dadaabin tai jonkin muun suurista pakolaisleireistä, odotettavissa on kansainvaellus.

Kakuma

Pakolaisleiri perustettiin 25 vuotta sitten Sudanin sotaorvoille. Tämän päivän asukkaista enemmistö tulee Somaliasta, Kongosta ja Etelä-Sudanista. Maa­ilman 60 miljoonasta pakolaisesta 90 prosenttia asuu kehitysmaissa. © Miikka Järvinen / Otavamedia

Menolippu vapauteen

Yläasteen piha on karu mutta siisti. Oppilaiden kauluspaidat ja hijabit on silitetty. Päällimmäisenä mielissä on yksi ajatus.

”Tätini lähti täältä salakuljettajien mukana Sudanin läpi Libyaan ja jatkoi laivalla Italiaan. Nyt hän asuu Ruotsissa,” Kadar Abdi kertoo.

Somalian Mogadishusta kahdeksan vuotta sitten Kakumaan paennut nuorukainen miettii tulevaisuuttaan.

”Suurin osa näistä ihmisistä ei koskaan ylitä Saharaa ja Välimerta.”

”Jos on hyvät arvosanat, voin hakea opiskelustipendiä Kanadaan. Muita vaihtoehtoja ei ole. Euroopan yliopistoihin ei Kakumasta pääse,” hän kertoo.

Suomi on lääketieteen opinnoista haaveilevalle Kadarille tuttu paikka. Hänellä on Helsingissä sukulaisia, joiden kanssa soitellaan ja vaihdetaan sähköpostia.

”Helsingissä on kuulemma bisnestä ja työpaikkoja, ja kauppoja, joista saa kaikkea. Suomesta pääsee myös vapaasti matkustamaan muihin maihin.”

Vain prosentti leirin asukkaista saa vuosittain YK:n rekisteröimän kiintiöpakolaisen paikan muualta. Suurin osa menee Yhdysvaltoihin, Isoon-Britanniaan tai Kanadaan.

Kadar Abdin (vas.) täti lähti salakuljettajien veneellä Italiaan. Aden Hussein ei riskeeraisi henkeään laivamatkalla. © Miikka Järvinen / Otavamedia

Harva palaa kotiin

Euroopan rajat on käytännössä suljettu kakumalaisilta, joten yrittäjille on vain yksi reitti. Jokainen tuntee jonkun, joka on riskeerannut henkensä laivamatkalla, myös Aden Hussein.

”Olen kuullut ihmisistä, jotka ovat valinneet merireitin, eikä heidän ruumiitaan ole koskaan löydetty. En halua vaarantaa henkeäni rahan tai hyvän elämän takia, vaan jään mieluummin tänne, ” sanoo Mogadishusta kotoisin oleva Aden.

Monista ulkomailla kouluttautuneista paluumuuttajista on tullut kotimaassaan työnantajia ja korkeita virkamiehiä. Somaliaan paluu on klaanien välisten jännitteiden vuoksi osalle mahdotonta.

Yksi tuleva paluumuuttaja on Hani Mohamed. Hän tietää, miksi haluaa tulla isona: ehdottomasti insinööriksi.

”Yläasteen jälkeen voin hakea stipendiä Kanadan yliopistoihin. Sen jälkeen aion palata kotimaahani auttamaan muita,” Mogadishussa syntynyt Hani kertoo.

Aifia Mohamed (vas) syntyi Nairobissa etiopialaisille vanhemmille, mutta ei ole saanut Kenian kansalaisuutta. Hani Mohamed haluaa valmistuttuaan palata Somaliaan. © Miikka Järvinen / Otavamedia

Rajat kiinni rahattomilta

Kävelykeppiin nojaava Ahmed Yusuf vinkkaa kädellään ja alkaa puhua nopealla tempolla italiaa, mutta vaihtaa pian englantiin.

”Minulla oli apteekki Mogadishussa. Silloin oli rahaakin, vaan ei ole enää. Ensin lähti vaimo, ja sitten koko omaisuuteni ryöstettiin. Otin kaksi poikaani ja pakenin Keniaan,” Ahmed sanoo.

YK huolehtii leirin peruspalveluista, kuten kiireisimmästä terveydenhuollosta. Kiireinen tarkoittaa, että polvitaipeen paisesta kärsivä reilu kuusikymppinen mies saa luvan odottaa, kun sairaalassa hoidetaan Etelä-Sudanista jalkapatikassa saapunutta naista ja hänen kaksosiaan.

Sairaanhoitaja tutkii kahdeksankuista poikaa, jonka äiti käveli Etelä-Sudanista Kakumaan. © Miikka Järvinen / Otavamedia

Kahdeksankuiset pojat ovat laihoja ja ikäistään pienikokoisempia. Se on merkki aliravitsemuksesta. Päälaella oleva aukile näkyy, vaikka se saisi vain tuntua. Tämä viittaa nestehukkaan.

”Jos edes verikokeen ottaisivat minulta, niin ehkä ne osaisivat antaa oikean lääkityksen. Mutta ei! Ne antavat vain parasetamolia. Se auttaa kipuun mutta ei paranna yhtään mitään,” Ahmed sanoo.

Ikänsä töitä tehnyttä miestä ottaa luonnon päälle, että hän ei kelpaa enää töihin.

”Puhun somalia, italiaa, arabiaa, ranskaa ja englantia. Olen ollut apteekkarina Mogadishussa ja terveydenhoitajana ja autonkuljettajana Saudi-Arabiassa ja Jemenissä, mutta nyt siellä on rajat kiinni.”

Työtön on yhtä kuin rahaton. Ahmed kertoo, ettei hänellä ole rahaa edes Nairobiin menevään bussiin.

”Kotiin en voi palata, koska sitä ei enää ole. Haluan antaa sinulle puhelinnumeroni, jos joku voisi auttaa minua pääsemään pois täältä, Eurooppaan, Amerikkaan, Libyaan tai mihin tahansa. Tiedän että Suomessa on somalialaisia, jotka ovat lähteneet pakolaisiksi 20–25 vuotta sitten.”

Somalialainen Ahmed Yusuf on viittä kieltä puhuva työtön apteekkari, jolla ei ole rahaa edes Nairobin bussiin. © Miikka Järvinen

Suurin syy Somalian sota

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR perusti Kakuman leirin 1992 Sudanin sisällissotaa paenneita orpolapsia varten. Sittemmin pakolaisia on tullut myös Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Etelä-Sudanista.

Ali Hussein tulee Somaliasta, kuten enemmistö Kenian pakolaisista. Somalian klaanien, terroristijärjestö Al Shabaabin ja maan armeijan konflikti on sotku, jonka jalkoihin jääneet ihmiset eivät enää tiedä, keneen voi luottaa ja kuka on vihollinen.

Väkivalta on Ali Husseinin mukaan iso ongelma leirillä. Joukko nuoria miehiä hakkasi hänen siskonsa Fatuman sairaalaan. © Miikka Järvinen / Otavamedia

”Minulla oli sitruunaviljelmä. Asemiehet tulivat kotiini, ja sanoivat haluavansa suojelurahaa. Isäni ja veljeni tapettiin. Minutkin uhattiin tappaa, jos en maksa. Sain viisi päivää aikaa. Otin vaimon, siskon ja lapset ja pakenin,” Ali kertoo.

Hän nojaa kyynärsauvoihinsa, eikä halua puhua jalkavaivoistaan vaan pakolaisleirin naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Joukko miehiä hakkasi Alin siskon Fatuma Husseinin, kun tämä oli hakemassa vettä.

Fatuma näyttää valokuvaa, joka otettiin hänestä pahoinpitelyn jälkeen. Poskessa on ilkeän näköinen ruhje, vasen silmä on turvonnut umpeen.

”Olen odottanut kolme vuotta, että pääsen kertomaan tästä jollekin ulkopuoliselle. Me tarvitsemme apua,” Ali sanoo.

Leiri on vaarallinen paikka. Naiset ja tytöt kulkevat pääkadulla vain päiväsaikaan. © Miikka Järvinen / Otavamedia

Heimoväkivaltaa leirillä

Somalian konflikti ulottuu myös Keniaan ja Kakuman pakolaisleirille. Käsipolkupyörän ja pyörätuolin yhdistelmältä näyttävässä kulkuneuvossa istuu yksijalkainen mies, Aden Abdulle.

”Mitäkö jalalleni tapahtui? Toisen klaanin miehet tulivat kotiini ja käskivät häipymään. Kieltäydyin. He tappoivat kaksi lastani, veljeni ja isäni. Sitten he ampuivat minua ja kai luulivat, että olen kuollut, koska jättivät minut rauhaan,” Aden kertoo.

”Ne ihmiset, joita pakenimme Somaliasta, ovat nyt täällä.”

Naapurit veivät Adenin sairaalaan. Hän päätti paeta Somaliasta heti kun pystyy. Kakumaan hänen perheensä saapui kymmen vuotta sitten. Perhe kuuluu pieneen Ashraaf-klaaniin, joka on kotimaassaan vähemmistöä.

”Pakolaisleirillä olen pohjasakkaa vammaisuuteni takia. Meille ei ole kunnollisia vessoja. Olemme viimeisiä aina ja kaikkialla, myös silloin kun jaetaan juomavettä. Meitä halveksitaan. Toiset lapset kiusaavat minun lapsiani sen takia, että heidän isänsä on vammainen.”

Adenin ja muiden liikuntavammaisten kulkuneuvot on saatu Suomen World Visionin lahjoituksina. Järjestö on rakentanut leirille myös käymälöitä, joihin pääsee pyörätuolilla sisään.

Vainoajiltaan Adenin perhe ei kuitenkaan ole päässyt turvaan.

”Ne ihmiset, joita pakenimme, ovat nyt täällä pakolaisleirillä.”

Seinämaalaus opastaa, että raiskauksesta pitää tehdä välittömästi ilmoitus lähimmälle terveysasemalle. © Miikka Järvinen / Otavamedia

Kotia ei enää ole

Adenin pahoinpidelleet miehet elävät nyt pakolaisina Kakumassa. Yksi heistä on siepannut perheen vanhimman tyttären kaksi kertaa.

Ensimmäisen kerran isä onnistui vapauttamaan tyttärensä, joka oli viety Nairobiin. Toisella kerralla tytär joutui pahoinpitelyn uhriksi mutta hän pääsi pakenemaan itse.

Sieppauksista ja pahoinpitelyistä Aden teki valituksen YK:lle. Tämän jäkeen sieppaaja uhkasi leikata päät irti perheen kaikilta viideltä tyttäreltä. Isä pelkää perheensä turvallisuuden puolesta, koska miehet ovat jatkaneet vainoamistaan, erityisesti öisin.

Adenilla on ikävä Somaliaan jääneitä veljiään, mutta hän ei halua palata. Vaikka maassa on myös turvallisia alueita, yksittäiselle paluumuuttajalle tilanne on monimutkaisempi.

Al Shabaabin hallusta vapautetuilla alueilla valta on nyt perinteisillä klaaneilla. Vähemmistöön kuuluva voi joutua kokemaan syrjintää, jonka takia paluu voi olla hengenvaarallista.

”Suomi on tärkeä lahjoittaja täällä, näen sen nimen joka päivä. Veisitkö viestini maasi päättäjille? Pyydän, auttakaa vammaisia ihmisiä täällä. Minulla on iso perhe, 11 lasta ja vaimo, yksi vaimo,” Aden tarkentaa.

Hän ojentaa viikatun paperin. Se on kirje. Aden pyytää auttamaan perheensä turvaan pakolaisleiriltä.

”Voit kertoa maasi hallitukselle, että suurin osa näistä ihmisistä ei koskaan tule ylittämään Saharaa ja Välimerta. Minä en halua lähteä, koska sillä matkalla vain menettää henkensä. Tunnen monia, jotka ovat yrittäneet. Osa heistä on ollut vammaisia, kuten minä.”

Kilpailevan klaanin miehet tappoivat Aden Abdullen kaksi lasta, yhden veljen ja isän. Aden menetti toisen jalkansa. Sairaalasta päästyään hän pakeni perheineen Somaliasta Keniaan.

X