Venäjän läheisyys vaikutti siihen, että Suomeen saadaan kansainvälisen tason moottorirata

Suomeen on yritetty vuosia saada kansainväliset mitat täyttävää moottorirataa. MM-sarjan saamisesta Suomeen on kirjoitettu aiesopimus.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Moto2-luokan kuljettaja Mika Kallio Tšekin GP-kisassa elokuussa 2014.

Suomeen on yritetty vuosia saada kansainväliset mitat täyttävää moottorirataa. MM-sarjan saamisesta Suomeen on kirjoitettu aiesopimus.
(Päivitetty: )
Teksti:
Hannu Teider

Maailman suosituin moottoriurheilusarja MotoGP nähdään kahden vuoden kuluttua myös Suomessa, uskoo Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljundqvist.

”Voi sanoa, että ollaan vankalla pohjalla MotoGP-osakilpailun järjestämisessä Suomessa lähes 30 vuoden tauon jälkeen”, Ljundqvist toteaa.

Ensimmäinen MM-osakilpailu on tarkoitus järjestää Iitissä KymiRingillä vuonna 2017.

Miten tämä onnistui? Kansainväliset mitat täyttävän moottoriradan saamista Suomeen on pidetty liki mahdottomana.

”Varmasti Venäjän läheisyys on vaikuttanut päätökseen myöntää MM-osakilpailu Suomelle. Pietarin viiden miljoonan asukkaan talousalue on lähellä”, Ljundqvist pohtii.

Aiesopimus kirjoitettu

Suomen Moottoriliittoa vuodesta 2004 johtaneen Ljundqvistin mukaan aiesopimus satoja miljoonia televisiokatsojia ympäri maailmaa kokoavasta MM-sarjan osakilpailusta on allekirjoitettu.

MotoGP-sarjan oikeuksien haltijan Dorna Sportsin kaupallinen johtaja Javier Alonso tutustui helmikuussa ratahankkeeseen paikan päällä Iitissä.

”Prosessi MM-sarjan osakilpailun järjestelyistä on koko ajan käynnissä, vaikkei kansainväliset mitat täyttävää moottorirataa ole vielä olemassa”, Ljundqvist toteaa.

Aiesopimuksen toteutumista vauhdittaa MM-sarjan laajentumishalukkuus myös muualle Eurooppaan. MM-sarjan 18 osakilpailusta ajetaan tällä kaudella neljä Espanjassa ja kaksi Italiassa.

MM-sarjaan on tarkoitus 2017 lähtien lisätä kaksi osakilpailua.

Kaivurit lähtökuopissa

MM-osakilpailun päänäyttämöksi Suomessa tulee Iitin Tillolaan nouseva moottoriurheilukeskus KymiRing. Ratahankkeen osakkaat ovat tällä hetkellä maanomistaja A. Ahlström Osakeyhtiö, Iitin kunta, AKK Sports Oy ja Kurt Ljundqvistin johtama Suomen Moottoriliitto SML ry.

Kouvolasta 15 kilometriä itään rakennettavan noin 4,7 kilometrin radan ja sitä ympäröivän monitoimikeskuksen rakentaminen päästään aloittamaan pitkän odotuksen jälkeen. Hanketta on suunniteltu vuodesta 2008 lähtien.

KymiRingin pääurakoitsija julkistetaan lähiaikoina.

Rakennustyö käynnistyy vielä tänä keväänä. Valtio on vahvasti mukana moottorikeskuksen rakentamisesta. Liikuntapaikkojen rakentamiseen tarkoitetuista varoista on luvassa tälle vuodelle miljoona euroa ja ensi vuodella kaksi miljoonaa euroa.

Loppurahoitus kootaan omarahoituksella sekä lainojen ja sijoitusten avulla.

Aki Ajo nostaa tyhjästä

Suomessa ajettiin ratamoottoripyöräilyn MM-pisteistä vuosina 1964–86 Imatran legendaarisella katuradalla.  1970-luvun menestyneinä suomalaiskuskeina muistetaan maailmanmestari Jarno Saarinen ja MM-mitaleita voittanut Teuvo Länsivuori.

Myös viime vuosina suomalaiset ovat olleet näkyvästi esillä MotoGP:n MM-sarjassa.

MM-sarjaa kiertävien suomalaiskuskien Mika Kallion ja Niklas Ajon ja ennen kaikkea Niklaksen isän Aki Ajon johtaman tallin Ajo Motorsportsin menestys on lisännyt luottamusta suomalaisiin ratamoottoripyöräilyn osaajina. Ajo Motorsports on voittanut useita maailmanmestaruuksia.

”Aki Ajon taito nostaa tyhjästä maailmanmestareita tuottava huipputalli on vahva osoitus suomalaisesta osaamisesta”, Ljundqvist kiittelee.

Tämän kauden MotoGP:n MM-sarja käynnistyy ensi sunnuntaina Qatarissa.

X