Hautalan toimittajalaahus Tansaniaan maksoi 15 000 euroa

Ministerit kuljettavat ulkomaanmatkoillaan toimittajia valtion laskuun. Seura selvitti Ulkoministeriön viime vuoden toimittajamatkat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Heidi Hautalan mukana Tansaniaan kulki joukko toimittajia. Veronmaksajille koitui 15 000 euron lasku. Kuva: Petri Kaipiainen /Kuvaryhmä /SKOY.

Ministerit kuljettavat ulkomaanmatkoillaan toimittajia valtion laskuun. Seura selvitti Ulkoministeriön viime vuoden toimittajamatkat.
Teksti:
Ari Korvola

Hallituksen ministerit ja tiedotusvälineet tekevät yhteistyötä merkittävimpien kiertomatkojen yhteydessä.

Ministeriö tarjoaa valitsemilleen toimituksille mahdollisuutta lähettää ministeriseurueen mukana toimittaja ja kuvaaja vierailukohteeseen seuraamaan tapahtumia. Lopputuloksena ministeri saa myönteistä julkisuutta ja tiedotusväline pääsee seuraamaan tapahtumia polttopisteeseen, ehkä kulissien taaksekin, sekä säästää rahaa. Syntyvät kustannukset – vähintään lentoliput – hoidetaan ministeriön budjetista.

Median riippumattomuuden kannalta järjestely tuo ongelmia.

Seura selvitti ulkoministeriön vuoden 2012 aikana toimittajille sponsoroimat matkat. UM:n antamien vastausten perusteella saalis oli määrältään varsin niukka, yhteensä 4 matkaa. Niille osallistui 8 journalistia.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) matkusti 5-päiväiselle matkalle 31.3.–4.4.2012 Istanbuliin, Tbilisiin ja Jerevaniin. Mukana oli MTV3:n toimittaja. 6.9.–9.9.2012 Tuomioja lensi Pristinaan, Sarajevoon, Pafosiin ja Beirutiin, seurueeseen kuului Apu-lehden kuvaaja ja toimittaja. UM maksoi molemmista matkoista vain lennot.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) teki matkan 2.–5.10.2012 Kazakstaniin. Seurueeseen kuului Suomen Yrittäjien lehteä toimittava viestintäpäällikkö. UM tarjosi tilauslentokoneeseen matkalipun.

Kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala (vihr) teki runsaan viikon mittaisen ministerivierailun Tansaniaan 28.5.–5.6.2012. Matkalle osallistui toimittajat Suomen Kuvalehdestä, Annasta ja Vihreästä Langasta sekä freelance-valokuvaaja.

UM tarjosi matkan kokonaisuudessaan. Hautalan erityisavustajan antamien tietojen mukaan ministeriö maksoi edestakaiset lennot Dar-es-Salamiin (9300 euroa), Tansanian sisäiset lennot (1500 euroa), viisumit (230 euroa) ja hotellit (3600 euroa) eli yhteensä noin 15 000 euroa (3661 euroa/journalisti).

Matkalta syntyi kolme erillistä juttua.

Suomen Kuvalehti julkaisi 6.7.2012 laajan Tansania-reportaasin, jossa Hautalaa ei mainittu lainkaan. Pienessä kehitysavun periaatteista kertovassa jatkojutussa Hautala mainitaan pienen kuvan kera.

Annan jutussa Hautala saa runsaasti myönteistä tilaa sekä kuvissa että tekstissä. Samalla linjalla on Vihreä Lanka, joka raportoi tekstillä ja seitsemällä valokuvalla väsymättömästä, aktiivisesta ja sosiaalisesta ministeristä:

Vierailun aikana Hautalan ja muunkin seurueen työpäivät ovat kestäneet aamuvarhaisesta iltamyöhään… Silti ministeri on ollut seurueesta se, joka on eri tilaisuuksissa  jaksanut vaikuttaa lähes  loputtoman kiinnostuneelta erilaisten projektien yksityiskohdista ja ihmisten mielipiteistä. Hän on ollut myös se, jonka on voinut bongata kuudelta aamulla hotellin uima-altaasta aamu-uinnilta. ”Maailmanparantajalle parasta on, kun pääsee käytännössä katsomaan, miten asiat ovat ja miten niitä voitaisiin tehdä…”

Lehti kertoo myös, kuinka Hautala tapaa innostuneesti kansalaisjärjestöaktiiveja ja tavallisia tansanialaisia toisin kuin edeltäjänsä Paavo Väyrynen (kesk), joka lehden mukaan ”kuulemma pitäytyi mieluummin virallisissa tapaamisissa”. Asiayhteys antaa myös ymmärtää, että Väyrynen sai paljon ”päähänpistoja, joita koneisto pannaan toteuttamaan”.

Vihreän liiton 70 prosenttisesti omistama Vihreä Lanka sai vuonna 2009 verovaroista viestintätukea 1,26 miljoonaa euroa.

Erityisavustajien laatimat vastaukset painottavat, että toimituksia kutsutaan ministerien matkoille silloin tällöin tai kun tilauslentokoneessa on tilaa. Yksityiskoneiden sijaan kuitenkin pyritään suosimaan reittilentoja.

Journalistisen vapauden kannalta matkoille osallistuminen on siis kiusallista. Toimitukset ovat kuitenkin lasikaapissa, mukaan lukien Seura, joka viimeksi syksyllä 2011 lähetti toimittajansa ja kuvaajansa ulkoministeri Tuomiojan seurueessa raportoimaan arabikevään jälkitilannetta.

Se, mille matkalle lähdetään, on myös journalistinen valinta. Toimittajat osallistuvat päättäjien seuramatkoille myös toimituksen omin kustannuksin. Viimeisin esimerkki on pääministerin ja ulkomaankauppaministerin Qatarin matka maaliskuun alussa. Matkan heikohkoa uutisantia YLE Uutiset ja Ilta-Sanomat paikkasivat protokollaselostuksilla ja ministereiden pyöreillä vientilausunnoilla.

Ilta-Sanomat otsikoi 9.3.2013 julkaistun juttunsa ”Voimakaksikko vauhdissa!”

Jutussa ”superduosta” kerrotaan pohjoiskorealaiseen tyyliin:

Persianlahdella pääministeri Katainen ja Stubb tekevät väsymättömästi työtä Suomen hyväksi. Molemmat painottavat työn olevan niin innostavaa, ettei väsymys saa edes valtaa.

”…Kyllä ihminen saa olla innostunut ja menestyä. Luovuuteen kuuluvat innostus ja osanotto sekä kriittinen ajattelu, mutta ei kyynisyys”, Jyrki Katainen sanoo. ”Tämä homma on päivittäistä taistelua kyynisyyttä vastaan. Minun peruselementtini ovat vilpittömyys, optimismi ja idealismi”, Stubb jatkaa.

X