Kansallisteatterissa kummittelee: Jukka-Pekka Palo on nähnyt haamun

Jukka-Pekka Palo kertoo myös, miten hänen isänsä Tauno Palo liittyy kummitustarinaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomo vuonna 1959 - ennen kuin kummitustarina syntyi.

Jukka-Pekka Palo kertoo myös, miten hänen isänsä Tauno Palo liittyy kummitustarinaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Jukka Vuorio

Helsingin keskustassa sijaitseva Kansallisteatteri on kuuluisa paitsi näytelmistään ja Suomen eturivin teatterintekijöistään, myös 1960-luvulta saakka säännöllisesti havaitusta kummituksesta.

Näyttelijä Jukka-Pekka Palo on useiden muiden tavoin nähnyt Kansallisteatterin kuuluisan kummituksen. Henkiolennon uskotaan olevan teatterin entinen näyttelijä, joka surmasi vaimonsa ja itsensä vuonna 1962.

”Näin vaaleapukuisen aaveen ollessani Kansallisteatterin lavalla. Aave istui toisen kerroksen parvella. Kollegani Panulan Terhi näki saman miehen siellä katsomossa samaan aikaan. Vahtimestarit kuitenkin vakuuttelivat meille, ettei koko parvella ollut yhtään ihmistä.”

Palo näki teatterin aaveen vuonna 1991. Sen jälkeen hän ei ole kummituksia nähnyt, mutta on kuullut useista työkavereidensa tuoreemmista havainnoista.

Kansallisteatterin kuuluisa kummitus on nähty ympäri teatteria. Eräs Palon työkaveri näki sen lavastevarastossa, eräs toinen puolestaan teatterin tornin huoneessa.

”Kaikkihan eivät halua puhua havainnostaan, ja ymmärrän sen kyllä. Siitähän voi saada kahelin maineen.”

Kummituksen henkilöllisyydestä on esitetty useita arvailuja. Useimmat kuitenkin arvelevat, että kyseessä on Kansallisteatterin entinen näyttelijä Urho Somersalmi. Jotkut ovat nähneet mielestään Urhon puolison Aili Somersalmen aaveen.

Tauno Palo järkyttyi

Urho ja Aili Somersalmen elämät päättyivät 12.4.1962. Urho surmasi vaimonsa ja sen jälkeen itsensä pariskunnan kodissa Helsingissä.

Surmatyön Urho Somersalmen kerrotaan tehneen kirveellä, jonka hän oli eläkkeelle jäädessään saanut lahjaksi Näyttelijäliitolta.

”Liitto antoi Somersalmelle lahjaksi työkalupakin, jossa oli myös kirves. Eräänä iltana faija tuli kotiin kalpeana ja otti tukea jääkaapista. Hän oli selvästi tosi järkyttynyt jostain. Sitten hän sai sanottua, että nyt se tappoi vaimonsa sillä meidän antamalla kirveellä.”

Traagisen tapahtuman jälkeen teatterissa alkoi vähitellen levitä kertomus aaveesta.

Mutta uskooko Palo aaveeseen todella?

”En tiedä. Joihinkin energioihin kyllä uskon ja jotain siellä näin. Ja kyllä se vaaleapukuiselta mieheltä näytti. Voi se olla aistiharhakin, mutta jos se sitä oli, niin Panulan Terhillä oli se sama harha samalla hetkellä.”

2000-luvun alussa valmistuneen Kansallisteatterin suuren remontin jälkeen kummituksesta on tehty aiempaa vähemmän havaintoja.

”Ehkä täällä pidettiin silloin niin kovaa meteliä, että kummitus lähti sen vuoksi”, Palo sanoo, mutta vakavoituu sitten.

Hänen mielestään kummituksena pidettyyn ilmiöön tulee suhtautua kunnioituksella. Kansallisteatterissa on näytelty yli sata vuotta, ja Palon mukaan hyvässä teatterissa liikkuu aina kovia energiavirtoja.

”Tietty pelon elementti aaveeseen liittyy. Oli se sitten huuhaata tai totta, niin asialla ei pidä missään nimessä leikkiä. Jotain energioita sinne varmasti jää.”

Lue Jukka-Pekka Palon taistolaisnuoruutta, kuuluisaa isää ja syntymäpäivämatkaa Thaimaan tsunamin keskelle käsittelevä haastattelu Seurasta 6/16.

X