Koikkalainen palaa ex-itäblokin kierrokselta. Mitä jäi käteen?
Teksti:
Koikkalainen

Kolmen viikon Ukrainan-Moldovan ynnä kahdeksan muun maan syysturnee alkaa olla takana päin. Arkea kohti ajetaan rämisevällä, mutta korvia hivelevän puhtaasti käyvällä autovanhuksella kohtuullisen kovaa vauhtia.

Koikkalainen kirjoittaa näitä rivejä paluumatkalla Puolan Suwalkissa. Liettuan rajalle on kivenheitto ¬ ajomatkana kenties vajaan tunnin rupeama. Sitten huitaistaan Riikaan ja hotelliyön jälkeen ajetaan lautalle Tallinnaan.

Kun Koikkalainen istuskeli viikko sitten ei-kenenkään maan Transnistrian pääkaupungin Tiraspolin asemalla ja odotti Moskovasta Chisinauhun matkaavaa junaa, tuli Suomesta lukijalta viesti. Kun maailmalla kulkee, pitäisi kuulemma vieläkin enemmän ihmetellä näkemäänsä ja kokemaansa.

No, se oli parin tunnin junamatka noin

5 500 kilometrin automatkalla. Poikkeus vain rutiinista.

Mutta lukija puhui asiaa. Ihmetellään siis.

Ukrainat, Moldovat ja muut Euroopan ex-itäblokin maat eivät liene suomalaisille kaikkein tutuimpia, ainakaan itse koettuina. Koikkalainen on käynyt niissä ennenkin.

Niissä ihmetyttää ainakin se, että kriisien ja jopa sodan takana elää suhteellisen tyytyväinen kansa. Toimeentulonsa ne ovat aika paljon joutuneet hakemaan vierailta mailta, eikä elintaso ole lähelläkään Suomen elintasoa. Ei se kuitenkaan aivan surkea ole.

Rehevää maata ja muhevaa multaa voi suomalainen maanviljelijä vain kadehtia. Niiltä ei löydy kivenmurikkaakaan, ja baanaa on traktorille ja leikkuupuimurille horisonttiin saakka. Satoja tulee vuodessa enemmän kuin yksi.

Tosiasia on kuitenkin sekin, että maat ovat korruptoituneita, ja rikkaudet ovat kasaantuneet harvoihin käsiin. Oikeuslaitoksen tasapuolisuudestakaan ei taida olla kovin suuria takeita. Leipä on lujassa eivätkä tulevaisuudennäkymät ole hyvät.

Juttuja turisti kuulee monenlaisia. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja kun sanoo olevansa Suomesta, se nostattaa kuulijassa ihastuneen hämmästyksen.

Ei silti innostuta liikaa. Kun rähjääntynyt matka-Mersumme pöllähti liian hienon talon pihaan, henkilökunnan ilme kertoi heti kaiken: ette kai aio viipyä täällä kovin pitkään.

Onhan viikkojen resuaminen rasittavaa. Se on käynyt niin auton kuin kuuden miehen päälle, mutta turneekestävyys on ollut yllättävän luja.

Vaikka auton starttimoottorissa on häikkiä ja miehetkin käynnistyvät aamuisin hitaasti, niin ehjinä on tarkoitus palata kotiin. Viime reissullakin ajettiin sentään Kiovasta saakka kotimaahan ilman toimivia vilkkuja.

Suomi kutsuu poikiaan!

Monia pelottaa liikkua näissä arvaamattomiksi kokemissaan maissa. Meillä ei ole ollut mitään turvallisuusongelmia. Autosta ei ole viety mitään, ja matkamiesten omaisuus on tallessa. Rahaa on itse asiassa kulunut hävettävän vähän. Sesongin ulkopuolella on hyvä majoittua ja syödä ravintoloissa, mutta ei hintataso ole muutoinkaan suomalaisille korkea.

Mustassameressä on uitu, on käyty Karpaattien reuna-alueen huipulla pilven sisässä. On ajettu päivätolkulla huonoja ja hyviä teitä, paahduttu auringossa ja ahmittu kokoliharuokia ja tuoreita hedelmiä kyllästymiseen saakka. On havaittu vuorivästäräkki ja töyhtökiuru.

Netistä on katsottu myös se, että Lapissa voi tulla lunta ja etelämpänäkin ensimmäiset parin asteen pakkasyöt.

Sekin on noteerattu, että yksimielisyyttä ei ole syntynyt siitä, minkälaiselle pohjalle mahdollinen uusi Suomi rakentuu.

Ihmettelemistä siis riittää. Ei sen takia ole pakko matkustaa ulkomaille. Kynnys ei ole korkea.

On ihmeen hyvä tulla kotiin taas.

X