Kimmo Oksanen kirja Kasvonsa menettänyt mies vetosi Koikkalaiseen.
Teksti:
Koikkalainen

Kaikkea hyvää ei saa käsiinsä heti. Tämä pätee eritoten kirjojen suhteen.

Suurin osa lukijoista pääsee haluamansa tekstin ääreen vasta sitten, kun kritiikit ovat jo unohtuneet ja kirjat siirtyneet alennusmyyntiin. Nykyisin se tapahtuu hyvin nopeaan tahtiin.

Onneksi Suomessa on kirjastolaitos.

Alkuvuodesta ilmestynyt Kimmo Oksasen Kasvonsa menettänyt mies (WSOY 2015) ei ole aivan niin vanha kirja, mutta Koikkalainen luki sen vasta nyt. Kokemus oli pysäyttävä.

Sen verran kirja on ollut julkisuudessa esillä, että kasvottomuudelle kasvot antaneen Helsingin Sanomien toimittajan tarina on tuttu.

Kimmo Oksanen on poikkeuksellisen rajun infektion uhri. Kasvot veivät herpesvirukset ja bakteerit.

Kasvojen lisäksi oli mennä henkikin, mutta mies selvisi.

Helpolla se ei tapahtunut. Kuoleman rajoilla käynyt Kimmo Oksanen kantaa virus- ja bakteerihyökkäyksen jälkiä lopun ikäänsä. Vaikka kasvoja on korjailtu usein leikkauksin, hän elää arkea, johon kuuluu ihmisten tuijotus.

Ei ole helppoa olla merkitty ihminen. Syrjäytymisen vaarakin on ollut lähellä. Vuosien taistelun jälkeen hän yrittää kuitenkin pärjätä ja elää ”tavallista” elämää.

Vaikka kaiken nähneet lääkäritkin kauhistelivat, Kasvonsa menettäneen miehen lukeminen ei ole tirkistelyä. Kimmo Oksanen ei kirjoita vain häntä kohdanneesta karmeasta onnettomuudesta, hän puhuu yleisemmin myös syrjäytymisestä ja ihmisenä olemisesta.

Tärkeä ja koskettava osa kehystarinaa ovat hänen sysmäläisen perheensä ja sukunsa kohtalot. Oksanen kirjoittaa konkurssin häpeän läpikäyneistä, kotinsa menettäneistä vanhemmistaan ja viisasta lämpöä hehkuvista isovanhemmistaan kauniisti ja suurella kunnioituksella.

Vaikka Kimmo Oksanen menetti kasvonsa, hänestä ei tullut itsesäälissä vellova raakki. Sekin oli lähellä. Samoin alkoholisoituminen.

Koikkalainen ei toista virusten ja bakteerien aiheuttamien vammojen yksityiskohtia. Ne ovat kyllä luettavissa kirjasta, ei Oksanen niitä peittele.

Hoidossa käytettyjen ja edelleen käytettävien lääkkeiden lista on pitkä kuin nälkävuosi. Hoitoon osallistuneiden ihmisten joukko on suuri. Koneisto on toiminut hyvin tuloksin.

Rahassa yhteiskunnalle koituneet hoitokustannukset ovat miljoonaluokkaa.

Kimmo Oksanen pohtii myös, onko hänellä ylipäätänsä oikeutta kirjoittaa kirja henkilökohtaisesta onnettomuudestaan.

”Puolitoista miljardia ihmistä maailmassa elää vailla puhdasta vettä. Vammaisia lasketaan olevan miljardi. Lapsia kuolee kuin kärpäsiä. Virukset ja bakteerit tappavat köyhiä maapallon joka kolkalla. Paraikaa lähes kahdeksankymmentä maata on sodassa. Mitä ovat minun murheeni näiden rinnalla? Minulla on terveet sisuskalut, silmät ja korvat, toimivat sormet ja varpaat, ystäviä, asunto, työpaikka, rahaa. . .”

Hoitohenkilökunnasta Kimmo Oksasella on lähinnä hyvää sanottavaa. Pahimmillaan sokeana ja kuurona ollut potilas ei ollut omien sanojensakaan mukaan helpointa potilasainesta, mutta oli toisellakin puolella osaajansa. Sairauden alkuvaiheissa Oksanen sai sängyssä Meilahdessa maatessaan tuntea, minkälaista on olla avuttomana kuin ilmaa:

”Mistä tuo tänne tuotiin?”

Tuo sattui. Onneksi hän oli useimmille kuitenkin hän.

X