Esko Valtaoja: ”Ovatko ihmiset syntyneet tappajiksi?”

Ihminen on ihmiselle susi. Ihminen on ainoa eläin, joka tappaa omia lajitovereitaan. Perisynti ja niin edelleen. Elämä on kaikkien taistelua kaikkia vastaan. Voi meitä syntisiä saatanoita kurjia, kuten Seitsemän veljeksen Simeonikin voivotteli.

Turha väittää, ettemmekö pystyisi tekemään lukemattomia erilaisia karmeita tekoja, niin toisiamme kuin myös itseämme kohtaan, mutta kuinka pahoja olemme oikeasti – noin koko luomakunnan mittakaavassa?

Espanjalainen tutkimusryhmä keräsi äskettäin yhteen kaiken tiedon nisäkkäiden väkivaltaisuudesta, nokkaeläimistä Homo Sapiensiin. Valaiden, lepakoiden tai jäniseläinten ei ole juuri koskaan havaittu tappavan lajitovereitaan, mutta ne ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Laumaeläimet ovat keskimäärin väkivaltaisempia toisiaan kohtaan kuin yksineläjät, joukossahan tyhmyys tiivistyy. Ja territoriaaliset, omaa reviiriään puolustavat lajit ovat tietysti myös ärhäkkäimpiä tappelijoita.

Kädelliset ovat enimmäkseen sekä sosiaalisia että territoriaalisia. Nisäkkäiden joukossa erottaudummekin siksi selvästi kaikkein riidanhaluisimpana porukkana. Meidän ihmisten kannalta lohdullista on se, että emme ole ainoita veljessurmaajia. Syytettyjen penkillä vieressämme istuvat niin kummituseläimet kuin gibbonitkin.

Keskimäärin kaksi prosenttia kädellisistä joutuu lajitoverinsa tappamaksi. Se on selvästi enemmän kuin nisäkkäiden keskiarvo, prosentin kolmasosa. Apinan raivo ei ole pelkkä sananparsi.

Olemme siis syntyneet tappajiksi, evoluutio on muovannut meistä väkivaltaisia omia lajitovereitamme kohtaan. No, sehän tiedettiin; Simeoni oli oikeassa ja valistusfilosofi Rousseau väärässä. Hän kun väitti, että ihmiset eivät ole luonnostaan hyviä eivätkä pahoja, vaan ympäristönsä tuotteita. Oikealla kasvatuksella jokaisesta voi tulla hyvä ihminen.

Eipäs kuitenkaan vaivuta synkkyyteen. Tutkijaryhmä tarkasteli myös ihmisen väkivaltaisuuden historiallista kehitystä. Vanhimpina aikoina tapoimme lajitovereitamme evoluutioennusteen mukaisesti: yksi viidestäkymmenestä sai kivikirveestä päähänsä. Ja historian kulussa murhanhimomme sen kun kasvoi.

Mutta ei loputtomiin. Valtioiden ja yhteiskuntien kehittyessä väkivallan määrä alkoi lopulta kääntyä laskuun. Nyt elämme maailmanhistorian rauhanomaisinta aikaa, mitattiin sitten sodissa tai arjen väkivallassa kuolleita. Suomessakin tapetaan enää vain satakunta ihmistä vuodessa evoluutioennusteen yli tuhannen sijaan.

Rousseau oli siis sittenkin oikeassa: oikealla kasvatuksella meistä saadaan kuin saadaankin hyviä ihmisiä.