Teksti:
Jari Tervo

Maahanmuuttovirasto on kiristänyt irakilaisten turvapaikanhakijoitten mahdollisuuksia saada pysyvä turvapaikka Suomesta. Helsingin Sanomain kyselyssä enemmistö suomalaisista oli sitä mieltä, että turvapaikkasäädöksiä tulisi tiukentaa.

Kansalaiset olivat Hesarin kyselyssä myös sitä mieltä, että turvapaikan saaneitten sosiaaliturvan tulisi olla, ainakin aluksi, alempi kuin kantasuomalaisilla. Lehti olisi voinut muotoilla kysymyksen saman tien muotoon: ”Haluatteko loukata turvapaikan saaneitten Suomen perustuslaissa taattuja oikeuksia, ainakin aluksi?”

Pääministeri Juha Sipilän hallitus ilmoitti jo alkusyksyllä selvittävänsä, voiko turvapaikan saaneille maksaa alempaa sosiaaliturvaa. Perustuslakioppineitten mielestä asia oli selvittämättä selvä. Hanke on perustuslain vastainen. Maassa laillisesti oleskelevia ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti.

Maahanmuuttovirastossa syntyi tarve päivittää Irakin tilannetta sen jälkeen, kun irakilaisten turvapaikanhakijoitten määrä nousi räjähdysmäisesti Suomessa. Maahanmuuttovirasto tuli tutkimuksissaan siihen tulokseen, että ihmisoikeus- ja turvallisuustilanne Irakissa oli parantunut.

Tietenkin maahanmuuttovirasto tuli tähän tulokseen. Tähän tulokseen pääsemiseksi koko tutkimus ylipäätään tehtiin. Siksi päivitys valmistui nopeasti. Kaikki tutkimukset, joitten lopputulos on selvillä ennen työn aloittamista, ovat vaivattomia tehdä.

Ihmisoikeustilanne Irakissa ei ole ratkaisevasti muuttunut. Se on edelleen katastrofaalinen. Viime vuonna tapettiin neljätoistatuhatta siviiliä.

Suomessa tilanne on kuitenkin muuttunut. Jotta Suomi voisi torjua mahdollisimman suuren joukon turvapaikanhakijoita, tarvittiin tämä byrokraattinen manööveri. Jos Suomeen tulvisi kymmenintuhansin syyrialaisia turvapaikanhakijoita, varmasti Syyrian ihmisoikeustilanteessa nähtäisiin ihmeparannus.

YK:n ihmisoikeusasiain päävaltuutetun toimisto julkaisi kolme kuukautta sitten tutkimuksen Irakin tilanteesta. Se on siis tuore. Raportti on karmeata luettavaa: murhia, joukkomurhia, raiskauksia, pahoinpitelyjä, vainoa, sieppauksia, joukkohautoja.

YK-tutkimuksen jokaisen sivun ylälaitaan on painettu tutkimuksen virallinen nimi: ”Raportti siviilien suojelusta Irakin aseellisessa konfliktissa”. Tutkimuksen viimeiselle sivulle ei jäänyt jäljelle varsinaista tekstiä muuta kuin tuo ylälaitaan painettu nimi.

Välttääkseen väärinkäsitykset esimerkiksi tutkimuksen peukaloinnista graafinen suunnittelija laittoi viimeiselle sivulle tutkimuksen nimen ohella lisäyksen: ”This page is intentionally left blank.” (”Tämä sivu on tarkoituksella tyhjä.”)

Näinhän se on. Irakilaisten siviilien suojelua kuvaa hyvin tyhjä sivu.

X