Jenni Haukion kolumni: Neljä vuodenaikaa ovat suomalaisten ainutlaatuinen jokamiehenoikeus. Niihin sisältyy omaleimaisia luonnonihmeitä ja kauneutta.
Teksti:
Jenni Haukio

Neljä vuodenaikaa ovat suomalaisten ainutlaatuinen jokamiehenoikeus. Niin talveen, kevääseen, kesään kuin syksyynkin sisältyy mittava määrä omaleimaisia luonnonihmeitä ja roppakaupalla kauneutta. Tästä runsaudensarvesta meidän pitäisi aina muistaa iloita sen sijaan, että pitäisimme kaikkea itsestäänselvyytenä tai sokeutuisimme luontomme ainutlaatuisuudelta vain siksi, että saamme nauttia siitä joka päivä.

Onni löytyy usein läheltä, kunhan vain avaa oven ja astuu ulos.

 

En koskaan väsy ihmettelemään syksyn väriloistoa. Kun kävelee nelijalkaisen ystävän kanssa päivittäisiä pitkiä lenkkejä, pääsee kokemaan kaikki neljä vuodenaikaa konkreettisesti ruohonjuuritasolta. Olipa sää sitten mikä hyvänsä, on terveellistä ja rentouttavaa lähteä ulos raittiiseen ilmaan. Erityisesti kun sinne rientää jonkun sellaisen seurassa, jolle jokainen kävelylenkki on yhtä suurta riemua, tarttuu innostus viimeistään parin kilometrin reippailun jälkeen itseenkin. Kun koira nuuskii, tutkii, kuopii ja touhottaa, on hihnan toisessa päässä aikaa tehdä havaintoja lähiluonnosta.

 

Tällä viikolla olen ihastellut monivärisinä hehkuvia puistoja – vaahterat, pihlajat ja koivut suorastaan sädehtivät auringonvalossa. Näkymät ovat kuin maisemapostikortista. On pakko tarttua kännykkään ja kuvata, vaikka saman puiston onkin nähnyt satoja ja yhä satoja kertoja aiemminkin. Tulee pohdittua, mistä kaikki nämä sävyt oikeastaan syntyvät? Mitä puunlehdille tapahtuu, kun ne vaihtavat väriään? Mistä ruskassa on kysymys?

 

Ilmiö syntyy valon hiipumisesta ja ilman viilentymisestä, kasvien valmistautumisesta talveen. Värit syntyvät siksi, että lehtivihreä eli klorofylli hajoaa vähitellen ja sen hajoamistuotteet kulkeutuvat rungon sisälle, varastoon kevättä varten. Tällöin väriaineet, keltainen ksantofylli ja oranssinkellertävä karotiini, lehahtavat loistamaan lehdissä. Kesällä väkevä lehtivihreä peittää nämä värit alleen, syksyllä koittaa niiden aika säteillä. Näin olen asian – hyvin lyhyen ja yksinkertaistetun kaavan mukaan – ymmärtänyt.

 

Ruskan syytä tai merkitystä ei aukottomasti tunneta. Joidenkin käsitysten mukaan se olisi puun keino harhauttaa tuhohyönteisiä viestittämällä voimakkain värein, että kasvi taistelee täysillä jokaista hyökkäystä vastaan. Tai hämätä niitä uskottelemalla, että olisi tekemässä kuolemaa.

Mitä loisteliaampi ruska, sitä pienemmät hyönteistuhot. Toisin sanoen, puut ovat ovelia selviytyjiä!

 

Jenni Haukio

Kirjoittaja on Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö.

X