Stubbille politiikka on henkilökohtaista peliä

Olen äänestänyt elämäni aikana neljää puoluetta olematta minkään puo­lueen jäsen.

Huomaan usein ihailevani jotakuta poliitikkoa, jolla on aivan erilainen arvomaailma kuin minulla. Voisin kuvitella äänestäväni tuota, ajattelen.

Tällaisia ehdokkaita on kaikissa puolueissa. He eivät välttämättä ole karismaattisia, mutta he osaavat antaa vaikutelman, että he ovat politiikassa tehdäkseen Suomesta paremman paikan mahdollisimman monelle, eivät vain omille ystävilleen. Että he eivät ole mukana kerätäkseen henkilökohtaisia voittoja.

Alexander Stubbin edeltäjä Jyrki Katainen oli tällainen poliitikko. Hänessä oli jotain, mikä puhutteli, sai liikkuvat äänestäjät puolelleen, ja kokoomus ratsasti vaalivoitosta toiseen.

Kataisesta tuli sekä valtiovarainministeri että pääministeri. Stubb on noussut tälle paikalle Kataisen perinnön ansiosta, ei vaalien kautta. Hänen suosiotaan johtajana ei ole vielä mitattu vaaleissa.

Se tapahtuu vasta keväällä eduskuntavaaleissa.

Minulla on kokoomuslaisia ystäviä. Heistä jotkut ajattelevat Stubbista ”en todellakaan voisi kuvitella äänestäväni”. Miksi?

Stubbia on analysoitu suurennuslasin kanssa pitkin syksyä.

Pitkän linjan politiikan toimittaja Yrjö Rautio nosti taannoin Helsingin Sanomien kolumnissaan esille yhden seikan: Stubb palkitsee kiusallisen avoimesti lähipiiriään. Tämä näkyy ministerinimityksissä.

”Ensin palkitaan kaveripiiriä. Sitten katsotaan oman puolueen vaalitaktisia tarpeita ja vasta viimeisenä, jos lainkaan, valtakunnan etua”, Rautio kirjoitti.

Stubb on puhtaasti elinkeinoelämän asialla. Ja hänestä puuttuu se jokin salaperäisempi puoli. Katainen oli siilinjärveläinen metsästäjä. Tällaista twistiä Stubbista ei löydy.

Tuntuu, että Stubbille politiikka on henkilökohtaista peliä.

Tämä paljastui, kun hänet valittiin puheenjohtajaksi. Stubb kääntyi ottamaan selfietä itsestään puoluekokousväen edessä. Mitä ikinä Stubb tällä halusikaan kertoa (ehkä hän vain halusi muiston), ele viestitti: katsokaa, meitsi voitti, meitsi on pääministeri.

Toki Stubb on Suomen pääministeri poikkeuksellisen vaikeana aikana. Vienti ei vedä, kasvua ei näy. Tämä syö vallassa olevien kannatusta.

Stubb sai perinnöksi Kataiselta hallituksen, joka ei onnistunut missään keskeisimmistä tavoitteistaan. Sote-uudistus takkuaa, taloutta ei ole saatu balanssiin, luotto­luokituskin putosi.

Stubb saattaa olla viisas ja visionäärinen, mutta tällainen vaikutelma ei välity millään muotoa. Sen olisi kaiketi pakko välittyä, jotta vaikeana aikana voisi onnistua pääministerinä.

Kannatusluvut kielivät, etteivät häneen usko edes kaikki puolueen vannoutuneimmat kannattajatkaan.

Mutta politiikassa kaikki on mahdollista. Stubbin peli on ohi vasta, kun summeri soi.