Talvivaaran muisteluissa sorrutaan ylilyönteihin

Historian vääristely alkaa sillä hetkellä, kun joku tai jokin kuolee. Vainaja, joka oli eläessään epäluotettava, epärehellinen ja ylimielinen, muuttuu kuoltuaan pyhimykseksi. Ihmisten lisäksi tämä pätee myös yrityksiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Historian vääristely alkaa sillä hetkellä, kun joku tai jokin kuolee. Vainaja, joka oli eläessään epäluotettava, epärehellinen ja ylimielinen, muuttuu kuoltuaan pyhimykseksi. Ihmisten lisäksi tämä pätee myös yrityksiin.
Teksti:
Juha Kauppinen

Talvivaara Sotkamon konkurssi käynnisti kaksi keskustelua: yhden, jossa yritykselle toivotetaan tervemenoa helvettiin ja toisen, jossa sitä muistellaan kaiholla, ääni väristen. Molemmat muistelijat sortuvat ylilyönteihin.

Joidenkin mielestä Talvivaaraa on käsitelty liian rankalla kädellä. Heidän mielestään Pekka Perä on kaikesta huolimatta hieno yrittäjä. Ja Suomi on heidän mielestään huono maa, koska täällä lytätään aina kaikki, jotka yrittävät.
On ilmeisesti epähienoa muistuttaa, että näin ei ole.

Suomi arvostaa niitä yrittäjiään, jotka pelaavat sääntöjen mukaan. Enkä nyt tarkoita vain pyhimyksen asemaan ansioillaan nousseita suurpomoja, kuten Koneen Matti Alahuhtaa tai Nokian Jorma Ollilaa, vaan ihan oikeita yrittäjiä: maarakennusfirmoja, verhoilijoita, elektroniikan kehittäjiä ja muita. Ei Suomi heitä inhoa. Suomi ihailee, kenties jopa hieman kadehtii, heidän onnistumisiaan.

Ja mitä tulee peli­yh­tiöi­hin, kuten Rovioon ja Supercelliin, heiltä jopa toivomme onnistumisia, joilla nousemme suosta.

Ajat ovat tiukat. Ne ovat suorastaan epäinhimillisen tiukat Kainuussa, jossa Talvivaaran konkurssi uhkaa jättää ahdinkoon sadat työntekijät ja heidän perheensä.

Talvivaaran konkurssi ei ole mikään ilonaihe. Se on huono juttu myös ympäristön kannalta: parasta olisi, jos Talvivaaran raunioille löytyisi yrittäjä, joka saisi bioliuotuksen toimimaan kannattavasti ja niin, että ympäristö ei saastuisi.

Onko tämä käytännössä mahdollista, sitä ei vielä tiedetä: Talvivaaraa ei vielä koskaan ole pyöritetty ympäristölupien mukaisesti. Ei tiedetä, paljonko se maksaisi ja voisiko se olla kannattavaa.

Ympäristölupa on lupa saastuttaa. Se on sopimus yhtiön ja yhteisön välillä. Yhtiö ja tavalliset ihmiset sopivat, paljonko yhtiö saa saastuttaa yhteistä elinympäristöä talouden ja työpaikkojen vuoksi. Sopimuksen tekevät ihmisten puolesta virkamiehet.

Talvivaara on vaikeuksissa muun muassa siksi, koska se on jatkuvasti rikkonut tätä ihmisten kanssa tekemäänsä sopimusta. Näin ei voi tehdä. Jos näin olisi annettu tapahtua Talvivaarassa, niin tapahtuisi muuallakin, ja lopputulos olisi maa, jossa harva haluaisi asua.

Luonto on suomalaisille tärkeä. Joku kalastaa, joku marjastaa, joku kävelee metsässä. Joillekin riittää jo tietoisuus puhtaan luonnon olemassaolosta. Tämä arvostus konkretisoituu ympäristölupina, sopimuksina siitä, paljonko saa saastuttaa.

On arvokysymys, missä nämä rajat kulkevat. Riippuu ihmisestä. Jotkut arvelevat, että puhdas vesi tulee olemaan vielä kultaakin kalliimpaa. Tai nikkeliä. Tämä ymmärretään alitajuisesti, ja erämaajärvien ja -jokien sotkeminen tuntuu siksikin huonolta ajatukselta.

X