Minulla on elämää jäljellä enää 28 metriä

Talven mittaan olen lopultakin havahtunut siihen, että en elä ikuisesti. Oivallusta ei saanut aikaan eläköityminen, hautajaiskutsut tai mikään kypsän iän filosofeeraus, vaan kirjat. Löysin itseni kirjakaupasta silmäilemässä jälleen yhtä houkuttelevaa teosta, kun mieleeni iski uusi ajatus. Ehdinkö koskaan lukea tuotakaan?

Pikainen silmäys kirjahyllyillä lattiasta kattoon vuorattuun työhuoneeseeni paljastaa karun totuuden: minulla on neljätoista metriä lukemattomia kirjoja. Jos pidän yllä tavoitetahtiani, metri puolessa vuodessa, pelkästään niiden lukeminen vie minut reilusti 70-vuotispäivieni tuolle puolen.

Toiseksi ylimmältä hyllyltä tuijottaa syyttävästi Karen Blixen. Koskas aiot lukea minut, muistat kai kun ostit minut 12.4.1991 Kööpenhaminassa?

En ole bibliofiili vaan biblioholisti. Tai paremminkin kai infonarkkari, koskapa valtaosa kirjoistani on tietokirjallisuutta. Pahassa koukussa joka tapauksessa. Mutta minkäs teet kun kirja toisensa jälkeen hyppää tiskiltä syliin ja huutaa isi älä jätä mua tänne!

Minulla on ystävä, joka ei koskaan lue kirjoja. Kerran hän tosin haksahti lukemaan Axel Munthen Huvila meren rannalla, ja oli sitä mieltä, että kyllä se yhdelle miehelle piisasi. ”Elämä ja ihmiset ovat niin kiinnostavia, kuka ehtii lukemaan kirjoja?”

Voihan sitä niinkin ajatella. Itse en koe lukemista elämästä pakenemiseksi, vaan elämän laajentamiseksi. En ikinä kuivata suota tai lennä Kuuhun, mutta kirjojen kautta saan kosketuksen ihmisiin, jotka ovat tehneet niin. Lukemani kirjat ovat muovanneet elämääni yhtä paljon kuin kohtaamani ihmiset.

Lapsena haaveilin asuinhuoneesta, jonka kaikki seinät olisivat täynnä kirjahyllyjä ja jonka keskellä olisi uima-allas. Uima-allas jäi saamatta, mutta seinien vuorauksessa olen ehtinyt aika pitkälle.

Nyt täytyy kiiruusti selvittää, montako metriä elämää minulla vielä on jäljellä. Verkosta löytyvä elinajan odotteen testi sen kertoo: tilastojen perusteella arvioituna viimeinen kirja putoaa kädestäni lauantaina 2.2.2030. Täytyypä olla aloittamatta mitään kovin paksua eeposta tuolla tammikuulla.

Hankkimalla lemmikkieläimen tai lähtemällä kuntolenkille saisin näköjään enemmän elinvuosia, mutta sehän veisi toisaalta aikaa pois lukemisesta. Ja porkkanaraastetta en sentään rupea syömään.

Mutta kuitenkin, 28 metriä elinaikaa jäljellä! Voin siis huoletta rynnätä tilaamaan houkuttelevan kirjan trilobiiteista, vai pitäisikö sittenkin sortua vielä yhteen elämäkertaan unelmieni überbeibistä, Englannin kuningatar Elizabeth ensimmäisestä?