Kuka oli rauhanenkeli, joka viuhahti Helsingin olympialaisten avajaisissa 1952?

Helsingin olympiakisojen avajaisissa vuonna 1952 kiersi nainen juoksurataa hulmuavassa hameessaan. Kuka oli tämä tuntematon rauhanenkeli?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Arvoituksellinen nainen käänsi urheilijarivistöjen katseet Helsingin olympialaisten avajaisissa.

Helsingin olympiakisojen avajaisissa vuonna 1952 kiersi nainen juoksurataa hulmuavassa hameessaan. Kuka oli tämä tuntematon rauhanenkeli?
(Päivitetty: )
Teksti: Antero Raevuori

Oli heinäkuun 19. päivä vuonna 1952. Kaikki sujui niin kuin pitikin, vain sade haittasi. Presidentti Juho Kusti Paasikivi saapui stadionille tasan kello 13. Helsingin olympialaisten avajaiset olivat valmiit alkamaan.

Kansakuntien ohimarssi alkoi kello 13.10. Ensimmäisenä tuli stadionille maratonportista perinteiseen tapaan Kreikan joukkue. Viimeisenä kello 13.59. kiertyi Suomen joukkue stadionin pääsuoralle ja ohi kunnia-aition.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell aloitti puheensa kello 14.13. Hän piti sen neljällä kielellä: ”Hetki on lyönyt, Suomen niin palavasti odottama hetki…”. Kello 14.22. presidentti Paasikivi otti mustan silinterihatun päästään ja lausui vanhan miehen särisevällä äänellä: ”Julistan nykyajan viidennettoista olympiakisat avatuiksi.”

Kello 14.28. Paavo Nurmi toi stadionille olympiasoihdun ja sytytti olympiatulen stadionin liekkimaljaan. Yli 70 000 hengen yleisö kohahti kuuluvasti. Kello 14.31. sekakuoro esitti olympiahymnin. Kello 14.33. Nurmi juoksi stadionin tornin juurelle ja ojensi soihdun neljälle miehelle, jotka vuoroon juoksivat sen tornin huipulle. Kello 14.34. Hannes Kolehmainen sytytti olympiatulen tornin huippuun.

Sitten kaikki ei enää sujunutkaan niin kuin piti.

Mitä pitäisi tehdä?

Yllättäen rataa kiersi valkoiseen sifonkihameeseen pukeutunut punertavahiuksinen nainen. Hän oli hypännyt radalle C-katsomosta maratonportin vierestä ja juoksi pohjoiskaarteen kautta kohti puhujakoroketta. Toisella kädellä hän kannatteli pitkän hameensa helmoja, etteivät ne likaantuisi sateen liottaman tiilimurskaradan roiskeista.

Kukaan katsojista ei ymmärtänyt, mistä avajaisten ohjelmanumerosta nyt saattoi olla kyse. Tuntui jopa jännittävältä odottaa, mitä nainen aikoi kentällä tehdä – ilmeisesti kai ainakin puhua jotain.

Paavo Nurmen esiintyminen oli yllättänyt ulkomaiset urheilijat niin että keskikentän tiiviit rivit olivat laonneet. Kaikki halusivat nähdä läheltä juoksijain kuninkaan. Mutta mitä suomalaiset nyt olivat keksineet? Niinpä – naisen täytyi tietysti olla tietysti se juuri valittu Miss Universum, mikä hänen nimensä olikaan… Armi… Armi Kuusela, niin…

Nainen ehti nousta puhujakorokkeelle, ennen kuin kukaan osasi tehdä mitään. Stadionin vahtimestarit eivät uskaltaneet puuttua tilanteeseen. Nainen taivutti päätään mikrofoniin päin ja aloitti: Ystävät, ladies and gentlemen….

Stadionin tornissa radioselostajien pasmat menivät sekaisin. Leo Mellerin ääni oli hätääntynyt ja hapuileva: ”…hyvät kuuntelijat, en todellakaan tiedä mistä on kysymys… tämä on täysi mysteeri… nyt juuri von Frenckell näyttää kiirehtivän kohti puhujakoroketta…” Pekka Tiilikainen jatkoi välittömästi: ”…saamme kai pian tietää, kuka tämä vaalea nainen on… en minä ole koskaan häntä tavannut…”

Puhujakorokkeen luo ehätti kolme miestä. Yksi heistä oli kisojen pääsihteeri, kenraali Armas Martola, toinen hetken päästä olympiavalan vannova voimistelija, Kajaanin kaupunginlääkäri Heikki Savolainen ja kolmas Erik von Frenckell.

Heikki Savolainen katkaisi virran mikrofonista. Armas Martola ohjasi naisen alas korokkeelta. Erik von Frenckell otti rauhallisesti vaaleanharmaan silinterin pois päästään ja kumarsi herrasmiehen tavoin. Hän ”johdatti naisen elegantisti pukusuojaan aivan kuin kultivoinut gentlemanni olisi vienyt tyttärensä häissä alttarille”, kirjoitti Willy Meisl kisojen jälkeen.

Armi Kuusela vai Hertta Kuusinen?

Mysteeri ei ratkennut avajaispäivän iltaan mennessä. Erilaisia arveluja riitti yllin kyllin. Armi Kuusela, tuore Miss Universum, sai ylivoimaisesti eniten kannatusta. Varsin monet julistivat, että nainen oli ollut laulajatar Aulikki Rautavaara, joka oli myöhästynyt ja kiirehti kohti kuoroa esittääkseen soolo-osansa.

Iltaa kohti arvailuja alkoi sadella lisää:

Hertta Kuusinen, se kommunisti, joo se se oli, ryssäthän ovat ensi kertaa mukana olympiakisoissa… No, ei se ainakaan Alli Paasikivi ollut… Sen täytyi olla näyttelijä Regina Linnanheimo, jotain uutta suomifilmiä ne kuvaavat…. Ja huomenna kai sitten Pekka ja Pätkä ilmestyvät kympin lähtöviivalle…

Oma vahva ehdokkaansa oli sotaveteraaneilla: ”Kyllä sen naisen täytyi olla Summan enkeli, se sama joka nähtiin Summan taisteluissa, hänelläkin oli musta vyö ja mustat kengät…”

Saksalainen ylioppilas rauhan asialla

Mysteeri alkoi ensimmäiseksi aueta Armas Martolalle, joka entisenä Saksan jääkärinä puhui sujuvaa saksaa. Salaperäinen nainen ilmoitti olevansa 23-vuotias saksalainen ylioppilas Barbara Rotbraut-Pleyer. Hän oli vihkiytynyt rauhanaatteelle ja halunnut puhua olympiayleisölle maailman tärkeimmästä asiasta – rauhasta.

Samoihin aikoihin, kun eri maiden joukkueet poistuivat stadionilta ja avajaisjuhla läheni loppuaan, saksatar saatettiin kohteliaasti läheiselle Töölön poliisiasemalle. Häntä haluttiin kuulustella vielä tarkemmin, kyseessähän oli yleinen häiriönteko.

Kuulustelupöytäkirja päättyi lauseisiin:

”Toinen voima oli vakavasti vaatinut kuulusteltavaa puhumaan, kun taas toinen voima oli sanonut sen olevan väärin, koska se rikkoo järjestyksen stadionin juhlallisuuksissa. Koska viimemainittu oli maallinen ajatus, kuulusteltava oli arvioinut sen vähemmäksi.”

Jo vuosia aikaisemmin Barbara Rotbraut-Pleyer oli päättänyt julistaa Helsingin olympiakisojen avajaisissa rauhan ja ihmisten keskinäisen rakkauden sanomaa viidellä eri kielellä.

”Meitä jäi seitsemän lasta”

Seuraavan aamun sanomalehdet kommentoivat tapahtunutta laajasti. Naisen nimi oli niiden tiedossa: Barbara Rotbraut-Pleyer.

Hufvudstadsbladet uutisoi poliisin tiedottaneen, että kyseessä on mieleltään järkkynyt saksalainen nainen. Uusi Suomi leimasi tapahtuman ”sairaiden aivojen ja ehkä jonkinlaisen fanaattisuuden tilille.” Helsingin Sanomat kirjoitti: ”…yritteliäs, fanaattinen, nähtävästi jonkinlaista suuruudenhulluutta poteva nuori saksalainen.” Lehden mukaan nainen oli jätetty toistaiseksi lääkärin huostaan ja tutkittavaksi, koska on ilmeistä, ettei hän ole täysin normaali.

Ruotsalainen Expressen-lehti pisti paremmaksi. Suomessa toimiva lehden rikosreportteri Pelle Lindholm oli marssinut Töölön poliisiasemalle ja ilmoittanut silmää räpäyttämättä olevansa pidätetyn naisen asianajaja.

Rotbraut-Pleyer kertoi Lindholmille, että hänellä oli ollut mukanaan puinen soihtu, jonka kanssa hän oli aikonut juosta puhujakorokkeelle. Hän oli ajatellut tehdä sen juuri samaan aikaan, kun varsinainen soihduntuoja tulee stadionille.

Hän oli kuitenkin luopunut aikeestaan, koska soihduntuoja (Paavo Nurmi) ei ollutkaan tarpeeksi kaunis eikä pitkä mies. Kohti Helsinkiä hän oli lähtenyt peukalokyydillä taskussaan vain kymmenen pfennigiä.

Flensburgissa hän oli myynyt kynsiviilansa saadakseen rahaa Tanskan läpikulkuviisumiin. Suomessa hän oli useaan kertaan pyytänyt pääsyä presidentti Paasikiven luo pyytääkseen lupaa puhua olympiayleisölle. Se ei ollut onnistunut.

Töölön poliisiasemalta Suomen valtion kustannuksella Saksaan

Avajaisia seuranneen yön Barbara Rotbraut-Pleyer vietti Töölön poliisiasemalla. Seuraavana päivänä viranomaiset saattoivat hänet lentokentälle, mistä hän Suomen valtion kustannuksella matkusti kotimaahansa.

Hampurissa häntä odotti vahva poliisivartio. Länsi-Saksan viranomaiset epäilivät hänen olevan poliittinen kiihottaja. Suomessa häntä alettiin kutsua rauhanenkeliksi. Nimitys on edelleen käytössä.

Vuonna 1965 lähetystöneuvos Teo Snellman kävi Saksassa tapaamassa nimensä muuttanutta rauhanenkeliä. Hän oli nyt Sinai Barbara Rotbraut. Uuden etunimen hän oli ottanut käytyään rukoilemassa Siinainvuorella, jolla Mooses oli ottanut vastaan kymmenen käskyn laintaulut. Enää hän ei liioin ollut opiskelija vaan sekä kansainvälisen politiikan että oikeustieteen tohtori.

”Olen omistautunut rauhan aatteelle jo 18-vuotiaasta asti. Isäni kaatui toisessa maailmansodassa. Se järkytti minua pohjiani myöten. Hän oli minun isäni, oma isäni. Meitä jäi seitsemän lasta. En voinut hyväksyä sotaa missään muodossa. Rauha on maailman tärkein asia ja myös olympiakisojen sisin ydin. Politiikan kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.”

Lue myös: Olympialaiset 1940 jäivät kisaamatta, kun kansat valitsivat urheilun sijaan sodan

Tilaa Seura

X