Näin Samu Haberia nöyryytettiin aikoinaan levy-yhtiöissä

”Täällä Saksassa sä olet jumala ja täysi stadion rokkaa sun tahdissa kädet katossa. Ja kun menet Suomessa ostamaan vessapaperia, kukaan ei laita siitä Seiskalle viestiä, koska ne ei tunne sua. Senkin onnekas paskiainen!”

Näin sanoi laulaja Jenni Vartiainen hymy huulillaan Sunrise Avenuen keulahahmolle Samu Haberille, kun kävi katsomassa bändin loppuunmyydyn konsertin Düsseldorfissa.

Osa suomalaisista toki tuntee Samu Haberin, mutta mikään supertähti hän ei täällä ole.

Sunrise Avenuen levyjä on myyty Suomessa alle satatuhatta kappaletta, ulkomailla yli kaksi miljoonaa.

”Juuri tämmöisenä haluan tilanteen pitääkin. Siksi kieltäydyin Vain elämää -tv-sarjastakin. Sen jälkeen en saisi ostaa sitä vessapaperia rauhassa”, Samu sanoo, kun ajelemme hänen hienolla urheiluautollaan Helsingin keskustassa.

Auto herättää kaduilla selvästi enemmän huomiota kuin sen kuljettaja.

Samu on innoissaan siitä, että saa viettää keikattoman kesän Suomessa. Edellisestä kerrasta onkin kymmenen vuotta.

Kesällä hän säveltää ja kirjoittaa kirjaa elämästään. Sitä on takana tasan 40 vuotta, eikä siitä ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tekevälle sattuu. Se sanonta pitää erityisen hyvin paikkansa Samu Haberin kohdalla.

Auts.

Kovaa yritystä Espoossa

Espoossa kasvaneen Samun äiti on entinen julkaisujohtaja Eve Vaasmaa. Hänen insinööri-isänsä Paulin saksalaiset toimittajavanhemmat tulivat Suomeen 1940-luvulla – ja jäivät tänne.

Lapsena Samu pelasi jääkiekkoa, teininä kitaransoitto vei siitä voiton. 16-vuotiaana Samu alkoi keikkailla kaverinsa Jan Hohenthalin kanssa Sunrise-nimellä.

”Esiinnyimme aluksi vaikeissa paikoissa, ihmisten olohuoneissa. Niissä opin, miten ihmisiä pitää viihdyttää. Ja sain ensimmäiset hajut siitä, että olen siinä hyvä.”

Samoihin aikoihin Samu huomasi olevansa hyvä toisessakin asiassa. Kauppamiehenä.

Hän myi lehtiä puhelinmyyjänä ja täysi-ikäiseksi tultuaan kannettavia hälyttimiä ovelta ovelle.

”Myin hälyttimiä ihan helvetisti, kuljin ovelta ovelle kuin mikäkin mormoni. Ja värväsin ihmisiä myymään niitä.”

Lukiosta Samu sai potkut poissaolojen vuoksi. Pian hän pyöritti satojen myyjien verkostokauppaa ja puhui seminaareissa Tukholmassa asti. Hän tienasi hyvin, mutta rahat kuluivat kalliiseen elämään.

”Meillä oli taloudellisesti tiukkaa, sillä vanhempien eron jälkeen äidistä tuli yksinhuoltaja. Siksi mulle oli tärkeää näyttää ulospäin, että hyvin menee.”

Parikymppisenä Samu Haber oli sekä showmies että myyntitykki. Ja siksi täydellinen lomaosakekauppias.

Valitettavasti.

Vielä kovempaa Espanjassa

Samu lähti Espanjan aurinkorannikolle lomaosakekauppiaaksi ystävänsä houkuttelemana.

Hän onnistui viemään kaupan loppuun yli puolessa tapauksista, vaikka osakkeet maksoivat kymppitonnin kappale.

”Työpäivän jälkeen juhlimme diskoissa. Asuin talossa, jonka takapihalla kasvoi palmuja. Se oli ihan törkeän makeaa elämää.”

Samu myi lomaosakkeita puoli vuotta ja perusti sen jälkeen diskon Malagaan kavereidensa kanssa. Suomi-biisin soidessa Samu liehutti Suomen lippuja ja tarjoili ilmaisia shotteja.

Seuraavaksi kaverukset päättivät perustaa seksikaupan.

”Kävimme ostamassa Amsterdamista kauhean läjän kumikikkeleitä, mutta kaupan perustaminen jäi haaveeksi.”

Kun diskobisnes hiipui, Haber sai kavereineen riskipääomaa Espanjan mobiilibisnekseen paikallisilta sijoitusyhtiöiltä.

”Myimme logoja ja soittoääniä ja meillä oli isojakin virityksiä Espanjan televisioon. It-kupla kuitenkin puhkesi meille pahaan saumaan vuonna 2001. Rahat loppuivat.”

Samusta alkoi tuntua, että oli korkea aika tulla kotiin, reissu oli venynyt neljäksi vuodeksi. Velkaakin oli kertynyt eri bisneksistä ”aika rutosti”.

Perhekin kaipasi poikaansa kotiin.

Ja keskusrikospoliisi.

Kuva poliisi-tv:ssä

Samu Haberia etsittiin poliisi-tv:ssä asti, koska lomaosakeyhtiö, jonka palveluksessa Samu oli parinsadan muun nuoren kanssa ollut, oli pettänyt asiakkaille antamansa lupaukset.

”Jossain vaiheessa aloin pohtia, voivatko kaikki lupaukset pitää paikkaansa, mutten aavistanut, että koko homma on huijausta.”

Lomaosakesotkua setvittiin oikeudessa seitsemän vuotta.

”Elin koko sen ajan kuin löysässä hirressä ja mietin, olenko mokannut koko urani ja elämäni. Huoliiko minua kukaan edes puolisoksi tämän jälkeen?”

Espanjasta tultuaan Samu halusi laittaa elämänsä kuntoon, meni takaisin lukioon ja valmistui ylioppilaaksi. Hän perusti Sunrise Avenue -nimisen bändin ja asetti sille viiden vuoden aikarajan. Siinä ajassa bändin olisi lyötävä läpi, tai hän luopuisi unelmastaan.

Mutta jollain Samun oli elettäväkin. Hän pääsi assistentiksi sijoitusfirmaan, vastaili puhelimeen ja sopi asiakastapaamisia, ja sai vuoden kuluttua töitä it-alan pörssiyhtiöstä Novo Groupista. Siellä hänen uransa lähti rakettimaiseen nousuun.

Hän myi yrityksille digitaalista monikanavaisuutta – ja hyvin myikin. Hän teki jopa puolen miljoonan euron kauppoja. Hän vei asiakkaitaan Lappiin laskettelemaan. Ja puhui Finlandia-talolla digiasiaa yleisölle, joka maksoi lipuista maltaita.

Samu näki, että tämän polun päässä häntä odottaisi ihan kiva elämä. Omakotitalo Kauniaisissa, iso auto ja kultainen noutaja.

Mutta se ei riittänyt Samulle.

Hän halusi nousta lavalle. Mitä suuremmalle, sen parempi. Unelman toteuttaminen vaati aikaa, ja siksi Samu irtisanoutui. Kituutti vähillä rahoilla vuosia.

Alkoi näyttää pahasti siltä, että ainut asia, jota Samu ei pystynyt myymään, oli hänen oma musiikkinsa suomalaisille levy-yhtiölle.

Levypomojen haukuttavana

Pukeudu mustiin. Käytä kajaalia. Ainakin kynsilakkaa. Laula suomeksi. Tee jotain samantyyppistä kuin Olavi Uusivirta.

Näin suomalaiset levy-yhtiöpomot sanoivat Samu Haberille. Sata kertaa. Samu tietää luvun, koska kirjasi neljän vuoden ajan jokaisen käynnin ja levy-yhtiöiden terveiset exel-taulukkoon.

Samu pukeutui pinkkiin kauluspaitaan ja esitti biisejään läppäriltä. Toivoi kohteliaasti näkemyksiä siitä, miten biisejä kannattaisi kehittää.

Hän aisti, että häntä pidettiin vain ärsyttävänä myyntimiehenä, ei taiteilijana. Samuakin ärsytti, mutta hän ei näyttänyt sitä.

Ai, ette ole kiinnostuneita? No, minäpä menen takaisin kotiin kirjoittamaan parempia kappaleita.

Se, mikä Samua ärsytti, oli vastapuolen käytös. Se oli epäkohteliasta. Tapaamisiin tultiin myöhässä. Puhelimiin vastailtiin kesken biisin soiton. Kohtelu oli jäätävää, häntä katseltiin aurinkolasien läpi.

Sinusta ei tule tähteä, hänelle sanottiin.

Mutta Samu ei suostunut uskomaan sitä. Sunrise Avenue keikkaili ja Samu tiesi, että yleisö piti hänestä ja hänen lauluistaan.

Hän tarvitsisi vain hyvän tuottajan, jotta biiseistä saataisiin kaikki irti.

Lopulta hän löysi sellaisen.

Piina päättyy

21-vuotias Jukka Backlund uskoi Samuun ja hänen lauluihinsa ja alkoi kehittää niitä. Loi niille uutta äänimaailmaa. Samun ystävä Mikko Virtala myi asuntonsa, jotta kappaleet saatiin tuotettua valmiiksi.

Siitä tuli ystävälle kannattava sijoitus.

Tuli levy-yhtiökäynti numero 101.

Universal tarjosi sopimusta, mutta kieli olisi pitänyt vaihtaa suomeksi.

Tuli käynti numero 102. Sen aikana Bonnier Amigo Musicin pomot, Samun nykyiset yhtiökumppanit, kuuntelivat kaikki kuusi kappaletta alusta loppuun.

Helvetin hyvää musaa, he sanoivat. Tehdään diili.

Bonnierin sopimus käsitti Pohjoismaat. Samu matkusti Cannesiin kansainvälisille musiikkimessille ja puhui Saksan EMI:n edustajat keikalleen Suomeen.

Keikan jälkeen Sunrise Avenuella oli myös kansainvälinen levytyssopimus. Lomaosakesotku kummitteli kuitenkin taustalla.

”Jouduin kertomaan levy-yhtiölle, että tässä on sellainen pieni mahdollisuus, että voin joutua linnaan.”

Samu sai petoksesta kahdeksan kuukauden vankeustuomion, mutta ehdollisena. Häntä helpotti tieto, että kaikki ostajat saivat rahansa takaisin.

Samaan aikaan ilmestyi bändin ensimmäinen levy ja Samun itse itselleen asettama aikaraja läpilyöntiin päättyi.

Hän täytti 30 vuotta.

Levy myi 500 000 kappaletta.

Unelmana ulkohuussi

Täällä Samun hienossa urheiluautossa soi kappale, jossa esiintyy vain mies ja kitara.

Samu äänitti sen äskettäin tukholmalaisessa studiossa ja se päätyy Sunrise Avenuen ensi vuonna ilmestyvälle uudelle, viidennelle levylle.

Laulun nimi on Home ja sitä kuunnellessa tuntuu siltä kuin istuisi irlantilaisessa kirkossa juomassa kaljaa.

Samu on vertauksesta innoissaan. Rahan vuoksi Samun ei uutta musiikkia tarvitsisi tehdä. Hän tekee sitä, koska on siitä niin innoissaan.

On kulunut kymmenen vuotta ensilevyn julkaisusta ja Sunrise Avenue on niin kuuluisa, että esiintyy enää enimmäkseen areenoilla.

Enää Samun unelmat eivät liity rahaan ja kuuluisuuteen.

Kesällä hän odottaa pääsevänsä mökilleen. Siellä on ulkovessa, soutuvene ja marjapensaita.

Samulle ne ovat luksusta.

Kymmenen vuoden kuluttua hän toivoo olevansa isä, joka kuskaa kiukuttelevia kakaroitaan harrastuksiin.

Viime vuonna Samu vietti ulkomailla 220 päivää ja hänen olisi hyvin helppo muuttaa sekä itsensä että tulonsa ulkomaille. Tai piilottaa rahansa veroparatiiseihin, mitä hänelle on ehdoteltukin.

Kumpikaan ei Samua kiinnosta.

”Rakastan Suomea, enkä halua asua missään muualla. Veroja olisin valmis maksamaan nykyistä enemmänkin, sillä uskon pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.”

Samu jatkaa yksin matkaansa urheiluautollaan. Saattaa ajaa kotiin kaupan kautta. Hyörii hyllyjen välissä ja valitsee vessapaperia, kaikessa rauhassa. Ajattelee ehkä ystäväänsä.

Jenni-parka.