Natsi-Saksa suunnitteli Suomelle synkän tulevaisuuden: Kohtalona alistettu satelliittivaltio
Natsi-Saksa laati ahkerasti suunnitelmia Euroopan muokkaamiseksi voitetun sodan jälkeen. Suomen osaksi kaavailtiin lähinnä toisen luokan avustajan roolia.
Saksan johtaja Adolf Hitler kävi onnittelemassa marsalkka Mannerheimiä 4.6.1942. Isännän ja Suomen poliittisen johdon ideologiakäsitykset olivat enemmän brittiläistä kuin sen ajan saksalaista laatua.
Saksalla oli 1930-luvulta alkaen vahva taloudellinen omavaraisuuspyrkimys. Sotaan valmistautuvassa maassa ajateltiin, että Saksan kaltainen maa ei strategista syistä voi jäädä raaka-aineiden puutteen vuoksi kenenkään armoille. Erilaiset raaka-ainetoimittajamaat oli siis saatava eriasteisiin alistussuhteisiin. Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan, VTT Markku Jokisipilän mukaan Suomellekin olisi langennut raaka-ainetoimittajan tehtävä.
”Suomesta olisi viety ainakin puuta ja kenties vähän pidemmälle jalostettuna paperia. Petsamon nikkeli oli jo sodan aikana Saksalle tärkeä asia. Suomella olisi ollut eräänlainen satelliittivaltion rooli, joka olisi liittynyt nimenomaan Saksan suurvalta-aseman palvelemiseen.”
Kansallissosialistien piirtämissä Euroopan tulevaisuuden kartoissa esimerkiksi Puolan, Ukrainan ja Baltian maiden valtiot olisivat lakanneet olemasta. Ranska, Belgia ja Hollanti oli ajateltu vasallivaltioiksi, Tanska ja Norja puolestaan eräänlaisiksi siirtokunniksi.
Ruotsi, Irlanti ja Islanti saisivat toistaiseksi pysytellä puolueettomina.
Suomi sen sijaan on usein merkitty itsenäiseksi valtioksi. Olisiko Suomi todella voinut natsi-Saksan rinnalla säilyä itsenäisenä valtiona?
”Tässä mennään jo todella hurjalle spekulaation tasolle, mutta kyllä meillä varmaan itsenäinen valtio olisi. Tosin sen suhde Saksaan olisi ollut vähintään yhtä alisteinen kuin suhde Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana.Yya-sopimushan rajoitti silloin Suomen kansainvälistä asemaa. Saksa olisi taatusti varmistanut omien turvallisuus- ja talousintressiensä toteutumisen. Kehitykseltään Suomi olisi jäänyt takapajuisemmaksi valtioksi kuin nyt.”
Ay-toiminta ja puolueita olisi kielletty
Natsi-Saksan saavutuksiksi mainitaan usein esimerkiksi lähes täystyöllisyyden saavuttaminen. Toisaalta keinot siihen olivat vähintään arveluttavia ja tilastoja kaunisteli myös se seikka, että miljoonat olivat menettäneet kansalaisoikeutensa. Heitä ei laskettu tilastoihin.
Muutenkin tilastointi koski lähinnä miehiä, sillä natsi-Saksan antifeministisessä ideologiassa naiset nähtiin synnyttäjinä sekä kodin- ja perheenhoitajina. Heitä ei haluttu työelämään.
Sotaan valmistautuva maa loi runsaasti työpaikkoja tehtaissa ja erilaisissa suureellisissa rakennusprojekteissa. Samalla Hitler kielsi ammattiliitot ja teki lakoista laittomia. Työntekijän kieltäytyminen tarjotusta työstä muuttui kielletyksi ja työpaikkaa sai vaihtaa vain työnantajien suostumuksella. Palkat laskivat Saksassa vuodesta 1933 vuoteen 1938 mennessä noin neljänneksellä.
Samanlainen kehityskulku työelämään olisi ollut odotettavissa myös Suomessa, mikäli oikeistovoimat olisivat päässeet sodan jälkeen valtaan.
”Suomen tuotantoelämä olisi täysin alistettu poliittiselle ohjaamiselle. Siinä porukassa, joka Suomessa olisi pitänyt valtaa Saksan voittaman sodan jälkeen, oli työnantajapuoli hyvin edustettuna ja osa heistä vieroksui sosiaalidemokraattista puoluetta voimakkaasti”, sanoo Jokisipilä.
Suomeen syntynyt pohjoismainen sosiaalidemokratia ja kansallissosialismi ovat toisilleen täysin vieraita, ja se olisi näkynyt myös työelämässä.
”Kokoomuksestakin löytyi niitä, joiden mukaan sosiaalidemokraattinen puolue pitäisi kieltää lailla, koska sillä on ideologiassa sama lähtökohta kuin kommunismilla. Nykyisen hyvinvointivaltion rakentaminen olisi jäänyt aivan alkutekijöihinsä.”
Jos demareita ei olisi kielletty lailla, vasemmiston toiminta olisi joka tapauksessa joutunut todella ahtaalle, ja puoluekartta olisi sodan jälkeen mennyt Suomessa uusiksi.
”Ehkä meillä olisi voinut olla samankaltainen järjestelmä kuin Itä-Saksassa, joka tosiasiallisesti oli yksipuoluejärjestelemä, mutta muitakin puolueita oli olemassa. Mitään äärivasemmistoa ei olisi ollut lainkaan ja sosiaalidemokraatitkin olisivat joutuneet hyvin ahdistettuun asemaan. Valta olisi ollut oikeistokonservatiivisen porukan käsissä.”
Natsi-Saksalle Neuvostoliiton kohtalo
Sodan voittamisesta huolimatta kansallissosialistista Suur-Saksaa tuskin enää olisi olemassa. Vuosikymmenten kuluessa natsi-Saksa olisi Jokisipilän mukaan kärsinyt Neuvostoliiton kohtalon, eli romahtanut ja hajonnut.
”Pidän sitä aika todennäköisenä. Teknologinen kehitys on muissakin tapauksissa ajanut totalitaarisista diktatuureista ohi. Neuvostoliiton kansalaiset alkoivat 1980-luvulla nähdä minkälainen kulutustaso kapitalistisessa lännessä oli. Sitä myötä he menettivät uskonsa kommunistiseen järjestelmään.”
Natsi-Saksa olisi voinut ehkä pyristellä jonkin aikaa pidempään kuin Neuvostoliitto, koska järjestelmässä oli mukana myös kapitalistinen elementti.
”Ehkä siitä olisi seurannut jonkinlainen Kiinan kaltainen järjestelmä, jossa on kapitalistista talousjärjestelmää, mutta politiikassa kuitenkin yksipuoluediktatuuri. Toisaalta eurooppalaiseen ajatteluun kuuluu laillisuusajattelu ja ihmisoikeuksien huomioiminen huomattavasti kiinteämmin kuin esimerkiksi kiinalaiseen identiteettiin. Ajan myötä olisi muuttunut mahdottomaksi pyörittää sellaista järjestelmää Euroopassa.”
Holokaustin paljastuminen kuvotti
Suomalaisten odotukset liitosta natsi-Saksan kanssa vaihtelivat suuresti.
”Poliittisessa keskustassa ja siitä vasemmalle olevilla ihmisillä ei ollut silloinkaan mitään positiivisia odotuksia liittosuhteesta Saksan kanssa. Kokoomuslaisille oikeistokonservatiiveille kansallissosialistisen Saksan kiinnostavuus liittyi pidemmän aikavälin saksalaismielisyyteen. He olivat valmiita sietämään kansallissosialismin negatiivisia puolia sillä ajattelumallilla, että kansallissosialistinen Saksakin on kuitenkin Saksa”, Markku Jokisipilä sanoo.
Silti oikeistossakin koettiin kuvotusta, kun natsien synkimmät salaisuudet tulivat julki.
”Suomalaisille oikeistolaisillekin tuli kyllä ikävänä yllätyksenä esimerkiksi teollisen tason juutalaisten murhaaminen. Että Saksassa oli valjastettu se teollinen ja teknologinen osaaminen näin mielipuolisen suunnitelman toteuttamiseen.”
Jokisipilän mukaan suomalaisen politiikan johtohahmojen, kuten presidentti Risto Rytin, marsalkka Mannerheimin ja muun muassa ulkoministerin salkkua hoitaneen Väinö Tannerin poliittiset näkemykset olivat kansallissosialismille vieraita, ja miehet ihailivat pikemminkin brittiläistä kulttuuria.
”Mutta he pohtivat kylmästi, että miten Suomi pystyy pelaamaan korttinsa siten, että se selviää näistä maailmaa koettelevista myllerryksistä. Sehän oli nuorallatanssia, jossa ei kannattanut heittäytyä turhan krantuksi, että mikä isomman liittolaisen ideologinen agenda oli. Kansainvälisessä politiikassa pienen valtion asema on sellainen, että jos apua on jostain tarjolla, sitä kannattaa ottaa.”
Yksilön kannalta nähtynä Neuvostoliitto ja natsi-Saksa vaikuttavat monin paikoin hyvin samanlaisilta, vaikka ideologisesti ne on ajateltu vastakkaisiin ääripäihin. Kumpikin oli hyvin polarisoitunut yhteiskunta, jossa olisi ollut vauras tuotantokoneistoa hallussaan pitävä valtaeliitti, vahva armeija ja poliisi sekä iso massa ihmisiä, joilta puuttui nykyiset laajat kansalaisoikeudet.
”Kummassakin valtion johtoblokki tekee päätökset ja kansan tehtävä on vain luottaa ja alistua. Järjestelmää ei saanut kyseenalaistaa eikä kritisoida millään lailla. Äärivasemmiston ja äärioikeiston välinen ideologinen jana ei ole suora viiva, vaan pikemminkin hevosenkengän muotoinen. Demokratia on siinä keskellä ja äärivasemmisto ja äärioikeisto ovat siitä yhtä kaukana. ”
Jutun lähteenä on käytetty juuri suomeksi ilmestynyttä Chris McNabin teosta Natsi-Saksan salaiset suunnitelmat. Uusi maailmanjärjestys (Minerva).