Niinistö: Varmuusvarastoja ei saa kaventaa

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) vastustaa Suomen varmuusvarastojen kaventamista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jussi Niinistön (ps) mukaan Suomi voi joutua pulaan ilman kunnollisia varmuusvarastoja. Kuva: Lehtikuva.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) vastustaa Suomen varmuusvarastojen kaventamista.
Teksti:
Heini Kilpamäki

Valtio purkaa seuraavan kahden vuoden aikana varmuusvarastojaan. Nykyinen vuoden tarpeisiin tarkoitettu leipäviljavarasto aiotaan puolittaa. Polttoöljyn realisoitava määrä on vielä ratkaisematta. Varmuusvarastojen myynnistä kertynee kaikkiaan jopa 300–350 miljoonan euron tulot.

Varmuusvarastot tulevat käyttöön esimerkiksi silloin, kun öljyn saatavuus on huono vaikkapa öljytankkerionnettomuuden takia. Lisäksi ovat mahdolliset poliittiset uhat.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) näkee varautumisen olevan järkevää Euroopan poliittisessa tilanteessa.

”Ukrainan tilanne osoittaa, että voimapolitiikkaa käytetään Euroopassa.”

Johtamiskorkeakoulun professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta taas ei pidä esimerkiksi Venäjän tilannetta Suomelle uhkana.

”Venäjän konfliktit ovat olleet tähän asti sen ja jonkin transitmaan välisiä. Emme ole ensilinjassa Venäjän pakotteiden kanssa.”

Varmuusvarastot ovat matkalla kohti globaalimpaa mallia.

”Nykyään on olemassa EU-tasoisia säädöksiä ja käytäntöjä, joissa voidaan jakaa tai lainata varmuusvarastoja maiden kesken”, Aalto sanoo.

Jussi Niinistö on toista mieltä.

”Olen huolissani tästä kehityksen suunnasta. Mielestäni tässä tuudittaudutaan väärään turvallisuudentunteeseen, että EU:sta saadaan tarpeen tullen apua. Tilanne on toinen Keski-Euroopassa, jossa maiden keskinäisriippuvuus on suurempi.”

”Suomi on kuin saari, joka on Itämeren kulkuväylän varassa. Jos reitti katkaistaan, Suomen huoltovarmuus on isolla koetuksella”, Niinistö muistuttaa.

Mikäli Suomi joutuisi tilanteeseen, jossa se tarvitsisi varmuusvarastojaan, erityisesti logistiikkakysymykset nousisivat keskeisiksi.

”Turvallisuus on nykyään verkottuneempaa kuin aikaisemmin. Olemme riippuvaisempia sähköisistä informaatiojärjestelmistä, joita vastaan voidaan tehdä kyberhyökkäyksiä”, Pami Aalto pohtii.

Varmuusvarastojen poistoerä myydään maailmanmarkkinoille. Tuloilla paikkaillaan valtion velkoja ja korkoja, mutta tuetaan myös budjetin kasvupakettia.

”Kyseessä eivät ole niin isot summat, että sillä voitaisiin paikata Suomen budjettia. Kannattaisi mieluummin säilyttää varmuusvarastot”, Jussi Niinistö sanoo.

X