Oikeuslotto

Poliisi, sotilas, tuomari.
Kyselyiden mukaan suomalaiset luottavat vahvasti yhteiskunnan turvainstituutioihin. Poliisiin luottaa yli 90 prosenttia suomalaisista, puolustusvoimiin melkein yhtä moni.
Oikeuslaitokseenkin luottaa 80 prosenttia kansasta.
Sen jälkeen mielipiteet hajaantuvat. Kirkkoon luottaa enää kaksi kolmesta, mediaan vain joka kolmas. Poliittisilla puolueilla menee vielä huonommin.
Luvut käyvät ilmi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisemasta tutkimuksesta. Sen mukaan 2000-luvulla luottamus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan on vahvistunut. Hurjin nousu, peräti 15 prosenttiyksikköä, on tapahtunut oikeuslaitoksen kohdalla.
Se kuulostaa oudolta. Ei kaikki aineisto tue mielikuvaa oivallisesta oikeusjärjestelmästä.
Vuosina 1994–2009 Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) peräti 74 langettavaa päätöstä. Se on enemmän kuin muut Pohjoismaat yhteensä. EIT:n sananvapaustuomioissa Suomi huitelee samalla viivalla entisen neuvostotasavalta Moldovan kanssa.
Meillä jokaisella on mielikuva oikeuslaitoksesta, mutta harva on käytännössä tekemisissä sen kanssa. Voisiko olla jopa niin, että mielikuva oikeusjärjestelmästä ei vastaa todellisuutta?
Seura pyysi kolmea oikeusprofessoria kertomaan, mitä he ajattelevat oikeusjärjestelmästä.

Arpajaislaitos

Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen, 60, on arvostettu akateemikko, joka on kommentoinut suomalaista oikeusjärjestelmää 80-luvulta lähtien.
Kekkosen mukaan suomalainen oikeusvaltio edustaa maailman huippua.
”Kansainvälisessä kehikossa meidän ongelmamme ovat aika pieniä. Mutta se ei tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Suuri ongelma meillä on, ettei tuomioistuinlaitosta monitoroida (=tarkkailla/valvota) riittävästi.”
Käräjäoikeuksien antamien tuomioiden välillä voi olla suuria alueellisia eroja. Myös tuomarikohtaisia eroja esiintyy. Kekkosen mielestä erojen syitä olisi syytä tutkia.
Historiallisesti on ollut tapana puhua idän ja lännen kulttuurieroista.
”Lievä länsi, ankara itä on eräs mielenkiintoinen tulkinta. Se perustuu ajatukseen, että länsisuomalaiset talonpojat ovat olleet keskenään suhteellisen tasaveroisia. Vanhoilla metsäteollisuuspaikkakunnilla sosiaaliset erot ovat olleet suuremmat. Tämä on näkynyt kovempina rangaistuksina”, Kekkonen sanoo.
Hänen mukaansa kulttuurierot ovat hälvenneet 2000-luvulla. Mutta oikeusistuimien välisiä eroja on yhä olemassa.
Katsotaan vaikka tuomioiden muutosprosentteja.
Suomalaiset hovioikeudet käsittelivät vuonna 2012 kymmenen tuhatta asiaa. Perustelu ja lopputulos muuttuivat joka neljäs kerta. Kouvolan hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota hanakammin kuin muut, joka kolmas kerta.
Törkeiden pahoinpitelyiden kohdalla ero on vielä suurempi. Koko Suomen keskiarvo oli 35 prosenttia. Kouvolan hovioikeus muutti peräti 53 prosenttia käräjäoikeuden päätöksistä ja perusteluista.
Luku herättää kysymyksen, tulkitaanko Kouvolassa lakia eri tavalla kuin muualla Suomessa.
Kekkosen mukaan oikeuslaitoksen uskottavuus rakennetaan erityisesti käräjäoikeuden varaan.
”Muutoksenhakujärjestelmän tarkoitus on korjata virheitä ja parantaa perusteluja. Käräjäoikeuden resursseista on tärkeä huolehtia.”
Professori Kekkonen peräänkuuluttaa oikeusistuimen tekemien päätösten systemaattista tarkastelua.
”Läpinäkyvyys on peruskysymys.”

Patria

Kuusi vuotta sitten Ylen MOT-ohjelmassa esitettiin kova väite: valtion omistama Patria oli maksanut lahjuksia Sloveniaan ja Kroatiaan. Panssarivaunukauppoja oli voideltu miljoonilla euroilla.
Siitä se soppa syntyi.
Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi erosi. Kroatian poliisi teki kotietsinnän presidentinkansliaan. Slovenia lähetti Suomelle nootin.
Poliisitutkinta eteni. Suomessa juttu annettiin Kanta-Hämeen käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Sitten tapahtui dramaattinen käänne. Oikeuden puheenjohtaja menehtyi kesken käsittelyn sairauskohtaukseen. Seuraavana päivänä käräjäoikeus ilmoitti, että jutun käsittelytapaa oli muutettu.
Tammikuussa 2014 Kanta-Hämeen käräjäoikeus vapautti Patrian johtajat Slovenia-syytteistä. Suomessa päädyttiin täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen kuin Sloveniassa, missä pääministeri Janez Jansa sai viime kesänä kahden vuoden vankeustuomion.
Ulospäin herää kysymys, vaikuttiko oikeuden puheenjohtajan kuolema Suomen jutun lopputulokseen.
Ei oikeusvaltiossa saisi sellaista tapahtua.

Toisen puolen miehet

Viime vuosina meillä on puhuttu paljon tuloerojen kasvusta. Vähemmän on puhuttu siitä, miten kansakunnan jakautuminen mahdollisesti vaikuttaa oikeuslaitokseen.
”Minusta on järkyttävää, että luokkakohtainen näkökulma on lähes kokonaan väistynyt keskustelusta. Kärjistäen sanottuna kysymys on siitä, saavatko köyhät ja rikkaat oikeutta samalla mitalla”, Jukka Kekkonen sanoo.
Otetaan pari esimerkkiä.
Finnairin entinen toimitusjohtaja Mika Vehviläinen tienasi Ilmarisen asuntokaupoista 650 000 euroa. Kauppa johti esitutkinnan jälkeen syyteharkintaan, joka ei johtanut syytteeseen.
Viime kesänä 20 suomalaista isorikasta jäi kiinni varojen siirtämisestä Liechtensteinin veroparatiisiin. Yksi kiinnijääneistä oli vuorineuvos Casimir Ehrnrooth. Kohu kuitattiin jälkiverolla. Syytteitä veropetoksesta ei annettu.
”Ottamatta kantaa lopputuloksiin voi todeta, että 15 vuotta sitten studio olisi ollut täynnä kommentaattoreita, joilta olisi kysytty, onko tämä luokkakysymys”, Kekkonen sanoo.
”Nykyään sellaista kysymystä ei ilmeisesti sovi esittää. Sitä pidettäisiin kai liian vasemmistolaisena, vaikka kyse on pelkästään yhdenvertaisuudesta.”
Luokkakysymys on joka tapauksessa leivottu sisään juristin ammattiin.
”Suuri osa yksityisoikeuden parissa työskentelevistä juristeista ja professoreista on säännöllisesti tekemisissä isojen taloudellisten toimijoiden kanssa”, Kekkonen sanoo.
”Se on arvokasta työtä, ja varmasti he ovat palkkionsa ansainneet. Mutta kun liikutaan suuren rahan maailmassa, pienen ihmisen näkökulma ei yleensä voi olla ensisijainen ajatus.”
Juristien kiinnostus rahaa kohtaan näkyy myös oikeudenkäyntikuluissa. 2000-luvulla ne ovat nousseet hurjaa vauhtia – yli 20 prosenttiyksikköä.
Joka toisessa oikeuskäsittelyssä osapuolten kulut ovat suuremmat kuin riideltävä pääoma.
”Köyhälle ja rikkaalle se ei ole ongelma. Mutta keskituloiselle tällainen kehitys aiheuttaa vaikeuksia. On erityisen vakava asia, jos hyvän lopputuloksen saaminen jää rahasta kiinni”, Jukka Kekkonen sanoo.

Jippii

IT-huuma synnytti 90-luvulla Suomeen huikeita menestystarinoita. Kun kupla puhkesi, alkoi vauhdikas alamäki. Internetoperaattori Jippiin johtajat asetettiin syytteeseen talousrikoksista.
Oikeutta käytiin ennätykselliset 12 vuotta.
Tietokirjailija Petteri Järvinen käy koko prosessin läpi Jippii-kirjassaan. Järvinen kritisoi tapahtumia vahvoin sanankääntein: ”Esitutkinta painottui vääriin tapahtumiin, syyttäjä rakensi juttunsa salaliittoteorian varaan, ensimmäinen hovioikeus käsitteli asiaa puolueellisesti ja media raportoi oikeudenkäynnistä valikoivasti.”
Lopulta Jippiin johtajat vapautettiin syytteistä. Järvisen mukaan oikeudenkäynnissä oli vain yksi voittaja. Syytettyjen asianajajat kuittasivat palveluksistaan 7,6 miljoonan euron tilin.
Siitä rahasta suomalaiset veronmaksajat maksoivat 4,4 miljoonaa euroa.

Kuka haluaa tuomariksi

Erkki Havansi, 72, toimi ennen eläkkeelle jäämistään Helsingin yliopistossa prosessioikeuden professorina. Hän seuraa edelleen aktiivisesti yhteiskunnallista keskustelua.
Havansin mukaan tuomarin työ on nykyään vaativampaa kuin ennen 90-lukua, koska kuvaan ovat tulleet Euroopan ihmisoikeussopimus ja EU-oikeus.
Siitä huolimatta nuoret lakimiehet eivät mielellään hakeudu käräjäoikeuden tuomareiksi.
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on tehnyt asiasta kyselytutkimuksen. Sen mukaan juristit pitävät tuomareiden nimitysmenetelmää kehittymättömänä, ja palkkaa huonona.
”Asianajotehtävissä pääsee verrattomasti paremmille tuloille kuin tuomarin tehtävissä. Voi kysyä, onko tuomariksi hakeutuvassa aineksessa toivomisen varaa”, Havansi sanoo.
”Minulla on sellainen käsitys, että tuomareiden laatuhaitari on melkoinen. Meillä on joukko aivan erinomaisia tuomareita. Sitten skaala jatkuu keskinkertaisista välttäviin.”
Havansi antaa tuoreen esimerkin. Korkein oikeus antoi pari viikkoa sitten ennakkopäätöksen, joka koski erään käräjäoikeuden tuomarin toimintaa. Tuomari oli vahingossa määrännyt rikolliselle rangaistuksen, joka oli pienempi kuin lakiin kirjattu minimirangaistus.
”Kun tuomari huomasi virheensä, hän pyysi itse tuomion purkua. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, ettei muutosta voida tehdä”, Havansi sanoo.
”Joskus tuomareille sattuu käsittämättömiä munauksia. Tämä oli aivan omaa luokkaansa.”
Käytännössä tuomari joutuu harvoin tilille tuomiostaan, oli se oikea tai väärä. Päätöksen laatua ei mitata, eivätkä tuomarin kasvot yleensä näy julkisuudessa.
”Päällikkötuomarin velvollisuus on ylläpitää laatua. Mutta se ei ole välttämättä kovin tehokasta valvontaa”, Havansi sanoo.
Apua ei tule myöskään valtakunnan ylimmiltä oikeusvalvojilta.
Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies noudattavat niukkaa linjaa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen keräämän tilaston mukaan kumpikin tyytyy yleensä lausumaan käsityksensä asiasta. Syyte rapsahtaa hyvin harvoin, kerran tai pari vuosikymmenessä.
Havansin mielestä Suomi voisi ottaa oppia muista Pohjoismaista.
”Meiltä puuttuu tuomioistuinvirasto, joka hallinnoi tuomioistuimia itsenäisesti. Oikeuslaitoksen kehittäminen on poliittisen toimijan, eli oikeusministeriön kontolla.”
Sitä kautta voitaisiin ehkä parantaa tuomarin työn kontrollia.
”Mutta on tärkeä muistaa, että juttukohtaista puuttumista ei saa missään tapauksessa päästää tapahtumaan”, Havansi muistuttaa.
Puutteista huolimatta Havansi antaa suomalaisille tuomareille myös hyvää palautetta.
”Heillä on omat puutteensa, mutta on heillä kaksi tärkeää ominaisuutta. Heitä ei lahjota. Ja he ovat immuuneja poliittiselle painostukselle. Tällainen on kuitenkin maailmalla ilmeisen harvinaista.”

Puukartelli

Maaliskuussa 2014 Helsingin käräjäoikeudessa alkaa yksi Suomen historian suurimmista oikeusjutuista. Puukartellijutussa yksityiset metsänomistajat ovat jättäneet yli 600 vahingonkorvauskannetta. Korvausvaatimukset nousevat 220 miljoonaan euroon. Valtavan aineiston käsittelyyn menee ainakin kolme vuotta.
Puukartelli syö niin paljon käräjäoikeuden resursseja, että 250 isoa riita-asiaa jää samaan aikaan käsittelemättä.

Vastuuton tuomari

Eläkkeellä oleva Helsingin siviilioikeuden professori Erkki Aurejärvi, 72, nousi julkisuuteen 80-luvulla mittavien tupakkaoikeudenkäyntien myötä. Vuosikausia kestänyt taistelu tupakkateollisuutta vastaan päättyi lopulta tappioon korkeimmassa oikeudessa.
On sanottu, että Aurejärvi hävisi taistelun, mutta voitti sodan.
Asennoituminen tupakkaa kohtaan osoittaa, miten paljon maailma on muuttunut sitten 80-luvun lopun. Oikeusjärjestelmän perimmäinen ongelma sen sijaan on pysynyt samana.
Viime vuonna ilmestyneessä Kovaa peliä (Into) omaelämäkerrassa emeritusprofessori käy läpi tupakkaoikeudenkäynnin vaiheet. Samalla hän latoo pöytään suomalaisen oikeusjärjestelmän madonluvut. Osansa saavat niin käräjätuomarit kuin isommatkin herrat.
Korkeimman oikeuden jäseniä Aurejärvi ripittää näin:
”Oikeusneuvokset Kari Kitunen, Antero Palaja, Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki vääristelivät tupakan koko historian pyrkiessään kirjoittamaan tuomion niin, ettei kukaan voisi tulevaisuudessakaan vaatia tupakkayhtiöiltä vahingonkorvausta. Samalla he vääristelivät osan Suomen yleistä historiaa… Minä olisin mielelläni potkaissut [em. oikeusneuvokset] pois tuomarinvirasta ja passittanut heidät vankilaan.”
Värikkään ja henkilöihin kohdistuvan kritiikin terä osoittaa yhteen tiettyyn suuntaan.
”Suomessa tuomari saa tehdä ihan mitä tahansa. Viranhoito on sanktioista vapaata. Heillä ei ole virkavastuuta”, Aurejärvi sanoo.
”Jos tavallinen ihminen tyrii työssään, hän saa potkut. Tuomari saa torveilla niin paljon kuin lystää.”
Aurejärvi tietää tapauksia, joissa tuomarista on tullut järjestelmälle rasite.
”Tuomari voi alkoholisoitua tai tulla hulluksi. Mutta häntä ei meinata saada millään pois virasta.”
Edes oikeuskanslerilla ei ole tapana puuttua tällaisiin asioihin.
”Oikeuskansleri puolustaa virkamiestä. Kansalainen häviää aina”, Aurejärvi sanoo.

Ulvilan surma

Ulvilan surmasta on kulunut seitsemän vuotta. Viime joulukuussa Anneli Auer tuomittiin Satakunnan käräjäoikeudessa elinkautiseen miehensä murhasta.
Ennen kuin siihen pisteeseen päästiin, oikeudenkäyntiä oli puitu edes takaisin eri oikeusasteissa vuodesta 2009. Vuonna 2012 korkein oikeus oli palauttanut jutun takaisin käräjäoikeuteen.
Helmikuussa 2014 Auer ilmoitti asianajajansa kautta valittavansa uudelleen hovioikeuteen.

Mykkäkoulu

Se, että oikeustieteiden professori esittää tuomareiden sulkemista vankilaan, voisi olla jonkun mielestä yhteiskunnallisesti merkittävä asia.
Suomessa asiasta ei ole noussut edes kunnollista keskustelua. Asianosaiset eivät ole halunneet vastata julkisuudessa itseensä kohdistuviin syytöksiin.
Aurejärvi ei pelkää kunnianoikeussyytteitä.
”Olen harkinnut, pystynkö todistamaan väitteeni. Ellen pysty, en kirjoita niitä”, hän sanoo.
Kokonaan toinen kysymys on, miten Aurejärven esittämät syytökset vaikuttavat oikeusjärjestelmän uskottavuuteen.
Alan sisällä kirja on aiheuttanut pirteää keskustelua. Aina välillä Aurejärven hihaan takertuu kadulla vanha kollega, joka ottaa kirjan puheeksi.
”Moni on sanonut minulle, että se, mitä kirjassa kerron, on aivan totta.”
Miksi juristit eivät puhu asiasta julkisesti?
Aurejärven mukaan he eivät uskalla.
”Jos käytännössä toimiva lakimies arvostelee käräjäoikeuden tuomareita, hän häviää kaikki juttunsa.”
Aurejärven mukaan oikeussalissa on yhä voimassa suosikkijärjestelmä. Hyvä juristi ei näytä pettymystään, ettei leimautuisi tuomarin silmissä inhokiksi.
Ehkä Aurejärven kirjaa ympäröivä hiljaisuus kertookin jotain oleellisesta suomalaisesta oikeusjärjestelmästä.
Kun ollaan hiljaa, elämä jatkuu vanhaan malliin.
Oikeus on kaikille. Mutta totuus kuuluu lapsille ja eläkeläisille.