Kansanedustajia häiriköineen miehen puheet tuntuivat jo luettuina kauhistuttavilta.
Teksti: Hurme Tarja

Lukioaikana yksi mielessä pyörinyt ammatillinen suunta oli ryhtyä lukemaan lakia. Onneksi en edes pyrkinyt. Tuota ajattelen nykyään lähes päivittäin, kun luen oikeudenkäyntiuutisia.

En pystyisi punastumatta kehittelemään lauseita, joita asianajajat käyttävät asiakkaansa toilailuja ja pahempiakin tekoja puolustaessaan. Tuskin tosin syyttäjänäkään viihtyisin.

Otetaan vaikkapa taannoinen pääministerin vaimoa ja paria kansanedustajaa häiriköinyt isänmaan toivo. Miehen puheet tuntuivat jo luettuina kauhistuttavilta saati jos ne kuulisi suoraan luurista. Päällimmäisenä sisältönä väkivalta ja raiskaaminen.

Kun puolustusasianajaja yritti muuttaa mustan valkeaksi ja väkivaltaiset uhkaukset vain poliittiseksi kritiikiksi, hän perusteli, että ”jos puheluun vastaa 22 jälkeen, voi olettaa että kärjekästä voi olla”. Mitäs menit vastaamaan. Oma moka.

Uhrin syyllistäminen on samaa tasoa kuin tilanteessa, jossa minihameinen nainen saa kokea itsensä syypääksi siihen, että joutuu ahdistelluksi.

Toisessa tapauksessa puolustus vähätteli ”karkeaksi kritiikiksi” häirikön uhkailua käydä porukalla maahanmuuttajien, heidän vaimojensa ja tyttäriensä kimppuun. Syynä rankkoihin puheisiin oli kuulemma syytetyn työura rakennuksilla. ”Hän puhuu rakennusmiesten kieltä”, summasi asianajaja.

Lienee suomalainen versio presidenttiehdokas Trumpin pukuhuonepuheista?

Jos olisin rakennusmies, nostaisin metelin kaikkien kunniallisten raksamiesten puolesta ammattikunnan halveeraamisesta.

Julkisuudessa ja sen liepeillä elävät joutuvat sietämään myös julkisuuden lieveilmiötä enemmän kuin me tavikset – ja some-Suomessa myös enemmän kuin printti-Suomessa.

Asianajajana en kuitenkaan nukkuisi hyvin, jos työkseni puolustaisin sellaista yhteiskunnan kehitystä, jossa – esimerkiksi – puhelimeen ei uskalla vastata iltakymmenen jälkeen. Ja jos uskaltaa, ei saa ”ylireagoida” vaan pitää hiljaa alistua, mikäli luurista kuuluu väkivaltauhkauksia. Se kun tarkoittaa vain, että suomalaistrumppi on pikkaisen maahanmuuttokriittinen.

X