Tämä on selvästi osuvin lähestyminen seurakunnalta.
Teksti:
Tarja Hurme

Sain lahjaksi lauseita. Erinomainen lahja, jouluna ja muulloinkin, erityisesti jos ajatukset vielä jalostuvat toiminnaksi. Jaan lahjan kanssanne, hyvät lukijat, koska lahjat on tarkoitettu jaettaviksi. Niinkin Espoon seurakunnilta saamani joulukalenteri opastaa.

Koko kymmenvuotisen espoolaisuuteni aikana tämä on selvästi osuvin seurakuntalähestyminen.

Olen luullakseni melko tavallinen tapakristitty, jonka aktiviteettia ovat korkeintaan satunnaiset kirkolliset toimitukset, häät, hautajaiset, ristiäiset. Harmittelen, jos – ja usein kun – kirkko välttelee ottamasta kantaa isoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Maksan silti melko nurisematta kirkollisveron, koska ajattelen sillä tavoin voivani olla avuksi jollekulle, joka tarvitsee parisuhdeapua, lastenhoitoapua, kirkkokahveja ja sielunhoitoa. Niin etäälle tuskin koskaan vieraannun, että lakkaisin olemasta virsifani.

Seurakunnallisen joulukalenterin luukkujen takaa päivästä toiseen löytyneet ajatukset (ei kuvia eikä suklaanamuja) ovat tuntuneet harvinaisen sattuvilta näihin hankaliin aikoihin. Ne ovat herättäneet synkeän joulukuun sadeaamuina, jotka on vain vaivoin tunnistanut talveksi. Ja aidosti koskettaneet.

Tällä tavoin:

Millaisia jälkiä jätän tänään?

Moittia vai kiittää? Tänäänkin voin valita

En unohda häntä. Soitan hänelle tänään

Näe vaivaa, jos se kasvattaa onnea

Kokeilen hyvän sanan voimaa. Maailman tehokkain ase

Itsenäinen on vapaa rakentamaan rauhaa

Saan sen, mistä uskallan päästää irti

Tämä on minun elämäni. Minä selviän tästä.

Tärkeän ehtii aina. Pitää vain löytää se.

Viime viikonloppuna tulevaisuus alkoi näyttää piirun verran valoisammalta, kun Pariisin ilmastosopimus syntyi. Siihen tarvittiin, kuten myös toraisan Suomen nykyisten umpisolmujen avaamiseen tarvitaan tämä kalenteriluukun lause: lähemmäs ei pääse, jos ei suostu liikahtamaan.

Kalenteri tuntuu toimivan kuin kutsu. Ehkä tänä vuonna viimein menen joulukirkkoonkin. Vaikka mitä sataisi.

X