Näin maailman talousgurujen kanssa kokoustavasta Petri Vilenistä kasvoi Suomen toivo

Maailman merkittävimmät talouden ja politiikan johtajat kokoontuvat tammikuun puolivälissä Maailman talousfoorumiin Sveitsin Davosiin pohtimaan niin sanottua neljättä teollista vallankumousta.

Petri Vilén, 29, edustaa tapahtumassa alle 30-vuotiaita digiajan asiantuntijoita, ainoana pohjoismaalaisena.

Vilénin yritys Industryhack järjestää innovaatiokilpailuja eli aivoriihiä, joissa joukko pieniä teknologia-alan yrityksiä kokoontuu yhteen kehittämään isoille ja perinteisille yrityksille uusia älytuotteita tai ratkomaan niiden ongelmia.

Konseptiin kuuluu nopeus. Aivoriihi saattaa kestää vain pari päivää. Siinä ajassa pikkufirmat ovat ideoineet muun muassa Konecranesille älykellolla toimivan nosturin ohjauksen. Valmis tuote syntyi kahdessa ja puolessa viikossa.

Industryhackin asiakkaita ovat myös esimerkiksi Kone, Valio ja Rolls-Royce.

”Kansainvälinen trendi on, että isot ja pienet yritykset alkavat tehdä yhteistyötä digitalisaatioon liittyvissä haasteissa. Suomi on tässä asiassa monia muita maita edellä”, Vilén sanoo.

On päivänselvää, että Suomi tarvitsee lisää Vilénejä. Hän auttaa omalla työllään myös muita menestymään, sekä isoja että pieniä firmoja. Ja samalla koko Suomea.

Industryhack perustettiin vasta puolitoista vuotta sitten, mutta firma tekee jo hyvää tulosta ja työllistää kahdeksan ihmistä.

Vilén on toimitusjohtaja jo kolmannessa firmassaan, oman toiminimen hän perusti 15-vuotiaana.

Miten hänestä oikein kasvoi uuden ajan airut ja peloton ideanikkari? Voisiko hänen elämästään saada jotain vinkkejä siihen, miten Suomi saataisiin uuteen nousuun? Voisiko Petri Vilénin monistaa?

Selvitetään asia. Vieraillaan Vilénin lapsuudessa.

Tuossa hän nyt onkin, leikkii legoilla.

Ruoki luovuutta

Tästä hattulalaisen omakotitalon lattialla leikkivästä lapsesta tulee yrittäjä varmasti siksi, että hänen vanhempansa ovat yrittäjiä.

Väärin. Petrin vanhemmat eivät ole yrittäjiä. Hänen isänsä on kirvesmies ja äitinsä taloushallinnon ammattilainen.

Petri on nyt viisivuotias eikä osaa vielä lukea, sen hän oppii vasta parin vuoden päästä koulussa. Mutta hän osaa jo laskea ja järjestää laskukilpailuja isoveljelleen ja isosiskolleen. Tyypillinen kilpailukysymys on, mitä on kaksi kertaa viisi.

Mahtoiko joku opettaa tätä pikku-Petriä laskemaan, vai tuliko kiinnostus matematiikkaan hänen päähänsä jonkinlaisena ilmestyksenä?

”Kukaan ei opettanut minua. Kiinnostuin numeroista ihan itsekseni ja hahmotin asioita numeraalisesti.”

Selvä.

Matemaattisen lahjakkuuden Petri sai selvästi jo geeneissään, joten tästä ei löytyne lääkettä Suomen menestykseen. Ellei sitten pakoteta tai kannusteta matemaattisesti lahjakkaita lisääntymään erityisen runsaasti.

Tosin koko Suomen muuttuminen teekkarikyläksi kuulostaa lähinnä painajaiselta.

Mistähän muusta pikku-Petri on kiinnostunut? Hän varmaan purkaa kauko-ohjattavia autoja osiin.

No ei.

Petri maalaa – maisemia. Ja asetelmia kuvataiteilija Sirkku Rahunen-Ahtilan innokkaana oppilaana. Koulussa Petri valitsee kaikki mahdolliset taidekurssit ja tekee lukiossa kuvataiteesta lukiodiplomin.

Petri myös kirjoittaa tarinoita ja kuvittaa ne. Hän haluaa julkaista maurikunnasmaisen kirjansa joulupukista, jonka housut alkavat purkautua kesken aattoillan. Isä kiikuttaa poikansa teoksen kustantajalle.

Kannusta, älä pakota

Petri on innoissaan kustantamon vastauskirjeestä, vaikkei julkaisusopimusta synnykään. Kirjeessä häntä kannustetaan jatkamaan harrastustaan.

Isä ja äitikin kannustavat häntä kaikessa, mitä hän ikinä keksii harrastaa. Eivätkä he pakota jatkamaan mitään harrastusta, jonka Petri haluaa lopettaa.

Tosin hänen äitinsä sanoo, ettei se olisi ollut mahdollistakaan. Perusluonteeltaan Petri on kiltti ja helppo lapsi, mutta myös hyvin määrätietoinen ja itsepäinen.

”Minun on vaikea kuvitella itseäni toisen hommiin, jonkun alaiseksi, koska haluan tehdä asiat omalla tavallani ja puskea omaa polkuani. Olen aina uskonut, että osaan ja voin tehdä asioita.”

Petri siis tekee mitä haluaa, mutta onneksi hän ei koskaan halua tehdä mikään tuhmaa ja ikävää, ei edes murrosiässä.

Muutaman vuoden hän pelaa innokkaasti jalkapalloa, ja isä kuskaa häntä harjoituksiin.

Sitten hän innostuu kuvaamaan sketsejä ja omia elokuvia Hattulan vapaa-aikatoimistosta lainaamallaan videokameralla.

Petri keilaa, tosissaan ja vuosikausia, ja taikatemppujen tekemiseen hän hurahtaa niin palavasti, että tienaa ensimmäisen palkkansa taikurina. Hänellä on kymmenvuotiaana kymmenen keikkaa kesässä.

Temput hän on opetellut Hattulan kirjastosta lainaamistaan lukuisista kirjoista. Lahden sirkuskoulussa häntä opettaa itse Iiro Seppänen.

Onneksi Petri kuitenkin laittaa taikurihatun lopulta naulaan. Nyt hän ehtii keskittyä toiseen intohimoonsa. Siihen, joka johdattaa hänet sinne Davosiin.

Näin se syttyi.

Innosta ja opasta

Petri on kahdeksanvuotias, ja hänen äidillään on asiaa. Äiti on oppinut työpaikan kurssilla valmistamaan multimediaesityksen ja näyttää tuotostaan pojalleen.

Petri innostuu valtavasti ja haluaa heti tehdä itsekin samanlaisen, ja äiti opastaa hänet alkuun. Petri huomaa, että avain esityksen rakentamiseen löytyy lähdekoodin komennoista. Hän kopioi niitä, klikkailee ja kokeilee lisää, ja kohta hänen ensimmäinen pelinsä on valmis. Sen nimi on Matti.

Matti nukkuu pommiin, ja pelaajan on valittava kolmesta vaihtoehdosta, mitä Matin kannattaisi tehdä. Matti ottaa rauhallisesti -vaihtoehto vie pelaajan eteenpäin, seuraavalle sivulle.

Matti-peliä seuraa Mummo-peli, jonka päähenkilö on rikoksia ratkova ikäihminen. Se on jo astetta monimutkaisempi. Mummo liikkuu ruudulla, ja pelin tekoa varten Petri on käynyt Hattulan kirjastossa lainaamassa opaskirjan, joka neuvoo ohjelmoinnin alkeet.

Hänen opettajansa Juha Tapio, ei se laulaja, antaa Petrille luvan tehdä laiskiais-aiheisen esitelmänsä tietokonepeliksi.

”Opettajaonneni on ollut hyvä. Motivaationi olisi ehkä kadonnut, jos olisin saanut kovasti käskyttävän ja vanhakantaisen opettajan. Juha Tapio oli mukava, reilu, luova ja kannustava, ja hän antoi meidänkin ideoida opetusta,” Petri sanoo.

Petri viihtyy koulussa, ja ylioppilaskirjoituksissa hän kirjoittaa laudaturit äidinkielestä ja reaalista sekä eximiat pitkästä matematiikasta, ruotsista ja englannista.

Hän pääsee Helsingin kauppakorkeakouluun ensimmäisellä yrittämällä.

Anna puuhata omiaan

Mutta nyt Petri on vielä pieni poika ja innoissaan siitä, mitä kaikkea tietokoneella voi tehdä.

Antavatko hänen vanhempansa hänelle rajattomasti ruutuaikaa? Siinäpä pulma, jota nykyvanhemmat pohtivat alituiseen. Jos rajoittaa lapsen tietokoneaikaa, estääkö samalla seuraavan nettineron syntymisen? Jos ei rajoita, voiko lapsesta kasvaa todellisuudesta vieraantunut friikki, pahimmassa tapauksessa massamurhaaja?

Petrin vanhemmat antavat poikansa olla tietokoneella niin paljon kuin tämä haluaa. Mahdottoman pitkiä ajat eivät ole, sillä Petrillä on paljon muutakin puuhaa. Eikä hän juuri pelaa. Hän tekee pelejä.

Kun Hattulan kirjastoon tulee nettiyhteys vuonna 1995, Petri innostuu internetistä.

Hän alkaa opetella nettisivujen tekoa, mutta oppiminen on hidasta. Kukaan ei osaa opettaa häntä, sillä internet on uusi asia kaikille. Kirjastotädit metsästävät hänelle koodausta opettavia teoksia. Hän koodaa sivut kotona, ottaa ne disketille ja pähkäilee, miten saisi tekemänsä nettisivut kirjastossa nettiin.

”Kului pari vuotta, että ylipäänsä aloin ymmärtää, miten internet toimii ja miten sinne saadaan tavaraa.”

Kun kotiin hankitaan nettiyhteys kolme vuotta myöhemmin, Petri alkaa tehdä nettisivuja tutuille ja sukulaisille.

14-vuotiaana hän saa töitä kotiseutunsa nettiportaalista. 15-vuotiaana hän perustaa nettisivuja tekevän Murrosmedian.

”Oman firman perustaminen kuulosti mukavammalta kesätyöltä kuin ruohonleikkuu. Olin aluksi ihan kujalla, miten se tehdään, mutta lainasin kirjastosta opaskirjoja ja sain apua nettiyhteisöltä, johon olin liittynyt.”

Murrosmedian liikevaihto on vuodessa 6 000–10 000 euroa. Enää Petrin ei tarvitse pyytää vanhemmiltaan viikkorahaa.

Tässä se tärkein

Nyt Petri Vilén on aikuinen ja lentää aivan kohta sinne Davosiin, maailman mahtimiesten joukkoon.

Mikä on hänen itsensä mielestä tärkein syy siihen, että hän on päässyt näin pitkälle elämässään?

Vastaus tulee nopeasti: Hattulan kirjasto.

Yksi asia lienee siis selvä. Lähikirjastoja ei kannata lakkauttaa, jos haluamme saada Suomeen lisää Petrejä.

Mitähän muuta Suomi tarvitsee Petrin mielestä kuin kirjastoja?

”Empatiaa ja yhteistyötä. Olen itse saanut paljon apua ja haluan sitä myös antaa. Meidän kaikkien pitäisi auttaa toinen toisiamme parhaamme mukaan.”