Välinpitämättömyys ja korruptio tuhoavat vähitellen vanhan Viipurin rakennuskantaa

Rappiota, pelkkää rappiota.

”Ihan kuin sota olisi vasta päättynyt. On tämä häpeällistä.”

Viipurin luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Vladimir Dorodni katsoo murheissaan näkymää historiallisen Viipurin ytimessä Linnankadulla, Domuksen talon luona.

Vuonna 1904 valmistunut Domuksen talo Linnankatu 11:ssä oli aikanaan Viipurin hienoin asuintalo: talossa oli poikkeuksellisen kauniita kakluuneja, jalopuisia ovia sekä kipsi- ja takorautakoristeita. Arkkitehti Karl Hård af Segerstadin suunnittelemassa talossa sijaitsivat ennen sotia muun muassa Hovingin kirjakauppa, Valion myymälä ja erikoiskorsettiliike.

Talo tyhjeni asukkaista 1998, ja vuoden 2009 tulipalon jäljiltä pystyssä ei ole juuri muuta kuin ulkoseiniä. Palon jälkeen tuho vain kiihtyi. Pietarilainen yhtiö ilmoitti 2015 restauroivansa Domuksen talon, mutta remontista kertovat kyltit katosivat talon luota yhtä vaivihkaa kuin olivat ilmestyneetkin. Remonttiaikeista muistuttavat tuulessa hiljaa heiluvat vihreät suojapeitteen riekaleet.

Domuksen talon viereistä korttelia alettiin jyrätä Viipurin kaupungin käskystä puskutraktorilla matalaksi keväällä 2013. Kaupunki väitti 1800-luvun lopulta peräisin olleita rakennuksia ympäristölle vaarallisiksi. Tuhotyö keskeytyi vasta kansalaisten protestien jälkeen, kun korttelista oli jäljellä enää rippeitä Linnankadun puolella.

Linnankadun ja Torikadun kulmassa olevan talon ikkunat ovat rikki, ja rakennus on yltä päältä graffitien peitossa. 1700-luvulla rakennetussa ja 1910-luvulla arkkitehti Uno Ullbergin suunnitelman mukaan muokatussa talossa sijaitsi ennen sotia yksi Viipurin kuuluisimmista ravintoloista, 1916 perustettu Lehtovaara.

Vieressä suojapeitteiden alla on niin sanottu Kuvernöörin talo 1790-luvulta. Peitteiden alla ei tapahdu mitään, vaan talovanhus jatkaa rapistumistaan katseilta piilossa.

Tuhon hehtaarit

Näkymät kaikkialla vanhassa kaupungissa ovat yhtä lohduttomat. Yksi Viipurin arvokkaimmista historiallisista muistomerkeistä on vanhan 1400-luvulta peräisin olevan raunioituneen tuomiokirkon kellotorni, joka on luokiteltu välittömässä tuhoutumisvaarassa olevaksi.

Halkeilevan tornin ympärille ilmestyivät parisen vuotta sitten rakennustelineet, kun torni oli saanut kaivattua korjausrahaa.

”Sen jälkeen mitään muuta ei olekaan tapahtunut”, hymähtää Dorodni katsellessaan kellotornin jo harmaantuvia rakennustelineitä ja rispaantuneita suojapeitteitä, jotka eivät estä etenevää tuhoa.

Kellotornin remontti ei ole edennyt rakennustelineiden pystytystä pidemmälle, mutta aluehallinto maksoi jo 2014 kilpailutuksen voittaneelle urakoitsijalle koko urakkasumman, neljä miljoonaa ruplaa eli noin 55 000 euroa.

Vyborgskie Vedomosti -lehti kertoi syyskuun alussa, että Viipurin kaupunginsyyttäjä on nostanut asiasta petossyytteen. Syyttäjän mukaan urakoitsija oli varastanut kellotornin restaurointirahoista kolme miljoonaa ruplaa.

Korjausta tarvitsisivat kipeästi myös esimerkiksi Viipurin linna, Pyhän Annan Kruunu -linnoitus, Monrepos’n puisto sekä palanut ja autio Hackmanin talo. Venäläisten asiantuntijoiden mukaan restaurointitöitä pitäisi tehdä noin 21 hehtaarin alueella, josta liki seitsemän hehtaaria on jo menetetty rakennusten täydellisen tuhon vuoksi.

Kaupungin vanhimmassa osassa on täysin raunioituneita ja autioita taloja. Sen sijaan suurimmassa osassa nykyisen ydinkeskustan arvotaloja asutaan edelleen, minkä ansiosta ne ovat paremmassa kunnossa. Talojen kivijaloissa esimerkiksi Torkkelinkadulla ja Punaisenlähteentorilla on myymälöitä, ravintoloita ja toimistoja. Ihmisiä, autoja ja lastenrattaita on liikkeellä paljon, ja kaupunkikuva on eläväinen.

Lähempi tarkastelu kuitenkin kertoo, että käytännössä kaikki rakennukset kaipaavat kipeästi remonttia: seinät lohkeilevat, kiviseinistä puskee kasvillisuutta ja vesi valuu sisään rikkinäisistä ullakkoikkunoista. Viipurilaisten yleinen huoli on, että joku vielä jää putoavien rappausten tai parvekkeiden alle kohtalokkain seurauksin.

”Täällä ei ole tapahtunut mitään edistystä sotien jälkeen. Katsokaa nyt tuotakin taloa: oman onnensa nojassa vuodesta 1944 lähtien”, luterilaisen seurakunnan juristi Konstantin Vilislavov tuhahtaa ja osoittaa kauppias Sergejeffin vuonna 1883 itselleen rakennuttamaa asuintaloa Torkkelinkadulla.

Pientä linnaa muistuttava rokokookaunotar rapistuu autiona.

Lentävä pastori

Arkangelissa 1971 syntynyt Vladimir Dorodni kouluttautui nuorena miehenä helikopterilentäjäksi Viipurissa, missä hän tutustui Inkerin kirkon alaiseen Viipurin luterilaiseen seurakuntaan. Dorodni päätyi Suomen Karkkuun evankeliseen opistoon opiskelemaan ja sen jälkeen Viipuriin seurakunnan suntioksi ja nuorisotyöntekijäksi.

Myöhemmin hän opiskeli papiksi Inkerinmaalla Kelton teologisessa instituutissa ja aloitti kirkkoherrana Viipurissa 1990-luvun lopulla.

Risti kaulassa kulkeva kirkkoherra on helposti lähestyttävä hengen mies. Linnankadulla nuori mies tulee kohteliaasti tervehtimään Dorodnia, joka pyytää miehen myöhemmin päivällä luokseen kirkolle.

”Sama mies tuli aikaisemmin humalassa juttusilleni. Sanoin, että keskustelen mielelläni, mutta vasta kun hän on selvin päin”, sanoo Dorodni.

Vuonna 1957 syntynyt Konstantin Vilislavov valmistui Leningradin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta viisi vuotta presidentti Vladimir Putinin jälkeen. Omaa asianajotoimistoa nykyisin pyörittävä juristi on viime vuodet saanut täysimääräisesti hyödyntää lakiosaamistaan seurakunnan hyväksi.

Hengen asioiden hoitamisen ohella seurakunta käy taistelua saadakseen oman laillisen siivunsa viipurilaisesta rakennusperinnöstä.

Pitkittyvä kamppailu osaltaan käy esimerkiksi, miksi Viipuri ylipäätään ränsistyy.

Tarkoituksetta tyhjillään

Luterilainen seurakunta on vuodesta 1991 lähtien ongelmitta hallinnoinut valtion omistuksessa olevaa Pietari-Paavalin kirkkoa kauppatorin vierellä. Seurakunta on ylläpitänyt kirkkoa itsenäisesti, eikä valtio ole puuttunut noin 250-jäsenisen seurakunnan toimintaan.

Sen sijaan ydinkeskustassa Maununkadulla olevaa luterilaista seurakuntataloa seurakunta ei ole saanut haltuunsa, vaikka 2010 voimaan tulleen lain mukaan Neuvostoliiton uskonnollisilta yhteisöiltä anastamat kiinteistöt on palautettava omistajilleen.

Arkkitehti Jalmari Lankisen suunnittelemassa ja 1930 valmistuneessa kuusikerroksisessa arvotalossa on nykyisin Viipurin piirin nuorisokomitean toimisto- ja kerhotiloja. Lisäksi siellä on vuonna 2010 Dmitri Medvedevin ukaasilla avattu näyttelytila, jossa esitellään venäläisestä näkökulmasta Viipuria sotakunnian kaupunkina. Suurin osa talosta on kuitenkin tyhjillään.

Dorodni sanoo, että seurakunta haluaisi talosta Pietarin Suomi-talon tyyppisen kohtaamispaikan. Vuokralaisiksi voisi tulla esimerkiksi suomalaisia ja venäläisiä yrityksiä ja kulttuuritoimijoita.

Seurakunta alkoi vaatia taloa itselleen vuonna 2011, jolloin Upseerien talo -nimityksen neuvostoaikana saanut rakennus oli vielä Venäjän puolustusministeriön käytössä. Vaatimuksesta käynnistyi viivytystaistelu: talon omistaja vaihtui tiuhaan, ja seurakunta joutui aloittamaan prosessin aina uudestaan uuden omistajan kanssa. Ensin puolustusministeriö siirsi talon Viipurin kaupungille, sitten talo siirtyi Viipurin piirille.

Puhelinoikeus

Tammikuussa 2014 Pietarin ja Leningradin oblastin hallintoalueen arbitraatiotuomioistuin vihdoin päätti, että Viipurin piirin on luovutettava talo seurakunnalle. Asiakirja- ja muut todisteet talon uskonnollisesta käytöstä olivat aukottomat: sotavuosina siellä järjestettiin tilapäisesti jopa jumalanpalveluksia.

Syksyllä 2014 valitusprosessin jälkeen muutoksenhakutuomioistuin Pietarissa kuitenkin kumosi tuomion, ja talo jäi Viipurin piirille.

Vilislavov ja Dorodni tietävät seurakunnalle kielteisen ratkaisun tehneen pietarilaistuomarin ammattitaitoiseksi.

”Kaikki juristit nauroivat tuomiolle. Kyse on venäläisestä puhelinoikeudenkäynnistä”, he sanovat.

Kun tuomari saa tarpeeksi arvovaltaiselta taholta puhelinsoiton, riita ratkaistaan arvovaltaisen tahon tahdon eikä lakipykälien perusteella.Talokiistan takana voi Vilislavovin mukaan olla monenlaisia vaikuttimia.

Mikä merkitys esimerkiksi on Viipurin piirihallinnon johtajan Gennadi Orlovin pojalla Aleksei Orlovilla? Tämähän oli Viipurin piirin nuorisokomitean johtaja helmikuuhun asti, kunnes siirtyi koko Leningradin alueen nuorisokomitean varajohtajaksi Pietariin. Orlovilla on kuitenkin edelleen työhuone nuorisokomitean tiloissa seurakuntatalolla.

Kaiken lisäksi talossa on Viipurin todellisesti isännäksi luonnehditun liikemiehen Aleksandr Petrovin johtaman urheilu- ja hyväntekeväisyysjärjestö Favoritin kerhotiloja.Äveriäs Petrov on 1990-luvulla vankilassakin istunut liikemies, jonka poika Vitali oli Venäjän ensimmäinen F1-kilpa-autoilija.

On ilman muuta selvää, että Favoritilla ja Petrovilla on tiiviit yhteydet julkishallintoon.

Rappio saa jatkua

Seurakunta on käyttänyt valtavasti aikaa ja rahaa seurakuntatalon palauttamiseksi.

Nyt Dorodni ja Vilislavov ovat päättäneet ottaa aikalisän ja hankkia ensin Pietari-Paavalin kirkon virallisesti omistukseensa. Kirkon omistussuhteiden järjestämisen pitäisi hoitua helposti, ja kirkon haltuun saaminen kenties edesauttaa myös seurakuntatalokiistassa.

Seurakunta aikoo joka tapauksessa jatkaa talokäräjöintiä myöhemmin Moskovassa ylemmissä oikeusasteissa.

”Keräämme myös Suomesta entisen todistusaineiston lisäksi uusia todisteita siitä, että rakennusta on käytetty uskonnollisiin tarkoituksiin”, sanoo Dorodni.

Etenkin sotavuodet 1942–1944 ovat tärkeitä, sillä tuolloin kirkollisia toimituksia järjestettiin kirkon sijasta seurakuntatalolla.

Jos talo joskus tulee seurakunnalle, edessä on iso remontti. Sisällä leijuu pyörryttävä viemärin ja kostuneiden rakenteiden lemu. Taloa ei ole koskaan peruskorjattu, vaan korjaukset ovat olleet kosmeettisia.

Talon ulkoseinien rappaukset rapisevat ja terhakka koivunalku kasvaa parvekkeella.

”Sotien jälkeen talolle ei ole tehty mitään. Vain tuo vesilätäkkö on uusi”, sanoo Vilislavov seurakuntatalon sisäpihan vallanneesta jättimäisestä lätäköstä, jonka reunat lähes nuolevat seurakuntatalon seiniä.

Korruptio kukoistaa

Hitaus ja hämäryydet leimaavat seurakunnan talokiistan ohella myös Viipurin rakennusperinnön pelastamista. Kyse ei ole vain rahapulasta, sillä Venäjän federaatio ja Leningradin oblasti ovat luvanneet Viipurin kunnostamiseen jopa puolisen miljardia euroa 15 vuoden ajalle.

Viime keväänä vangittiin Viipurin kunnostushankkeesta Moskovassa yksin vastannut Venäjän varakulttuuriministeri Grigori Pirumov epäiltynä valtion tilauksiin liittyvistä petoksista. Delovoi Peterburg -lehti uutisoi heinäkuussa, että koko kunnostamisohjelma on katkolla: Pirumovin tilalle Viipuri-vastaavaksi ei ole nimetty ketään.

Viipurin historiaan ja arkkitehtuuriin perehtynyt arkkitehti Netta Böök istuu maailmanlaajuisesti toimivan, kulttuuriperinnön säilyttämiseen erikoistuneen Icomos-järjestön Suomen-osaston hallituksessa. Suomen Icomos oli muun muassa järjestämässä 2014 suomalais-venäläistä asiantuntijaseminaaria Viipurin rakennusperinnön pelastamiseksi.

Böök sanoo, että arvovaltaisen seminaarin jälkeen Viipurin kunnostaminen sai uutta puhtia Moskovaa myöten. Valtio lupasi lisärahoitusta, ja Viipurin status kulttuurihistoriallisena kohteena nousi. Käytännön korjaustöihin ei kuitenkaan ryhdytty, ja hätä vanhan Viipurin lopullisesta menettämisestä kasvoi jälleen.

Turhauttava toivottomuus

Icomosin järein ase tuhoutuvan rakennusperinnön pelastamiseksi on niin sanottu Heritage Alert eli perintövetoomus.

”Icomos päätti tänä vuonna tehdä Viipurista Heritage Alertin”, Böök kertoo.

Icomosin pääkonttori Pariisista lähetti venäläisten ja suomalaisten asiantuntijoiden yhdessä laatiman vetoomuksen helmikuussa presidentti Vladimir Putinille, pääministeri Dmitri Medvedeville ja Leningradin alueen kuvernöörille Aleksandr Drozdenkolle – toistaiseksi tuloksetta.

Kunnostustöiden viivästymisestä huomautti kuluneena kesänä seurantaraportissaan myös Maailmanpankki, joka on myöntänyt rahoitusta sekä Viipurin linnan että Monrepos’n puiston korjaamiseen. Kunnostussuunnitelmat ovat olemassa ja rahaakin olisi, mutta puisto ja linna vain rapistuvat.

Arkkitehti Petri Neuvonen valmistelee väitöskirjaa Viipurin kulttuuri- ja arkkitehtuurihistoriasta. Hän vietti kesäkuussa kaupungissa kaksi päivää eikä nytkään ilahtunut näkemästään.

”Kaikki on mennyt vain huonompaan suuntaan”, Neuvonen puuskahtaa.

Hän on väsynyt kaikilla tasoilla vaikuttavaan byrokratiaan ja Viipurin kunnostamiseen liittyvään kähmintään.

”En jaksa enää seurata sitä. Paperilla Viipurin pelastamiseksi tapahtuu paljonkin, mutta käytännössä ei juuri mitään.”