Oliko pesäpallon alkuvaiheissa kysymys maanpuolustuksesta vai nerokkaasta markkinointitempusta?

Lauri ”Tahko” Pihkala (1888–1981) oli suomalaisen urheiluelämän suunnannäyttäjä, jonka oivalluksista oli pesäpallon lanseeraus kansallispeliksi Suojeluskuntajärjestön kautta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pesäpallon termit ovat suoraan sotatantereelta, ja pallon heittäminen simuloi käsikranaatin heittämistä. Kuva: Jonne Räsänen /Kuvaryhmä /SKOY.

Lauri ”Tahko” Pihkala (1888–1981) oli suomalaisen urheiluelämän suunnannäyttäjä, jonka oivalluksista oli pesäpallon lanseeraus kansallispeliksi Suojeluskuntajärjestön kautta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Mika Kulju

Vuonna 1920 Pihkala ei ollut tyytyväinen kehittelemäänsä pitkäänpalloon ja ryhtyi uudistamaan peliään lisäämällä kenttään toisen ja kolmannen pesän. Tuloksena oli pesäpallo, jossa yhdistyivät Pihkalan maanpuolustuksellinen urheilufilosofia, perinteiset suomalaiset pallopelit ja amerikkalainen baseball.

Pihkalan näkemys urheilusta ”taisteluna” kulminoitui pesäpallossa, sillä kansallispelimme termit ovat suoraan sotatantereelta: ”paloi”, ”haavoittui” ja ”kuoli”.

Pallonlyönti oli hänen mukaansa sukua liikkuvaan ja nopeasti katoavaan maaliin ampumisen kanssa, pallon heittäminen kehitti käsikranaatin heittotaitoa, syöksyminen oli tärkeä taito taistelussa ja koppaamistaidollekin Pihkalalla oli perustelunsa: ”Kaipa aikanaan ryssänkopiksi ristitään se temppu, kun Suomen mies ilmasta koppaa ryssän viskaaman, vielä räjähtämättömän rautamunan ja sen vasten partaa lähettäjälleen palauttaa”.

Kesällä 1921 Suojeluskuntajärjestön yliesikunnan järjestämällä urheiluohjaajien täydennyskurssilla päätettiin järjestön kilpailutoiminnassa siirtyä pitkästäpallosta pesäpalloon. Siirtyminen tapahtui kokeiluottelun jälkeen.

Kokeiluottelussa joukkueet muodostettiin kaikkien 22 suojeluskuntapiirin urheiluohjaajista (myös Pihkala esiintyi ottelussa pelaajana). Saman vuoden syksyllä pelattiin ensimmäinen virallinen näytösottelu Helsingissä.

Suojeluskuntajärjestön tehokas organisaatio levitti pesäpallon nopeasti koko maahan. Pesäpallokenttien rakentaminen alkoi vauhdilla, ja jo vuonna 1923 pelattiin järjestön piirissä 343 ottelua. Pesäpallon nousua Suomen kansallispeliksi kuvaa se, että vuonna 1932 suojeluskuntajärjestössä pelattiin 27 178 virallista ottelua. Varsinkin maaseudulla, jossa urheiluseuroja ei juurikaan ollut, pesäpallo oli omiaan piristämään urheiluharrastusta. 1930-luvulla pesäpallo levittäytyi varsinaisesti myös suojeluskuntajärjestön ulkopuolelle, sillä TUL otti pesäpallon kilpailuohjelmaansa vuonna 1930 ja SVUL:n Pesäpalloliitto perustettiin 1932. Pesäpallosta yritettiin 1930-luvulla tehdä myös kansainvälistä urheilulajia, mutta yritys epäonnistui.

Tutkimuskirjallisuudessa ja elämäkerroissa on pohdittu paljon Pihkalan ajattelumaailman perimmäisiä tavoitteita. Ajoiko Pihkala enemmän urheilun vai sotilaskoulutuksen asiaa? Oliko pesäpallon alkuvaiheissa kysymys maanpuolustuksesta vai nerokkaasta markkinointitempusta?

On hyvinkin mahdollista, että Pihkala tajusi jo varhaisessa vaiheessa suojeluskuntien voiman urheiluaatteen levittäjänä. Suojeluskuntajärjestö oli oiva kanava markkinoida uutta urheilulajia, ja kun lajin puki mahdollisimman sotaisaan asuun, meni se paremmin läpi järjestön isänmaallisissa rattaissa.

Olipa totuus pesäpallon syntyvaiheista mikä tahansa, hakee Pihkalan tekemä lanseeraus vertaistaan suomalaisessa urheiluhistoriassa.

X