Luojalle kiitos, nuoret eivät käytä käsineitä!

Miia Saari
Blogit Suomen positiivisin 9.3.2015 13:02

Yläasteikäiset ihmiset eivät käytä enää käsineitä. Eikä syynä ole lämmin sää. He eivät ole käyttäneet niitä koko talvena.

No, muutama käyttää, noin yksi kahdestakymmenestä. Mutta ei useampi. Pojat käyttävät jonkin verran tyttöjä enemmän. Ne harvat, joilla on myös pipo. Tytöillä pipoja on vielä harvemmin kuin käsineitä.

Kuljen joka aamu töihin kahteen kouluun vaeltavan nuorisojoukon läpi. Siksi tiedän, että tämä ei ole luulopuhetta. Tämä on totta.

Pakkanen ei vaikuta käsineiden käyttöön mitenkään. Silloin nuoret roikottavat käsiään takkien hihojen sisällä vartalonsa sivulla ja näyttävät siltä, kuin heidän kätensä olisi amputoitu ranteesta alaspäin. En ole päässyt selvyyteen, onko heillä takeissaan ylipitkät hihat vai vetävätkö he olkapäitään ylemmäs, jotta kädet mahtuvat hihojen sisälle.

Ehkä vaatevalmistajat ovat jo huomanneet ilmiön ja pidentäneet talvitakkien hihat nykynuorten tarpeisiin sopiviksi. Jos eivät, kyllä kannattaisi. Tässä on ilmiselvä markkinarako.

Jotkut kyllä tunkevat pakkasella paljaat kätensä taskuihin. Luultavasti ne, joiden takin hihat eivät ole riittävän pitkät.

Olen kysynyt nuorilta pitkin talvea, miksi he eivät käytä käsineitä. Kukaan ei myönnä olevansa muodin orja. Yksi antoi selitykseksi lyhyen koulumatkan. Tyttö oli kysymyshetkellä lähes kilometrin päässä koulusta. Vastatessaan hän hieroi pakkasesta punertavansinertäviksi muuttuneita kämmeniään yhteen.

Sanovat nuoret mitä sanovat, mutta muotia se on. Mutta se, miksi siitä on tullut muotia, siihen on ihan käytännön syy.

Nuoret eivät VOI käyttää käsineitä, koska he koko ajan, kävellessäänkin, näpräävät puhelinta. Ja kun eivät näprää, he ovat sekä henkisessä että fyysisessä valmiudessa näpräyksen aloittamiseen. Ei siinä tilassa ole sijaa sormikkaille.

Kohtaan nämä paljaskätiset koululaiset joka aamu metsäisessä puistossa. He kipuavat jyrkkää, liukasta ja jäistä mäkeä ylös ja minä laskeudun sitä alas.

Katseemme eivät koskaan kohtaa, sillä nuorten katse on kännyköissä ja minun jaloissani, jotta selviäisin kaatumatta ja hengissä taas tästäkin aamusta.

Eräänä aamuna se kuitenkin tapahtui. Nostin katseeni sekunniksi jaloistani ja kaaduin heti. Liukuesteistäni huolimatta.

Vastaan kävellyt nuori nosti katseensa kännykästään ja kysyi: Ooksä ok?

Olen, huikkasin, sillä olin. Rojahdin nimittäin reppuni päälle. Kahdet päällekkäiset lapaset suojasivat kättäni iskulta.

Silloin tajusin sen. Ymmärsin, mikä siunaus se on, että nuoret eivät käytä käsineitä.

Jos liukastun, lyön pääni ja menetän tajuntani, joku näistä lapsista soittaa taatusti minulle apua alta aikayksikön. Sormethan ovat jo valmiina näppäimillä, heti kohta hätänumerolla.

Varmuus täytti mieleni ja sydämeni. Varmuus siitä, että koskaan ennen suomalaisilla ei ole ollut aihetta tuntea oloaan niin turvalliseksi kuin juuri nyt.

Sydänkohtaus? Mitä väliä! Aivoinfarkti? So what? Kolari? Antaa tulla!

Kaikkialla Suomessa pienet sormet ovat valmiina urotöihin. Ne ovat valmiina isänmaallisiin tekoihin. Valmiina pelastamaan ihmishenkiä.

Mikään ei pysäytä niitä. Eivät käsineet. Eivät lapaset.

Rukkasista puhumattakaan.

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt