Kun siivoton olio ojentaa kätensä, ihminen joutuu perimmäisten kysymysten äärelle.
Teksti:
Miia Saari

Istun lähijunassa, luen lehteä.

Vastapäätä istuu nuori mies, joka alkaa jutella. Hän on iloinen ja haluaa jakaa ilonsa.

Nuorukaisella on kaksi syytä juhlaan. Hän on tänään saanut uuden ystävän ja hänen pikkusiskonsa täyttää kuusitoista vuotta.

Lahja on nuoren miehen taskussa, se on soma pieni paketti. Sisältää kuulemma korun.

Hän aikoo antaa sen siskolleen vielä tänä iltana.

Mutta vielä enemmän nuorukainen on innoissaan uudesta ystävästään. Hän on halunnut tämän uuden ystävänsä ystäväksi jo pitkään, mutta tänään se on onnistunut.

Miehen elämässä on tapahtunut kaikenlaista, siksi hän tarvitsee ystävää. Edellinen ystävä on jättänyt hänet.

Alamme puhua ystävyydestä ja siitä, miten pahat arvet ystävän hylkääminen jättää. Miten totta on sanonta, että hädässä ystävä tunnetaan. Silloin jäljelle jäävät vain todelliset ystävät. Muut menevät, mutta toisaalta, saavat mennäkin.

Yhtäkkiä viereemme rojahtaa umpihumalainen, siivoton otus. Sepaluskin on auki.

Vittu en meinannut löytää takas sieltä vessasta, mies sopertaa.

Nuoren miehen kasvot kirkastuvat. Tässä hän on, se uusi ystäväni, juttukaverini esittelee innoissaan. Minut hän esittelee ystävälleen junaystäväkseen.

Uusi ystävä ojentaa minulle likaisen kätensä. Moi.

Kuluu muutama sekunti. Niiden aikana pohdin, missä käsi on käynyt. 

Tartun käteen. Uusi ystävä vatkaa sitä pitkään.

Miehet jäävät pois seuraavalla asemalla. Nuori mies taluttaa uutta ystäväänsä. Onpa täällä junassa mukavia ihmisiä, miehet juttelevat mennessään.

En tunne itseäni mukavaksi. En voi olla pohtimatta, onko käteni saastunut.

En koske kännykkääni, nostan kaupassa hedelmät pussiin vasemmalla kädelläni ja yritän avata lompakkoni mahdollisimman vähillä kosketuksilla.

Kun pääsen kotiin, ryntään heti pesemään käteni saippualla. Pesun jälkeen oloni tuntuu heti paremmalta.

En oikein tiedä mitä ajatella, siis itsestäni. Hävettää. 

Alanko pian pohtia, voinko tarttua likaisen pikkulapsen käteen? Tai sairaan?

Päätän armahtaa itseni. Kukaan ei huomannut epäröintiäni. Jos en olisi tarttunut siihen käteen, se häpeä ei pelkällä käsipesulla poistuisi.

Mutta nyt alan murehtia, houkutteleeko nuoren miehen uusi ystävä nuoren miehen turmion teille.

Ei houkuttele, päätän. Heille käy hyvin, kummallekin.

Päätän tässä ja nyt, että he ovat hyväksi toisilleen.

Se olkoon palkkioni siitä, että ojensin sen käteni. 

 

 

X