Perinnönjako repi sisarusten välit rikki

Onko oikein, että yksi lapsista saa paljon enemmän perintöä kuin muut?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Onko oikein, että yksi lapsista saa paljon enemmän perintöä kuin muut?
(Päivitetty: )
Teksti:
Hertta-Mari Kaukonen

Liisa, Maire ja Jukka elivät tavanomaisen lapsuuden 1960-luvulla. Välillä kinasteltiin ja nahisteltiin, mutta useimmiten leikittiin yhdessä.

Teini-iässä Liisa koki jääneensä osattomaksi, kun Jukka ja Maire pääsivät keskikouluun. Liisan piti vanhimpana osallistua sisaruksiaan enemmän maatilan töihin, joten luvut jäivät vähemmälle.

Kaikki sisarukset ovat kuitenkin menestyneet työelämässä mukavasti. Liisakin pääsi emäntäkoulun jälkeen lounasravintolaan töihin, jossa hän on edennyt esimiestehtäviin asti.

Sisarusten välit ovat olleet ihan hyvät koko aikuisiän ajan. Perinnönjako on kuitenkin muuttanut tilanteen. Kaikki odottivat saavansa saman verran, mutta äiti olikin tehnyt testamentin. Äiti jätti Liisalle selvästi isomman perintöosan kuin Jukalle ja Mairelle. Tällä tavalla äiti halusi kiittää esikoistytärtään saamastaan avusta tilan töissä.

Mairen ja Jukan mielestä on kohtuutonta, että Liisaa kiitellään kymmenien tuhansien eurojen edestä murrosikäisenä tehdystä työpanoksesta. Jukka muistuttaa, ettei Liisan alempi koulutus ole näkynyt huonompana palkkana.

Maire yrittää esittää sovitteleviakin kantoja. Onhan teininä tehty työ toki ollut iso rasite Liisan elämässä. Hän on menettänyt saman lapsen vapauden, josta Jukka ja Maire ovat saaneet nauttia paljon pidempään. Silti Maire ei ymmärrä Liisalle suunnatun kiitoksen rahallista suuruutta. Eikö vähempi olisi riittänyt?

Liisa muistuttaa, että testamentti on täysin laillisesti laadittu. Jokainen sisarus sai rintaperillisen lakiosuuden. Liisa sai sen lisäksi kaiken muun.

Perinnönjako on riitaannuttanut sisarukset. Mitä he voisivat tehdä tilanteen korjaamiseksi?

Kunnioittakaa äitinne viimeistä tahtoa

Raha ja rakkaus ovat eri asioita. Enempi tai vähempi rahaa ei tarkoita, että joku lapsista olisi ollut enempi tai vähempi rakas äidille. Kyse on siitä, että äiti on tuntenut kiitollisuutta Liisaa kohtaan menneinä vuosina. Testamentti antaa laatijalleen mahdollisuuden sen ilmaisuun.

Kyse on äidin oikeudesta päättää rahoistaan. Hänen näkökulmiaan tapahtumiin ei voi enää kysellä saati kyseenalaistaa. Perimmäiset motiivinsa äiti on vienyt mukanaan hautaan ja olisi ne kertonut, jos olisi halunnut. Lasten tehtävä olisi nyt kunnioittaa äitinsä viimeistä tahtoa kyseenalaistamatta päätöstä, ajatuksia ja arvoja.

Sisarukset ovat kateellisia Liisalle, vaikka hän ei ole laatinut testamenttia, vaan sisarusten äiti. Äiti oli pohtinut mielessään, miten voisi hyvittää esikoiselleen teini-iässä sälytetyn vastuun. Liisa ei osallistunut äidin päätökseen, eikä hänen tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä, vaikka sisarukset ilmaisevatkin hänelle närkästystään.

Toisaalta sisaruksia harmittanee nyt myös se, että heidän aiemmin hyvät välinsä ovat kiristyneet perinnönjaon myötä. Etenkin Maire pyrkii löytämään myös sopua heidän välilleen, vaikka tunteekin kokeneensa vääryyttä.

Se, mitä aikuisilla lapsilla on äidin kuoleman jälkeen jäljellä, on sisarusten välinen rakkaus ja kunnioitus. Testamentin tultua julki kateuden värittämä riitely on syönyt sitä. Minkä arvoista tai hintaista on sisarusten välinen rakkaus?

Perinnönjaon jälkeisiä ihmissuhteita voivat joskus mutkistaa taustalla vaikuttaneet vaietut salaisuudet ja sopimukset. Herää myös kysymys, toiko perinnönjako esiin jotain menneisyydessä koettua epäoikeudenmukaisuutta, mitä ei ole puhuttu selväksi?

Keski-ikäiset sisarukset ovat nyt suvun vanhimmat ja viisaimmat. Tässä tilanteessa heistä kullakin on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisen mallin sisarusten välisistä suhteista he haluavat välittää omille jälkipolvilleen.

Minna Oulasmaa, väestöliiton perheneuvonnan koordinaattori

X