Maksansiirto aiheutti ensin syövän, sitten osteoporoosin

Aarne Katajamäellä, 69, oli jo nuorena poikana outoa kipua kylkikaaressa. 45-vuotistarkastuksessa huomattiin, että hänen maksa-arvonsa olivat korkealla. Aarnelta löytyi sappikiviä, ja leikkauksen yhteydessä otetussa koepalassa näkyi alkava maksakirroosi.

Tähän havahduin

Tilannetta seurattiin vatsatautien poliklinikalla. Vuonna 2011 kontrolleissa maksasta löytyi kaksi kystaa. Lääkäri ei uskaltanut ottaa niistä koepalaa, koska jos kyseessä olisi syöpä, se saattaisi alkaa levitä.

Minut lähetettiin Helsinkiin tutkimuksiin. Siellä todettiin, että tarvitsisin maksansiirron. Minulle tehtiin sydämen varjoainekuvaus ja perusteelliset tutkimukset, joissa selvitettiin, olisiko siirrolle terveydellistä estettä.

Jonoon ottamisesta päättävät viime kädessä elinsiirtoryhmään kuuluvat lääkärit. He näyttivät vihreää valoa, ja minut laitettiin maksansiirtojonoon.

Silloin arveltiin, että pääsisin leikkaukseen muutaman kuukauden sisällä.

Vastaanotolle

Kun pääsee elinsiirtojonoon, koko elämästä tulee lähtökäskyn odotusta. Kutsu leikkaukseen voi tulla milloin tahansa. Puhelimen on oltava mukana vuorokauden ympäri ja sairaalakassin valmiiksi pakattuna.

Huhtikuun 2. päivä 2013 olin ulkona kävelyllä, kun puhelin soi. Sieltä kysyttiin, kuinka nopeasti olisin Helsingissä. Se tuli äkkiä, sillä olin ollut jonossa vasta viisi päivää. Kävin kotona vaihtamassa vaatteet, ja lähdin taksilla Helsinkiin.

Sairaalassa oli saman tien vaatteiden vaihto ja tapaaminen kirurgin kanssa. Leikkausvalmistelujen jälkeen minut vietiin saliin.

Näin hoidettiin

Leikkaus meni hyvin ja olin viisi viikkoa sairaalassa. Tuli haavakomplikaatiokin, mutta toivuin siitä, ja pääsin nauttimaan kesästä. Tein jopa pitkiä pyörälenkkejä. Elokuun lopussa kuntoni kuitenkin heikkeni. Kun asiaa selviteltiin, TT-ku-vauksessa maksan vierestä löytyi kämmenen kokoinen lymfoomakasvain. Lääkärit totesivat, että se saattoi johtua hyljinnänestolääkkeistä, joiden pitoisuus elimistössä oli liian korkea.

Sain sytostaattihoidot, joilla kaikki syöpäsolut saatiin tapettua. Hoitojen yhteydessä sain kuitenkin korkeita annoksia kortisonia, jotka aiheuttivat minulle pahan osteoporoosin.

Ensimmäiset nikamat murtuivat lokakuussa 2013 aivan itsestään. Oli kovat tuskat. Minun piti pyöritellä itseni kontalleen lattialle, että pääsin ylös sängystä. Söin pahimmassa kipuvaiheessa opiaattilääkkeitäkin.

Pituuteni lyheni yhteensä kahdeksan senttiä. Kun vielä tämä viimeinenkin koettelemus oli nähty, olo alkoi hiljalleen helpottaa.

Tässä ja nyt

Juuri tämä hetki on aika valoisa. Loppujen lopuksihan tässä on ollut peräkkäin monta onnellista tapahtumaa: kovia särkyjä ei enää ole, syöpä on poissa ja maksa toimii hyvin. Voin viimeinkin käydä ihmisten ilmoilla ja viettää aikaa lastenlasten kanssa, kun en ole enää infektioriskin takia karanteenissa.

Tekisin mielelläni vielä töitäkin, mutta kaikki nostaminen ja kantaminen on luiden tilanteen takia kielletty.

Liisa-vaimoni ja kaksi poikaamme ovat olleet rinnallani koko matkan, samoin Liisan sisarukset.

Tukenani on myös Elinsiirtokerho. Se on vertaistukiporukka, joka kokoontuu kerran kuussa. Keilaillaan, tehdään retkiä, juodaan yhdessä kahvia ja jutellaan. Keräämme rahat toimintaan erilaisilla tempauksilla.

Joukossamme on nuoria ihmisiä, joille on tehty jo monta siirtoa. Nuorin meistä on 10-vuotias.

Tällaisten urheiden selviytyjien tapaaminen antaa valtavasti positiivista energiaa. Tässä joukossa huomaa, että en ole ainoa. Asiat ovat oikeastaan ihan hyvin.”