Sain punkin puremasta borrelioosin – ensimmäinen antibioottikuuri oli liian lyhyt

Kasvohalvaus, kävelyvaikeuksia, hermokipua. Pienen ötökän purema aiheutti ison harmin Mervi Koskiselle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mervi Koskinen nauttii ensimmäisestä kivuttomasta kesästä pitkään aikaan.

Kasvohalvaus, kävelyvaikeuksia, hermokipua. Pienen ötökän purema aiheutti ison harmin Mervi Koskiselle.
Teksti:
Virve Järvinen

Kun Mervi Koskisen, 31, lapsuuden luokkatovereista joku sairastui flunssaan tai vatsatautiin, niin Mervi sai aina tartunnan. Hänen vastuskykynsä oli onneton. Ehkä juuri samasta syystä punkin purema aiheutti hänelle aikuisiällä vakavan sairauden.

Tähän havahduin

Lomamatkalla Italiassa kolme vuotta sitten toinen silmäni kieltäytyi sulkeutumasta ja alkoi valua. Ajattelin, että se reagoi vuoristoilmaan. Pian suupieleni vääristyi eikä syöminen onnistunut: oikea puoli kasvoistani oli halvaantunut. Hakeuduin lomakohteessa lääkäriin.

Pari kuukautta aiemmin olin poistanut jalastani punkin. Lääkäri epäili oireita punkin aiheuttamiksi ja antoi minulle antibiootteja. Päätin, että hakeudun kotimaassa heti omalle lääkärille.

Vastaanotolla

Kotimaassa lääkäri liitti antibioottihoitoon kortisonilääkkeen. Kasvoni palautuivat ennalleen parissa kuukaudessa. Antibiootti kuitenkin kouristeli vatsassa ja oksentelin. Lääkärin mukaan muuta hoitoa ei ollut, ei vaikka kärsin kävelyvaikeuksista, nivelkivuista ja hermosärystä. Sähköiskumainen kipu valvotti öisin enkä aamuisin tahtonut päästä ylös sängystä. Toisen silmäni näkö oli heikentynyt entisestään.

Sain yksityislääkäriltä lähetteen sairaalaan, jossa minulle määrättiin uusia antibiootteja. Niistä sain iho-oireita ja hengitysvaikeuksia.

Juoksin kahdeksan kuukautta lääkäreillä. Kuulin, että borrelioosin hoitoon on olemassa muitakin lääkkeitä, mutta minulle niitä ei suostuttu antamaan. Lääkäreiden mukaan borrelioosini eteen oli tehty kaikki mahdollinen.

Näin minua hoidettiin

Otin yhteyttä Suomen Lyme Borrelioosi -yhdistykseen, jossa kerrottiin taudin hoitoon erikoistuneesta klinikasta. Olin sairastanut jo vuoden, joten hakeuduin hoitoon Saksaan, vaikka jouduin maksamaan hoitoni itse. Testien mukaan veressäni oli vielä runsaasti borrelia-bakteereita. Sain uusia antibiootteja sekä luonnonmukaisia lääkkeitä. Lisäksi kävin tukihoidoissa, kuten happi- ja sähköhoidoissa. Kahden kuukauden jälkeen pystyin luopumaan vahvoista kipulääkkeistä.

Hankin kotiini infrapunasaunan ja aloin noudattaa happo-emästasapainoista ruokavaliota.

Erilaisten hoitojen tarkoituksena oli vahvistaa elimistöä siten, että se pystyy itse taistelemaan borrelia-bakteeria vastaan.

Tässä ja nyt

Hoidot kestivät kaikkiaan puolitoista vuotta. Nyt olen ollut lähes vuoden verran oireeton. On mahtavaa saada nukkua kokonaisia öitä ja liikkua ilman, että joka paikkaan särkee.

Mikään ei takaa, ettenkö voisi sairastua uudelleen. Punkkeja on mahdoton välttää, sillä niitä on kaikkialla. Vauhkoksi en ole tullut, vaan liikun ulkona kuten ennenkin, mutta punkkisyyni on perheessämme keväästä syksyyn jokailtainen tapa. Koirani olen käsitellyt punkkien torjunta-aineella.

Pidän lääkekaapissa varalta borrelia-pikatestiä. Jos punkki puree, teen testin ja lähden viivyttelemättä hoitoon. Nyt osaan tarvittaessa vaatia hoitoa, joka tehoaa. Oma antibioottikuurini oli alkujaan liian lyhyt.

X