Väsymyksen syyksi paljastui keliakia – Näin diagnoosi muutti elämäni

Eija Hyvärinen vei vatsakipuja potevan tyttärensä lääkäriin, mutta sai loppujen lopuksi itse keliakia-diagnoosin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Eija Hyvärinen tekee itse viikoittain leipäkoneella leipää. Hän on oppinut pikkuhiljaa sekoittamaan eri jauhoja keskenään.

Eija Hyvärinen vei vatsakipuja potevan tyttärensä lääkäriin, mutta sai loppujen lopuksi itse keliakia-diagnoosin.
(Päivitetty: )
Teksti: Tiina Laaninen

Yrittäjä Eija Hyvärinen on noudattanut gluteenitonta ruokavaliota 25 vuotta. Suomessa sairaus tunnetaan nykyään hyvin, mutta ulkomailla on oltava tarkkana.

Tähän havahduin

1-vuotiaalla tyttärelläni oli usein maha kipeänä ja löysällä. Koska suvussamme on keliakiaa, ja tiesin sairauden olevan osittain perinnöllinen, hakeuduin hänen kanssaan lääkäriin. Lääkäri halusi kirjoittaa lähetteen verikokeisiin myös minulle.

Tutkimuksiin

Kun verikokeiden tulokset tulivat, yllätys oli melkoinen: Tyttäreni arvot olivat normaalit, mutta minulla epäiltiin vahvasti keliakiaa. Sain ajan mahatähystykseen. Onneksi en tiennyt, mitä tähystys tarkoittaa, ja en osannut etukäteen jännittää tähystimen nielemistä. Jotenkin siitäkin selvittiin – enää tutkimus ei tunnu minusta yhtä kurjalta, sillä olen ollut tähystyksessä vuosien varrella yhteensä seitsemän kertaa.

Mahatähystyksen jälkeen sain keliakia-diagnoosin. Samalla anemiani ja väsymykseni saivat selityksen. Ne eivät johtuneetkaan vauvavuodesta, vaan sairastumisestani.

Jälkikäteen oivalsin, että minulla oli usein jo lapsena ja nuorena keliakialle tyypillistä ihottumaa kyynärtaipeissa, polvissa ja pakaroissa. Niille ei silloin löytynyt selvää syytä.

Näin hoidettiin

Keliakian hoitona on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Diagnoosin saatuani olo oli kahtalainen. Olin toisaalta helpottunut tyttäreni puolesta, mutta kauhistunut gluteenin välttämisestä.

Veljeni vaimolta sain reseptejä. Ensimmäisenä kokeilin makaronilaatikkoa. Sen söi lopulta koira. Ensimmäisestä leipomastani leivästäkin tuli niin pahaa, ettei sitä voinut syödä.

Vuosien varrella olen oppinut sekoittamaan erityyppisiä jauhoja toisiinsa, ja leivon viikoittain leipäkoneella leipää.

Anemiani hävisi hiljalleen, ja myös tyttäreni mahaoireet helpottivat. Tosin 17-vuotiaana hänelläkin todettiin keliakia.

Ruokavalion kanssa on oltava tarkka. 1990-luvulla olin Ranskassa katsomassa formulakilpailuja. Ravintolassa tarjoilija vakuutti ruoan olevan gluteenitonta, mutta yöllä oksensin rajusti.

Samoin kävi jokunen vuosi sitten, kun anoppini osti torilta ”gluteenitonta” kakkua. Suhtaudunkin matkoilla varauksella vakuutteluihin, ja otan usein gluteenitonta näkkäriä ja puurojauhetta mukaan.

Tässä ja nyt

Nykyään esimerkiksi kahviloissa on myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Olisi kuitenkin hyvä, että ne olisivat selkeästi esillä tai ainakin kirjattuina. Tuntuu hankalalta ensin kysellä ja sitten pyytää myyjää kaivamaan jotakin pakkasesta ja odotella, että kahvileipä sulatetaan.

Kyläkutsuja saadessani sanon nykyään reilusti, että minulla on keliakia. Se helpottaa emäntää tarjottavien järjestämisessä. Kummeksun sitä, että toisinaan minulta kysytään, olenko kovin herkkä. Minusta ruoka joko on tai ei ole gluteenitonta.

Kun sairastuin itse, vertaistukea oli vain vähän. Siksi haluankin olla mukana Pirkanmaan keliakiayhdistyksen toiminnassa, jotta sekä sairastuneet että heidän läheisensä saisivat minua helpommin tietoa ja tukea.

Olen tottunut gluteenittomuuteen, eikä se harmita minua enää. Sairauden myötä olen oppinut käyttämään monipuolisesti hirssiä, tattaria, maissia, riisiä ja gluteenitonta kauraa.

Syön terveellisesti ja luen miltei aina tuoteselosteet. Minulla on oma kudontaputiikki, ja töihin otan yleensä omat eväät mukaan. Keliakia ei estä tavallista, hyvää elämää, mutta tarkkuutta se edellyttää.

FB_logo   Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon   Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

  Tilaa Seura

X