Isä jää kakkoseksi lasten huoltajuudesta kiisteltäessä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Paraislainen Christian Hindersson (kuvassa) on eronnut kolmen lapsen isä. Hänellä on ainoastaan tapaamisoikeus jälkikasvuunsa, sillä huoltajuus on äidillä. Viranomaiset ovat mukisematta uskoneet äidin väitteet isän väkivaltaisuudesta. Isän kantaa asiassa ei ole kuultu, ja hänen mukaansa väitteet ovatkin keksittyjä.

Kati Grönholm on toimittanut Christianin huoltajuustaistelusta puolen tunnin pienoisdokumentin. Siinä kuvataan isän yritystä saada yhteishuoltajuus, jossa lapset olisivat vuoroviikoin kummankin vanhemman luona. Tarkat päiväkirjamerkinnät ja videonauhoitettu arki toimivat Christianin todisteina hänen kyvystään olla hyvä vanhempi lapsilleen.

Ohjelmassa haastatellun asiantuntijan mukaan Christianin tapaus ei ole lainkaan harvinainen. Suomessa isät unohdetaan monesti avioerotilanteissa. Näin ollen Isä jää aina kakkoseksi on aiheeltaan tärkeä. Toteutus sen sijaan on hieman hajanainen, dramaturgialtaan vetämätön. Dokumenttia vaivaa myös yksipuolisuus. Näkökulma on Christianin, eikä hänen vaimoaan kuulla kertaakaan.

Teksti Henri Waltter Rehnström

Dok: isä jää aina kakkoseksi Yle Fem pe 9.12.2016 klo 19.55

X