Uuden Päivän erikoisjakson teemana on dystopia

Uuden Päivän pääohjaaja Janne Virtanen aikoo saattaa vuonna 2018 päättyvän sarjan arvoiseensa päätökseen. Virtanen hyödyntää ohjaajana oppimiaan taitoja myös näyttelijänä. Tuleviin töihin kuuluu rooli uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Uuden Päivän pääohjaaja Janne Virtanen aikoo saattaa vuonna 2018 päättyvän sarjan arvoiseensa päätökseen. Virtanen hyödyntää ohjaajana oppimiaan taitoja myös näyttelijänä. Tuleviin töihin kuuluu rooli uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Yle ilmoitti syyskuussa, että sen suuri panostus, draamasarja Uusi Päivä loppuu vuonna 2018. Janne Virtaselta, 49, katkeaa kaksi työtä: näyttelijän ja pääohjaajan.

”Se on aina pettymys, kun kuulee, että tulee peräseinä vastaan, mutta ei se yllätyksenä tullut. Me tiedettiin, että se loppuu”, Virtanen kertoo puhelimessa kuvausten tauolla.

Silti tuotannon toive oli kytenyt, että josko Virtauksen kaupunki saisi elää vielä muutaman vuoden, kun Tampereelle oli juuri rakennettu uudet studiotilat. Tuotanto puhui vielä vuosi sitten suunnitelmista muuttaa sarjaa aikuisemmaksi eli kasvaa katsojien mukana.

Nyt tuotantoryhmä on alkanut kehittää loppua vuonna 2010 alkaneisiin tarinalinjoihin. Virtasen mukaan osa juonikuvioista päättyy juuri niin kuin enemmistö katsojista toivoo ja osa jää auki.

Ohjaajaksi Kotikadussa

Viimeiset kuvaukset ovat kevät-kesällä 2018, ja jaksoja esitetään saman vuoden loppuun. Lähes 200 jaksoa on vielä tekemättä. Tavallista draamasarjaa saatetaan tehdä yhdelle kaudelle tusina jaksoa, joten Uudessa Päivässä on edessä vielä valtava urakka.

Janne Virtanen on vastuussa laajoista linjoista mutta on myös yksi neljästä ohjaajasta. Kun Virtanen näyttelee hahmoaan Saku Rainiota, työparina työskentelevä kuvaaja ottaa enemmän vastuuta.

”Olen varmasti teknisesti parempi näyttelijä nyt, kun minulla on kokemusta toiselta puolelta katsomisesta.”

Teatterikorkeakoulun aikaan Virtanen harkitsi vakavasti, että olisi hakenut opiskelemaan elokuvataiteen laitokselle. Työt veivät koulun jälkeen teatterin lavalle, televisiojuontajaksi ja palkituksi elokuvanäyttelijäksi.

”Ei pitäisi mennä tekemään sellaista, mitä ei haluaisi. Raha ei saa olla se pelkkä motiivi. Työtä pitää haluta tehdä.”

Virtanen alkoi ohjata Kotikadussa yli kymmenen vuotta sitten. Näitä ensiaskelia voi katsella tulevaisuudessa Yle Areenassa, jossa uuden sopimuksen myötä aletaan julkaista vanhoja sarjoja. Uuden Päivän pääohjaajana hän aloitti vuoden 2012 lopussa, kun draamaa käynnistämässä ollut ohjaaja JP Siili lopetti ja Virtasen pesti Kotikadussa tuli päätökseen. Hän ei vielä osaa sanoa, mitä tekee, kun Uusi Päivä loppuu. Hän pohtii, laajentaisiko työtään jatkossa myös käsikirjoittamiseen.

”Sitä vähän kuin rakastuu siihen työhön, mikä on käsillä.”

Vaikuttava Tuntematon

Pääohjaaja kuvailee sarjaansa henkilövetoisena draamakomediana, jossa ei haittaa, jos tyylilaji hetkittäin käy farssin puolella. Avainsanoja ovat keveys, elämänmyönteisyys ja kohotettu realismi.

Uuden Päivän tekijät usein mainitsevat ylpeänä oman erikoisuutensa, sarjan musiikin. Lauluja kuullaan myös kauden päättävässä erikoisjaksossa Veden vangeissa, jonka teema on dystopia eli kielteinen tulevaisuuskuvaus. Vaikutteita on otettu tieteiselokuvista ja dystopiaklassikko Mad Maxista.

Päätoiminen ohjaaja on tehnyt jatkuvasti sivurooleja elokuvissa ja sarjoissa, kuten Ylen rikospanostuksessa Sorjosessa ja Aku Louhimiehen tulevassa Tuntemattomassa sotilaassa. Everstiluutnantti Karjulaa näyttelevää Virtasta hämmästyttää väitteet, ettei ole järkeä tehdä kolmatta versiota sotaromaanista. Hän uskoo, että kun hänen kymmenvuotias lapsensa on tarpeeksi vanha katsojaksi, juuri uusittu versio saa tyttären kiinnostumaan tarinasta.

Aiemmin Louhimiehen elokuvissa Paha maa, Käsky ja Valkoinen kaupunki näytellyt Virtanen on ollut vaikuttunut näkemästään materiaalista.

”Uskon, että siitä tulee 100- vuotisitsenäisyysjuhlan arvoinen teos”, hän sanoo.

Myös Uuden Päivän loppu on sarjan myönteisyyden arvoinen.

”Elämä jatkuu.”

Teksti Tero Kartastenpää

Uusi Päivä ma 19.12. 20.05 TV2

Janne Virtanen

  • Uuden päivän pääohjaaja ja yksi näyttelijöistä.

  • Syntynyt vuonna 1967 Raisiossa.

  • Naimisissa myös Uudessa Päivässä työskentelevän muusikko Hanna-Riikka Siitosen kanssa, yksi tytär.

  • Näytellyt muun muassa elokuvissa Koti-ikävä ja Paha maa. Esiintyy tulevassa Tuntemattomassa sotilaassa.

  • Palkittu parhaan miespääosan Jussilla elokuvasta Valkoinen kaupunki (2006).

  • Juontanut esimerkiksi Elixiriä ja Giljotiinia.

X