Esa-Pekka Salonen: ”Käyn yhä silloin tällöin baanalla”

Esa-Pekka Salonen haaveilee muuttavansa vielä joskus Sipooseen, perheen kesäpaikkaan. Siellä maailmantähti päästäisi valloilleen lopunkin luovuutensa ja raivaisi tilaa elämänsä suurimmille hetkille, jotka ovat hyvin yksityisiä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Luksuselämä ulkoisine tunnusmerkkeineen ei ole Salosen juttu. Kuva: Cesare Cicardini/Contrasto/MVphotos.

Esa-Pekka Salonen haaveilee muuttavansa vielä joskus Sipooseen, perheen kesäpaikkaan. Siellä maailmantähti päästäisi valloilleen lopunkin luovuutensa ja raivaisi tilaa elämänsä suurimmille hetkille, jotka ovat hyvin yksityisiä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Hannu Toivonen

Rento maailmankansalainen ja pesunkestävä suomalainen. Sellainen on kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen, 51, suomalaisen musiikin tunnetuin sanansaattaja maailmalla sitten Jean Sibeliuksen.

Tyyni taiteilija istuu huoneistohotellinsa Camperio Housen aamiaishuoneessa, Italian Milanossa. Muutaman korttelin päässä sijaitseva oopperatalo La Scala on hänen areenansa tällä vierailulla. New Yorkin Metropolitanin ohella La Scala on näyttämö, jolla vain musiikin aateli esiintyy.

Mielikuvissa ja uutisissa Salonen on liikkeessä kaiken aikaa. Samalla hän jaksaa olla vaatimaton ja ystävällinen soittajilleen, hymyillä läsnäoleville ja iskeä sitten rytmiä hurjimmillaan kuin ukkosenjumala,jonka tyynnyttää vain musiikin kauneus itse.

Arkiset huolet reunustavat hänenkin polkuaan. Perheen ja kodin muutto Tyynenmeren vaahdoista Atlantin yli Englantiin ja Thames-joen rantamille kirvoittaa Salosen kielenkantimilta salosmaisen kommentin.

”Elämän strategisella asteikolla lähiomaisen kuoleman ja naimisiinmenon jälkeen pahinta on muutto.”

Samalla hänen silmistään pilkistää ilkikurisesti. Kuuluisa poikamaisuus elää.

Suomea ymmärtävä vaimo Jane Price ja kaksi heidän kolmesta lapsestaan ovat juuri poistuneet aamiaishuoneesta. Lapsetkin – Ella Aneira, Anja Sofia ja Oliver – olisivat ymmärtäneet, puhuuhan Salonen heidän kanssaan suomea.

Vakavasti ottaen.

”Muutossa koko vuosikausien rutiini on rakennettava uudelleen. Saavuttamassani kypsän miehen iässä muutto koettelee joustavuutta niin ruumiissa kuin sielussakin”, Salonen sanoo.

Tällä kertaa hän viettää Milanossa useita viikkoja ja säveltää samalla. Välillä hän pistäytyy huoneistohotellinsa, luostarina toimineen Camperio Housen vehreässä puutarhassa.

Arvotalon tiiliset holvit kumartuvat kauniisti. La Scalan diivat ja maestrot asustavat niiden alla ja tuntevat korvissaan menneisyyden huokaukset. Milanon keskusta karkaa silmänräpäyksessä vuosisatojen taakse.

”Haastattelumme jälkeen lähetän tietokoneella eteenpäin uuden sävellykseni. Säveltäminen on teknisesti kovin erilaista kuin ennen”, Salonen sanoo tiukasti nykyhetkessä.

Syvimmän ilon lähde

Koulupoikana Esa-Pekka ei aavistanut, millaisen roolin musiikki saisi hänen elämässään.

Myöhemminkään hänellä ei varsinaisesti ollut ”suurta haavetta”.

”Tiesin vain, että musiikki on minun juttuni. Jo varhain musiikki oli suurimman ja syvimmän iloni lähde. Samalla se oli myös hyvä ystävä. Tajusin, miten paljon halusin vain olla ja elää musiikin sisällä, soittaa ja esittää, mutta myös tehdä sitä”, Salonen muistelee.

Ajatus säveltäjän täydellisestä vapaudesta kiehtoi koululaista. Salonen asui Roihuvuoren lähiössä, itäisessä Helsingissä, ja kävi siellä kansakoulua.

Toisinaan hän huomasi viihtyvänsä etäisyyden päässä muista samanikäisistä.

Säveltäjän täydellinen vapaus merkitsi hänelle maailmaa, jossa hän itse voisi luoda ja säätää omat lakinsa.

”Vietin melko paljon aikaa yksikseni. Olin myös perheemme ainoa lapsi. Kiinnostuin kirjallisuudesta ja runoudesta jo varhain, aloin kuunnella klassista musiikkia. Alle kymmenvuotiaana koulutoverini eivät jakaneet kanssani näitä asioita.”

Muu maailma möyrysi Beatlesia, Rolling Stonesia ja hippiliikettä. Esa-Pekka enimmäkseen luki ja kuunteli klassista musiikkia.

”En tuntenut yksinäisyyttä, enkä ollut koulukiusattu, mutta ymmärsin, ettei minulla ollut paljon yhteistä samanikäisten kavereiden kanssa.”

Pääsy Suomalaiseen Yhteiskouluun Helsingin vastakkaiselle laidalle muutti kymmenvuotiaan elämän. Tulokas huomasi vähin erin, että muutkin kuin hän harrastavat kulttuuria.

Hän oli astunut ympäristöön, jossa kirjallisuuden lukeminen tai musiikin soittaminen oli yhtä arkipäiväistä kuin koripallon pelaaminen ja jääkiekkoilu. Harrastitpa mitä tahansa, sinua ei suljetakaan yhteisön ulkopuolelle.

”Muutto Roihuvuoren kansakoulusta Sykkiin merkitsi ratkaisevinta käännettä elämässäni. Yllätyin iloisesti, että minulle tärkeät asiat voivat olla hyvinkin yhteisöllisiä. Helpotuin havaitessani, ettei minussa ollutkaan mitään vikaa. Kaikki tämä vain siksi, että vanhempani rohkaisivat minua pyrkimään Sykkiin”, Salonen kiittää.

Nuoret ja rohkeat

Camperio Housen suuri taulutelevisio suoltaa aamiaishuoneeseen musiikkikanava MTV:n viihdemattoa, jossa paljas pinta taipuu ja keskenään samankaltaiset laulut sulavat bulkkitodellisuuden metritavaraksi.

Tarjoilijatar asettaa pöydälle kahvia ja teetä. Salonen nauttii maitokahvia.

”On olemassa myös hyvää pop- ja rockmusiikkia, mutta MTV tarjoilee lähinnä kylmää viihdebisnestä”, Salonen muotoilee.

Sykin kautta nuori Salonen tutustui tulevaan käyrätorvensoitonopettajaansa, Holger Fransmaniin. Mestarisoittaja viitoitti nuoren lahjakkuuden tien lopulta Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin ja opintielle, joka myöhemmin muuntui Jorma Panulan kapellimestariluokaksi.

Käyrätorvensoittoa, säveltämistä ja orkesterinjohtoa Salonen opiskeli Akatemiassa 1973–80 ja täydensi myöhemmin opintojaan Italiassa.

Sibisläisenä Salonen kohtasi klassista musiikkia leimanneen muutosvastarinnan ja uuden musiikki-ilmaisun haasteet. Yhdessä hengenheimolaistensa – muun muassa sittemmin maailmanmaineeseen nousseet kapellimestari Jukka-Pekka Saraste ja säveltäjät Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho – kanssa hän perusti uutta henkeä puhaltavan Korvat auki! -yhdistyksen.

Se merkitsi kapinaa suomalaisen musiikkielämän sisällä. Vanhat rakenteet järkähtelivät. Nuoret ja rohkeat elivät ja puhuivat boheemisti.

Joidenkin tietojen mukaan Salonen ryhtyi opiskelemaan kapellimestariksi, jotta edes joku johtaisi hänen sävellyksiään.

”Kyllä siinä on perää. Tai että joku johtaisi sävellyksiäni paremmin. Yksikään silloisista kapuista, vanhemman polven kapellimestareista, ei ollut kiinnostunut Korvat auki! -jengin säveltäjistä. Minulle kapuopinnot olivat käytännöllinen ratkaisu, jota Jorma Panula rohkaisi.”

Vähitellen Salonen ymmärsi, että hänellä oli jonkinlaisia, kuten Panula fundeeraisi, huitojan lahjoja. Ilmaantui keikkojakin, joilla köyhä opiskelija ryhtyi rahoittamaan opintojaan.

Salonen oli jälleen ajautumassa jotain uutta kohti.

”Hyppäsin sairastuneiden ja kuolleiden kapellimestarien tilalle. Suoritin kriisipalvelua ja toimin palvelevana puhelimena. Pompin toinen toistaan toivottomampiin hommiin. Mitään urasuunnitelmaa ei ollut, eikä ole edelleenkään.”

Läpimurtovuosi

Sitten tuli puhelu Lontoosta. Elettiin kiihkeätä vuotta 1983. Natsirikollinen Klaus Barbi pidätetään Boliviassa. Suomen Tiina Lillak heittää keihäskultaa yleisurheilun ensimmäisissä MM-kisoissa, Helsingissä. Äänikuningas Pekka Vennamo johdattaa SMP:n rökälevoittoon ja hallitukseen.

Kuningasbasso Matti Salminen laulaa Nibelungin sormus -levyllä, joka saa ”musiikkialan Oscarin”, Grammyn, sarjassa Paras oopperalevytys. Michael Jacksonin musiikkivideo Thriller esitetään ensimmäistä kertaa.

Salonen täyttää 25 vuotta. Hän on kavereineen tullut perustaneeksi kamariorkesteri Avantin!, joka alkaa konsertoida Porvoon Suvisoiton rajattomassa musiikkitapahtumassa. Ilmassa on nostetta ja henki kulkee.

Eräänä päivänä Salosta kysytään jälleen. Vapaapalokuntalainen sattuu olemaan lankapuhelimen tuntumassa ratkaisevalla hetkellä.

Kapellimestari, Michael Tilson Thomas, ei voikaan johtaa maailmankuulun Lontoon Philharmonia-orkesterin konserttia. Tuuraaja ja tinkimätön modernistisäveltäjä Salonen vastaa kutsuun myöntävästi ja saa muutaman päivän varoitusajalla opiskeltavakseen Gustav Mahlerin järkälemäisen klassikon, 3. sinfonian.

Mahlerin teos kestää yli puolitoista tuntia, ja sinfoniaorkesterin ja solistin lisäksi siinä esiintyvät suuret nais- ja poikakuorot. Salonen ei ole koskaan johtanut Mahlerin kolmosta, hädin tuskin edes lukaissut sen partituuria.

Lyhyellä harjoittelulla tuntemattoman kapellimestarin debyytistä suuressa maailmassa tulee yleisö- ja arvostelumenestys. Kriitikot hehkuttavat Salosta. Suomessakin herätään, viihdelehdistöä myöten.

Salosesta on tullut tähti.

Myöhemmin hän kommentoi läpimurtoaan todeten, että hän halusi vain tehdä parhaansa, ei läpimurtoa. Juuri siinä piili salaisuus. Eikä hän vieläkään kaavaillut osakseen kapellimestarin uraa.

Lontoo muuttaa kaiken. 1984 Salonen johtaa ensimmäisen kerran Los Angelesin filharmonikkoja ja aloittaa Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina, jonka tehtäviä hän hoitaa yksitoista vuotta. Myös Ruotsissa Salonen kohtaa poikkeuksellisen suosion.

Omien tekojen brändi

Ankara työnteko, oma näkemys, sosiaalinen mielenlaatu ja poikkeuksellinen musikaalisuus ovat lennättäneet Salosen menestyksen kattoterassille musiikkimaailmassa.

Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina hän kasvoi ilmiöksi, jota verrattiin rock-ikoneihin.

Orkesterinsa yleisömäärät hän kasvatti 17 vuodessa huippulukemiin ja antoi kasvonsa hankkeelle, jonka tuloksena koottiin varat Walt Disney Hallin konserttitaloon.

Kriitikot kirjoittivat, että Salonen nosti orkesterinsa maailman kärjen kylkeen, aivan ylimmän huipun tuntumaan. Niissä korkeuksissa Salosella on tukeva jalansija muutoinkin: keikkamuusikkona hän johtaa planeetan taidokkaimpia orkestereita New Yorkista Berliiniin ja Wienistä Lontooseen.

Esa-Pekka Salonen on huolissaan siitä, että Suomen kouluissa taideaineiden opetus on karsittu lähes minimiin. Kuva: Cesare Cicardini/Contrasto/MVphotos.

Esa-Pekka Salonen on huolissaan siitä, että Suomen kouluissa taideaineiden opetus on karsittu lähes minimiin. Kuva: Cesare Cicardini/Contrasto/MVphotos.

Nyt Eurooppaan takaisin muuttanut Salonen palasi samalla ylikapellimestariksi Lontoon Philharmonia-orkesteriin, jonka edessä hän kerran kohosi maailmantähdeksi.

Hänellä on käytössään autonkuljettajat, henkilökohtaiset kuntovalmentajat, yksityissihteerit, pr-toimistot – ja miljoonatulot.

”Ne ovat vain käytännöllisiä seikkoja, jotka helpottavat hankalaa elämää. Luksuselämä ei kiehdo minua lainkaan. Yritän delegoida elämääni eri ammattikunnille, koska matkustan paljon, johdan orkestereita ja sävellän kaiken aikaa. Työnjako yksinkertaistaa ammattiani ja keskittymiskykyäni”, Salonen selvittää.

Ja lisää, ettei hänen vapaa-aikansakaan muistuta jetset-ihmisten elkeistä.

”Luksuksen tunteeseen riittää hyvä ateria ja pullollinen hyvää viiniä silloin tällöin. Yksityissuihkukoneet ja huvijahdit eivät ole minun juttuni.”

Salosta on toisinaan kuvailtu alkuvoimaiseksi suomalaiseksi.

”En edes tiedä, mitä alkuvoimainen suomalaisuus on. Kenties se on jotain sellaista, että perkele, me mennään vaikka seinän läpi ja tehdään siihen ovi. En tunnista itseäni sellaisesta.”

Saloselle suomalaisuus merkitsee huolella vaalittua hyvinvointiyhteiskuntaa, kulttuuria ja koulutusta, joka tuottaa osaavia ihmisiä. Mallisuomalainen on jonkinlainen demokratian ja kansalaisyhteiskunnan lopputulos.

”Räkä poskella riehuva öykkäri ei edusta minulle suomalaista alkuvoimaa. Myös Suomen maabrändiä luova brändityöryhmä perustuu epävarmuuteen. Suomalainen elämäntapa ja kulttuuri menestystarinoineen luo brändinsä omin teoin”, Salonen näpäyttää.

Salonen itse tuntee olevansa valistuneen kansalaisyhteiskunnan jäsen ja tuote, joka muiden suomalaisten lailla on saanut maailman mittakaavassa hyvän koulutuksen. Myös erilaisten kulttuurien kosketuspinta on synnyttänyt paljon hyvää.

”Kun pohjoismainen rationaalisuus on kohdannut itäisen tunteellisuuden, kulttuurimme sysää maailmalle ainutlaatuisia taiteilijoita. Toivottavasti silmälappuinen markkinakapitalismi, joka nyt uhkaa tätä kaikkea, ei lopullisesti nielaise menestystarinaamme. Sen kivijalkana toimi peruskoulujärjestelmä riittävine taideaineineen.”

Palkintosateessa

Yhdysvaltalainen taidelehti Musical America valitsi Salosen 2006 Vuoden muusikoksi. Musiikkialan arvostetuimman kunnianosoituksen, Grammy-palkinnon, Salonen voitti yhdessä viulisti Hilary Hahnin ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa levytyksestä, jolla soi myös Sibeliuksen viulukonsertto.

Eurooppalaisen Siena-palkinnon hän sai ensimmäisenä kapellimestarina jo 1993 Accademia Chigianalta, Italiasta. Brittiläisen Royal Philharmonic Societyn vuoro tuli Ooppera-palkinnolla 1995 ja sitten Kapellimestari-palkinnolla 1997. Ranskan hallitus myönsi harvinaisen Ranskan taiteiden Arts et Lettres -ritarikunnan upseeripalkinnon 1998.

”Palkinnot eivät vie minulta jalkoja alta, mutta kivahan niitä on saada. On myös paljon palkintoja, joita en ole saanut. Todellinen tyytyväisyys rakentuu sisäisellä mittarilla.”

Salosen isävainaalla oli tapana todeta, että niin kauan kuin joka-aamuinen peiliin katsominen sujuu kylppärissä ilman inhoa, asiat ovat kohdallaan.

”Pyrin elämään niin, että käynnit kylppärissä sujuvat minultakin.”

Pienen juhlan paikka

Vauhdikkaimmatkin legendat kapellimestaristamme ovat hyväntahtoisia. Lähiystävä Magnus Lindbergin mukaan kaikki tositarinat eivät kuitenkaan kestäisi päivänvaloa perhelehdessä.

Siksi Lindberg palaa Korvat auki! -yhdistyksen syntyvaiheisiin.

”E-P sai 1977 järjestettäväkseen Sibiksen orkesterikonsertin koulussaan SYK:ssa. Ohjelmassa oli Herman Rehbinderin, Eero Hämeenniemen ja minunkin teosteni kantaesityksiä. Jukka-Pekka Saraste oli yksi orkesterin muusikoista. E-P otti vastuun järjestelyistä, ja odotimme innolla konserttia, josta kaikki puhuisivat jälkeenpäin”, Lindberg muistelee.

Soittajat marssivat touhukkaina juhlasaliin. Alettiin kuitenkin ihmetellä, ettei oikein mitään tapahdu. Kukaan ei tule paikalle. Yhtäkkiä Salonen muisti, että oli unohtanut ilmoittaa konsertista ulospäin.

Lopulta ovi narahti. Sisään asteli kaksi varttuneempaa naisihmistä. Soittajat katselivat toisiaan. Ilmeni, että ikäneidot luulivat tulleensa Martta-yhdistyksen kokoukseen. Soittajat katselivat jälleen toisiaan.

”Silloin E-P antoi ensi näytteen sosiaalisista kyvyistään. Hän sanoi, ettei asiaa jätetä tähän, ja siirtyi lähikontaktiin tätien kanssa. Kaunolauseiden virittämät martat suostuivat jäämään, ja soitimme heille kunnianhimoisen ohjelmistomme”, Lindberg kertoo.

Konsertti oli niin omalaatuinen, että oli pienen juhlan paikka.

Yhä baanalla

’En kiistä, että korkeasta iästäni huolimatta käyn yhä silloin tällöin baanalla. Juhlintakapasiteetti on kuitenkin kärsinyt: seuraava aamu on niin paljon kauheampi kuin nuorena. Rytmi ei enää korjaannu nopeasti. Tämä on siitä erikoinen ammatti, että konsertin jälkeen päivän pääateria syödään usein kello 23, ja ruokajuomia saatetaan nauttia. Olen saanut havaita, ettei yöuni enää automaattisesti siedä kaikkia asiaankuuluvia ruokajuomia”, maestro valottaa.

Salonen kertoo nyttemmin rakentavansa vuosien pituista kalenteriaan niin, että pitkiä sävellysjaksoja olisi enemmän.

”Vähemmän matkoja, runsaampia luovuuden viikkoja Sipoon kesäpaikassamme.”

Hän paljastaa, että perhe saattaisi jopa muuttaa Sipooseen. Siitä on ollut puhetta. Musiikin, ei menestyksen tähden.

”Menestyksen ulkoiset merkit eivät ole mitään sisäisen tuntemuksen rinnalla. Tiedetään, että musiikillinen elämys liittyy myös biologisiin ominaisuuksiin. Suurimmat hetkeni ovat täysin yksityisiä, eikä niillä ole tekemistä aplodien kanssa. Oivalluksia ja valaistumisia: jonkinlainen flow-ilmiö yllättäen kesken konsertin, kun universumi virtaa. Mitään ulkoista ei voi verrata siihen.”

”Sellaisia hetkiä ei tule kovin usein, mutta onneksi niitä tulee riittävästi.”

Salonen olettaa, että musiikissa ollaan tekemisissä shamanismin kanssa, ihmisen ja elämän alkujuurilla, kaukana normaalitajunnasta.

”Aivotutkija, ystäväni António Damásio kysyi, saisiko hän kytkeä minut konsertin ajaksi koneeseen. Hän kiinnittäisi päähäni antureita, jotka mittaavat aivojeni tapahtumia. Luovuuden neurofysiologia on Antónion erikoisalaa. Konsertti koe-eläimenä olisi kiinnostava kokemus senkin uhalla, ettei aivoissani tapahdu oikein mitään.”

 

Seura tapasi kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salosen Milanossa keväällä 2010. Haastattelu ilmestyi numerossa 15/2010.

X