Kaija Saariaho: ”Olen ankara itselleni”

Kaija Saariahon 60-vuotispäivät korkataan 14. lokakuuta. Hänen kunniakseen järjestetään samana viikonloppuna festivaali Helsingin Musiikkitalossa.

”Iän kertyminen järkyttää. On vaikea suhtautua projektiin, jota kutsutaan ikääntymiseksi”, säveltäjä sanoo Pariisin kodissaan.

Saariaho on yksi tunnetuimmista nykysäveltäjistä maailmassa, ja naisten joukossa hän on suuri yksinäinen.

Saariahon ruokapöydän päällä lepää Marimekon pöytäliina. Sen värit sointuvat myös Saariahon äänimaailmaan, joka on värikylläinen ja täynnä yllätyksiä.

Steinway-flyygelin päällä on Aliisa-tyttären viulu ja nuottivihkoja.

Ikävöintiä

Kaija Saariahon isä kävi läpi harvinaisen sosiaalisen nousun.

Launo Laakkosen kellaritiloihin perustama Temet Oy kasvoi Suomen johtavaksi väestönsuojelulaitteita valmistavaksi yritykseksi. Perhe luopui pienestä aravakaksiostaan Käpylän kaupunginosassa.

Matka jatkui vauraaseen Kulosaareen. Laakkosesta tuli teollisuusneuvos ja taiteen suosija sekä taiteilijoiden rahoittaja, mesenaatti.

”Harppaus 1950-luvun lopun Käpylästä Kulosaareen oli valtava.”

Saariahon vanhemmat olivat kotoisin yksinkertaisista oloista.

”Isä ja äiti löysivät itsensä ’piireistä’. Olin surullinen ja ikävöin Käpylän aravatalojen lapsia. Ymmärsin vasta myöhemmin, kuinka vaatimattomasti olimme eläneet Käpylässä.”

Epämusikaalisuutta

Pienenä tyttönä Saariaho oli ujo ja herkkä, yksinään piirusteleva lapsi. Vanhemmat laittoivat hänet Steinerkouluun.

”Viihdyin siellä. Steiner-idea on vaikuttanut koko elämääni. Oppilaita ei opeteta vertailemaan itseään toisiin lapsiin, vaan kehittämään omia voimiaan omalla tiellään.”

Musiikki ei kiinnostanut perheen isää. Taiteelliselle lapselle hankittiin kuitenkin viulu ja piano.

”Musiikki oli vain minun oma juttuni.”

Musiikki kantoi koululaista.

”Vanhempani eivät voineet edes kannustaa minua, musiikki oli heille

vieras maailma. Sen takia he eivät osanneet etsiä minulle hyviä opettajia. Minusta ei koskaan tullut oikeata instrumentalistia, soittajaa.”

Kenenkään ei pitänyt pakottaa häntä soittotunneille.

Nuori tyttö eli maailmassaan, joka avartui jokaisella nuotilla, äänellä, tahdiniskulla. Elämään kasvoi säännöllisyyttä.

”Olen ankara itselleni. Säveltäessäni noudatan aikatauluja.”

Ravistelua

Vuonna 1982 Saariaho kuului nuorten muusikoiden Korvat Auki! -yhdistykseen. Sen perustajajäseniä olivat myös maestrot Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste sekä säveltäjät Magnus Lindberg ja Tapani Länsiö.

Yhdistys ravisteli luutunutta musiikkielämää. Saariaho julisti, ettei hän aio koskaan säveltää oopperaa tai sinfoniaa.

30 vuotta myöhemmin hän on kolmen kiitetyn oopperan säveltäjä. Oopperoista ylistetyin on Kaukainen rakkaus.

”Olen saanut kuulla lausunnostani 1982 ”, Saariaho naurahtaa.

”En vieläkään usko, että sävellän sinfonian. Kuulija päättäköön itse, soiko musiikissani sinfonia vai ei.”

Saariaho on säveltänyt myös viuluja sellokonserton, kamari- ja laulumusiikkia, oratorion Simonen kärsimys, orkesterimusiikkia sinfoniaorkestereille sekä baletin Maa.

Jotkut hänen teoksistaan ovat Berliinin filharmonikkojen tai Bostonin sinfonikoiden tilaustöitä. Omaa panostaan hänen sointiinsa taikoo elektroninen tietokonemusiikki.

Hän on saanut alansa arvostetuimpia palkintoja maailmassa: palkinnot parhaasta oopperalevytyksestä (Grammy) 2011, Grawemeyer – maailman suurin sävellystunnustus – 2003, Michael Ludwig Nemmers 2008 sekä Sibelius-palkinto 2009 ja Léonie Sonningin musiikkipalkinto 2011.

Suurta hinkua

Oopperan voi nähdä myös eri taiteenalojen kohtauspaikkana.

”Maa-baletissa löysivät musiikin ohella toisensa tanssitaide sekä teatteri- ja valotekniikka. Parhaimmillaan muut taiteen elementit kantavat musiikkia, ja silloin syntyy enemmän kuin musiikkia.”

Sisäänkäyntejä, portaita ja ikkunoita tuntemattomiin huoneisiin – niitä löytää Saariahon musiikista.

Myös Saariahon Pariisin kodissa on kerrosten välillä portaita, puisia luomuportaita. Matka johtaa askelmalta moneen suuntaan eikä ensikertalainen tiedä, mikä on määränpää.

Säveltäjä seisoo suuren tuntemattoman edessä.

”Neljäs ooppera on suunnitteluasteella. Sellaisen säveltäminen on niin valtava prosessi, että tarvitaan yhtä suuri hinku.”

Teknologiaa

Värit soivat Saariahon musiikissa. Tulpan jälkeen valo täyttää huoneen.

”Suomalainen luonto on läsnä. Sysäyksen voi antaa luonnon rikkaus, symmetria tai valo. Loppu on musiikkia.”

”Joskus pakenen kaupasta tyhjin käsin musiikkiterrorin takia”, Kaija Saariaho kertoo. Kuva: Marta Nascimento/REA/MvPhotos.

Tietokoneet tavallaan toivat hänelle myös aviomiehen. Mies on ranskalainen Jean-Baptiste Barrière. Hän toimi 1980-luvulla johtajana Saariahon opinahjossa, pariisilaisessa tietokonemusiikin instituutissa, IRCAM:ssa.

”Vallankumouksellisilla tietokoneohjelmilla kyettiin äänen tarkkaan erittelyyn. Miten ääni syntyy? Miten se soi?”

Porrasaskelma narahtaa. Perheen esikoinen, 22-vuotias Aleksi, kapuaa keittiöön.

Saariaho sukeltelee niin syvällä teknologiassa, että joskus vasta elävän ihmisen kohtaaminen helpottaa.

”Työskentelen elävien muusikoiden kanssa erityisesti säveltäessäni konserttoja.”

Soivat pinnat helpottavat Saariahon ajattelua. Ne voivat olla myös sanallisia. ’S’ soi toisella tavalla kuin ’i’. ’U’ taas erottuu molemmista kuin yö auringosta.

”On rakeisia ja sileitä, korahtelevia, läpikuultavia ja pimeitä ääniä. Herkkyys kuuluu ihmisen aistinvaraisiin ominaisuuksiin.”

Kuuleeko Kaija Saariaho kaiken? Hän ei tiedä. Eihän hän voi tietää, miten muut kuulevat.

”Kun on säveltänyt koko päivän, illalla monet arkiset äänet kuulostavat kauheilta. Inhoan televisiosta tulevia ääniä.”

Oikeudenmukaisuutta

Korvat Auki! -yhdistys hedelmöitti Suomeen maailmankuuluja, tuuheita puita.

”Suurin kiitos kuuluu sävellyksen opettajalleni, Sibelius Akatemian Paavo Heiniselle. Hän on kenties tärkeintä, mitä minulle on tapahtunut”, Saariaho sanoo hiljaa.

Kuiskauksessa soi tuuli.

Saariaho rakastaa tuulen ääntä.

Kerran Berliinin filharmonikot kuiskailivat Saariahon konsertissa.

”Muusikot olivat ensin ujoja, mutta sitten he innostuivat kuiskattuun jaksooni.”

Saariaho vihaa vääryyttä ja sortoa. Hän soittaa pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen.

”Luonnon, vähemmistöjen, lasten ja naisten sortaminen on vastenmielistä.”

Lisää ääniä: ikkunan alla mylväisee moottoripyörä. Pariisi moikuu seinien takana, näkymätön siivooja puhdistaa keittiönpöytää.

Pariisissa Saariaho hengittää vapaasti. Vapaa-ajalla hän kokkaa ja nauttii ruoasta läheistensä kanssa.

”Pariisissa saan olla oma itseni. Täällä ei lokeroida ihmisiä. Suomessa haarukoidaan erilaisuutta.”

Suomi on silti rakas, oma maa. Saariaho ei ole luopunut perheensä Suomen kodista.

Lastensa Aliisan ja Aleksin kanssa äiti puhuu vain suomea.

”Olen hyvin yksinkertainen. Pyrin säännöllisyyteen, syömään terveellisesti, viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Lopputulos saattaa olla epänormaali, mutta en käytä aikaani kynsien lakkaamiseen.”

Tuoksuvaa musiikkia

Saariaho tuntee tyydytystä.

”Voin keskittyä vain säveltämiseen.”

Usein säveltäjän korvat väsyvät.

”Jogurtteja ostaessani saatan joutua supermarketin muzakkiterrorin uhriksi. Joskus pakenen kaupasta tyhjin käsin musiikkiterrorin takia.”

Saariahon työpari on ääni. Usein tuntuu, että musiikki valtaa kaikki aistit.

”Kuulemisen ja näkemisen lisäksi kokemus voi ulottua hajuaistiin, kun syntyy hajua muistuttava vaikutelma.”

Puhutaanhan sokerisesta pop-musiikistakin. Ja mille haiseekaan Kauko Röyhkä?

”Miten vangita musiikkiin auringonlasku valtameren rannalla? Ihana ääni, meren tuoksu, muuttuva maisema.”

Aivokäyriä

Kriitikkolegenda Seppo Heikinheimo kuvaili Saariahon musiikkia vertaamalla sitä kuolleen ihmisen aivokäyrään.

”Hän sanoi, että jos olisin ruma, paksu ja vanha, kukaan ei kuuntelisi musiikkiani.”

Saariaholle naiseus ei ole ongelma.

”Mutta ei se ole määräävä tekijä. Kun joku luonnehtii minua maailman parhaaksi naissäveltäjäksi, niin saman ajattelun mukaan on lupa puhua maailman parhaasta vasenkätisestä nais- tai miessäveltäjästä. Taide ei ole urheilukilpailu.”

”Mikään ei ole epävarmempaa kuin se, että musiikkikilpailun voittaja pärjää myös tulevaisuudessa.”

Portaikossa narahtaa jälleen. Kun ovi sulkeutuu, tuuli soi.

Juttu säveltäjä Kaija Saariahosta ilmestyi Seurassa 41/2012. Saariaho oli tuolloin säveltämässä neljättä oopperaansa.