Jarkko Tamminen: ”Kiertue on itselleni iso riski”

Näyttelijä-imitaattori Jarkko Tamminen, 40, teki vuosi sitten listan, jossa oli 15 unelmaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä-imitaattori Jarkko Tamminen, 40, teki vuosi sitten listan, jossa oli 15 unelmaa.
Teksti:
Virpi Valtonen

TUNNUSTAN nauttivani siitä, kun saan ihmiset nauramaan. Pikkujouluaika on mukavaa aikaa esiintyä. Ihmiset ovat silloin tavanomaistakin paremmalla tuulella. Tosin muistan uraltani myös taantuma-aikoja, jolloin yritysjuhlissa ei ollut niin riemukas meininki.

 

TUNNUSTAN, että varasin Hartwall Arenan maailman suurimpaa vetoa, Stars Show XXL:ää varten jo melkein kaksi vuotta sitten. Tämänsyksyinen Stars Show oli kolmas ja näillä näkymin myös viimeinen.

Kiertue on ollut itselleni iso riski. Jännitystä luo se, että kaikki – myös asuntomme on pelissä tässä hommassa. Olen ottanut paitsi taiteellisen, myös taloudellisen riskin.

 

TUNNUSTAN, että tein vuosi sitten listan asioista, joita olisi kiva elämässäni tehdä. Minulla on noin 15 unelmaa, joista kolme on nyt toteutunut. Seuraavaksi tartun oletettavasti nuorisomusikaaliprojektiin, joka on pyörinyt päässäni kauan.

Perustyypillinen nelikymppisen miehen unelma lienee myös se, että tahtoo juosta maratonin. Kun en ole sitä vielä juossut, niin nyt olisi aika tarttua siihen. Miksi jättäisi unelmat vain pöytälaatikkoon?

 

TUNNUSTAN, että elämän rajallisuus tulee neljänkympin iässä jollain tavalla todelliseksi. Sitä huomaa, että omat vanhemmat alkavat vanheta, ja isovanhemmatkin ovat jo poistuneet.

Olen kuitenkin tyytyväinen. Tässä iässä tuntee itsensä aika hyvin ja on myös oppinut hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

 

ENNUSTAN, että pidän ensi vuonna kuusi kuukautta keikkataukoa imitaatiosta. Tauon aikana katson mihin unelmistani seuraavaksi tartun. Viiden vuoden aikana tulen tekemään jotain teatteriin tai muutoin näyttelemiseen liittyvää. Olisi mukava kokea taas sitäkin puolta.

 

TUNNUSTAN, että haluaisin olla mukava pomo, mutta tietyissä asioissa joudun olemaan tiukka. Pitää osata sanoa, että näin tämä homma menee ja tästä pidetään kiinni. On otettava vastuu itse. Homma leviäisi käsiin, jos kaikkeen vastaisi myöntävästi.

Työnantajana joutuu käymään välillä vaikeampiakin asioita läpi. On tärkeää jakaa kiitosta niille, jotka ovat työssään onnistuneet. Toisen keksimiä ideoita ei saa omia omikseen vaan kunnia sille, jolle kunnia kuuluu! Ja jos joku tarvitsee apua niin sitä pitää antaa eikä saa jättää ihmistä yksin.

 

TUNNUSTAN, että minulla on liki 4 000 erilaista Coca-Cola-tölkkiä kellarissa. Olen kerännyt niitä koko ikäni eri puolilta maailmaa.

 

TUNNUSTAN, että suoraan puhuminen on itselleni tärkeä juttu. En jää jurnuttamaan vaan sanon asiat aina suoraan.

Me suomalaiset olemme yleisesti ottaen hyviä antamaan negatiivista palautetta tai sitten palautetta ei anneta lainkaan. Olen oppinut Tanskassa laulua opiskellessani antamaan myös positiivista ja rakentavaa palautetta.

 

TUNNUSTAN, että välillä en osaa olla pitkämielinen lasteni kanssa. Isyys ei ole aina niin helppoa. Hyvänä isänä oleminen 2- ja 7-vuotiaille tyttärilleni on haaste johon pyrin.

 

TUNNUSTAN, että olen kasvanut kriittisten silmien alla. Isäni on opettajaperheen lapsi ja myös äitini on opettaja. Opettajien kuri ja se, miten opettaja opettaa on leimannut kasvatustani.

Meidän Tammisten suku on ollut isäni ja isänisäni aikana koulujutuissa ja harrastuksissa äärimmäisen kriittinen. Soitin lapsena viulua ja sain itsekin vain kriittistä palautetta, kun soitin pari väärää säveltä. Silloin teki mieli sanoa, että soittakaa itse. Vaikka menestyin koulussa, esille nostettiin se kun loistonumeroiden joukossa olikin yksi kasi.

En halua toistaa samaa kriittisyyttä omille lapsilleni, mutta en myöskään halua synnyttää harhaluuloa, että he ovat kaikessa maailman parhaita. Annan tyttärilleni paljon positiivista palautetta. Myös vaimoni on erittäin hyvä kannustavan palautteen antamisessa.

X