Kaija Koo: ”Olen mennyt rajun mankelin läpi”

Onko se sisua, kunnianhimoa ja lahjakkuutta? Johdatusta vai kenties osittain puhdasta tuuria? Kaija Koo ei tiedä. Hän on mielestään viimeinen ihminen, jolta kannattaa kysyä menestyksen salaisuutta.

”Kun aloitin urani, ei ollut kännyköitä tai facebookia. Jotenkin vaan ajauduin tiettyihin piireihin. Jokin ihmeellinen imu vei minut oikeaan aikaan oikeisiin paikkoihin.”

Äskettäin Kaijan tuorein hitti Siniset tikkaat ylitti kultalevyn rajan. Nykypäivänä se tarkoittaa sitä, että kappaleella on yli kaksi miljoonaa kuuntelua musiikkitoistopalvelu Spotifyssa.

Kaijan uralle on mahtunut vastaavia läpilyöntejä paljon, onhan hän yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Kaijan levyjä on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta.

”Ei näihin uutisiin silti koskaan turru. Kulmakarvani nousevat joka kerta korkeammalle kun mietin, että miten tämä kaikki on mahdollista.”

Mutta Kaijan menestys ei ole tullut helpolla. Se on vaatinut täydellisen romahduksen ja uudelleenrakentamisen.

Ja hillittömästi rohkeutta.

Lapsuus

Olen ollut lapsesta asti yliempaattinen ihminen. Minua on sanottu filosofi-älyköksi, koska olen perusluonteeltani syvällinen ajattelija ja jonkinlainen kansanparantaja.

Vietin lapsuuteni Helsingissä äitini, isäni ja minua muutaman vuoden vanhemman siskoni kanssa. Asuimme Malmin lentokentän lähellä. Jo edesmennyt isäni harrasti lentämistä, olen siis lentäjän tyttö.

Isä oli räiskyvä persoona ja aikamoinen keksijä, joka oli koko ajan rakentelemassa jotakin. Olen luonteeltani enemmän isäni kuin äitini kaltainen. Kiihdyn helposti nollasta sataan niin kuin hänkin.

Tajusin ymmärtäväni musiikista enemmän kuin muut jo aika varhain. Kotonamme kuunneltiin vain jazzia ja klassista musiikkia. En ole koskaan kuunnellut suomalaista iskelmää tai tanssimusiikkia.

Perin jotain musikaalisuutta isältäni, joka rahoitti diplomi-insinöörin opintonsa soittamalla rumpuja. Äitini serkku oli puolestaan Spede Pasanen, ehkä sieltäkin on periytynyt luovuutta.

Lapsena soitin pianoa. Pimputtelin sitä aikani, mutta 12-vuotiaana ostin kitaran. Siitä kaikki lähti.

Oma tie

Olin nuorena hyvin ujo, en edes uskaltanut viitata koulussa. Minulla ei ollut esiintymisviettiä, mutta rakkaus musiikkiin vei voiton. Oli uskallettava esiintyä, jotta pystyisi tulkitsemaan suurinta intohimoaan.

Teini-ikäisenä menin kitarakouluun ja perustin kavereideni kanssa tyttöbändin. Ensimmäinen taiteilijanimeni oli Kaya.

Pääsin 17-vuotiaana Steel City -nimiseen yhtyeeseen. Pian päädyin taustalaulajaksi eri artisteille. Tein myös paljon tv-mainoksia.

Ex-mieheni Markku Impiö tuli mukaan kosketinsoittajaksi bändiimme, kun olin 19-vuotias. Olimme yhdessä, menimme naimisiin ja perustimme perheen. Hän ryhtyi säveltämään 90-luvulla ja puhuimme kotona paljon musiikista. Hänen tekemäänsä musiikkiin tarttui paljon ajatuksiani. Olin hänen muusansa.

Vuonna 1992 Markku ehdotti yhteistä albumia. Tyrmäsin ajatuksen heti. Pian muutin mieleni ja ajattelin, että teemme sen rakkaudesta musiikkiin eikä siitä tule ehkä mitään isoa hässäkkää. En osannut odottaa, että urani olisi lähtenyt siitä sillä tavalla lentoon. Tuulten viemää myi triplaplatinaa eli 175 000 kappaletta ja levy pysyi Suomen virallisella albumilistalla 66 viikkoa.

Jos olisin heti tiennyt mitä siitä seurasi, olisin varmaan juossut karkuun. Mutta nyt olen onnellinen, että tein sen – ilman sitä en olisi nyt tässä.

Vuonna 2010 julkaistu Vapaa-biisi oli iso vedenjakaja urallani. Olin tuntenut itseni epämukavaksi vanhoissa vaatteissa ja saumat alkoivat ratketa liitoksistaan. Minun oletettiin olevan nöyrä filosofi ja haaveilija, joka katsoo valokuvissa kaihoisasti merelle. Vapaa-kappaleen myötä sain energiani, räjähtäväisyyteni ja itsepäisyyteni uudella tavalla esille.

Varjoja

Vaikka olen saanut kokea suurta menestystä, elämääni on mahtunut myös syviä kuoppia. Avioero kymmenen vuotta sitten oli valtavan vaikea kokemus. Olimme Markun kanssa paitsi aviopari myös tiivis työpari. Teimme musiikkia kahdestaan ja pyöritimme yritystämme. Kaikki mitä minulla oli, ura ja menestys, oli lähtöisin yhteisestä yksiköstämme. Se teki erosta erityisen raskaan.

Mietin eri vaihtoehtoja kauan ja eroprosessi oli pitkä. Tiesin, että jotain oli tehtävä.

Olen ylpeä siitä, että uskaltauduin irrottautumaan ja lähtemään siitä huolimatta, että en tiennyt mitä minulle tapahtuu. Otin sen riskin, että en pärjäisi yksin. Totta helvetissä minua pelotti.

Samoihin aikoihin nyt jo aikuinen poikani joutui onnettomuuteen moottoripyörällään. Se oli paha juttu, josta toipuminen kesti pitkään.

Avioeron myötä ajauduin myös taloudelliseen ahdinkoon. Olin ihan raunioina. Vuosien työt tulokset olivat menneet ja olin ihan nollilla.

Olen tosiaan mennyt rajun mankelin läpi. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jatkaa eteenpäin. Tiesin, että joko kaadun ja kuolen tai nousen ja jatkan matkaani.

Suurin minua kannatellut voima oli musiikki. Yleisö piti minua pystyssä vaikeina aikoina. Olen aina kokenut, että työni on arvokasta ja se tekee minut onnelliseksi. Se on vaikuttanut jaksamiseeni ja sen avulla olen päässyt yli huolistani.

Valoa

En olisi kymmenen vuotta sitten osannut kuvitella, että joskus hoitaisin kaiken itse: johdan bändiäni ja pyöritän yritystäni. Eron jälkeen jouduin opettelemaan kaikki paperiasiat ja laskujen maksamiset. Pian huomasin, ettei se niin vaikeaa ole ja on myös ammattilaisia, jotka voivat hoitaa asioita.

Itsetuntoni on kasvanut valtavasti vastuunottamisesta ja onnistumisista. Olen ottanut kovia riskejä, enkä ole osannut pelätä. Ehkä olen tyhmänrohkea, mutta toistaiseksi se on kannattanut.

Olen päässyt taloudellisesti vihdoin jaloilleni. Esiinnyin kahdesti Hartwall-areenalla, molemmat konsertit olivat loppuunmyytyjä. Se tuntuu aivan uskomattomalta.

Ammattini vuoksi kohtaan upeita ihmisiä. Se on valtava etuoikeus. Ihmiset tulevat juttelemaan avoimesti asioistaan ja huomaan olevani arvostettu. Kukaan ei hyökkää kimppuuni tai lataa minulle mitään törkyä. Joku saattaa antaa vaikka kukkakimpun kahvilassa. Joku koskettaa olkapäähän, katsoo silmiin ja lähtee pois. Kunnioitan ihmistä, joka tulee kertomaan oma tarinaansa, joka liittyy johonkin biisiini.

Ihmiset näkevät minusta, että olen heidän puolellaan ja myös kokenut kovia. Se kuuluu lauluistani ja saundistani.

Sydämellä

Uuden Sinun naisesi –albumini tekoprosessi oli aikamoista ”karhunpainia”. Minulle oli tärkeää, että aikataulut eivät menneet laadun edelle. Iskin studiossa keppiä maahan ja sanoin, jos en ollut vielä tyytyväinen. Levyn julkaisua jouduttiin kerran jo siirtämään. Paine oli kova, ja vaatii pokkaa panna peli seis. Nyt minulla on voimaa siihen, koska tiedän oman arvovaltani. Ennen en olisi uskaltanut tehdä niin.

Minua ärsyttää, jos joku kuvailee minua perfektionistiksi. Siinä sanassa on negatiivinen klangi. Perfektionisti on helposti ihminen joka piinaa muita ihmisiä viilaamalla pilkkuja. En ota sellaista viittaa harteilleni.

Haluan tehdä asiat kunnolla, sillä otan yleisöni todella vakavasti ja kunnioittavasti.

Nyt pystyn seisomaan levyn takana. Cheekin ja minun yhteinen biisi Nää yöt ei anna armoo ja siitä tehty video ovat kova juttu. Levyllä loistavat biisintekijöinä muun muassa myös Maija Vilkkumaa, Erin Anttila ja Paula Vesala.

Tässä ja nyt

Olen jäämässä pitkälle keikkatauolle jalkavaivan vuoksi. Edessä on kuukausien tauko esiintymisistä. Olen joutunut käyttämään keppiä jo jonkin aikaa. Siitä on tullut vakielementti keikoillani.

Viime kesän keikat tuntuivat rajuilta kipeän jalan kanssa. Se oli minulle todellinen voimannäyttö – ihmiset eivät ehkä edes tajunneet, miten kovaa yritin. Halusin silti antaa kaikkeni ja esiinnyin lähes yhdellä jalalla, pompin vain toisen jalan varassa. Minulla oli joka paikassa koottava pyörä matkassani, kun kävely oli hankalaa. Se oli ainoa mahdollisuuteni päästä liikkumaan.

Nää yöt ei anna armoo -videon kuvauksissa kiipeilin autojen katoilla kepin kanssa. Se oli hankalaa, mutta en luovuttanut. Jos ihminen keskittyy vaan pahaan oloon tai kipuun, niin unohtaa hengittää. Ei niin voi elää.

Jalkaleikkaus on todennäköisesti ainoa keino, joka auttaa minua, mutta minä kannan vastuun päätöksestä. Ja olen myös päättänyt, että jos fysiikka ei toimi kunnolla, niin sitten vaan laulan paremmin. Toistaiseksi se periaate on toiminut loistavasti.