Kyösti Mäkimattila: ”Raitistuessa ei kaiken tarvitse muuttua”

TUNNUSTAN olevani päästä varpaisiin jouluihminen. Rakastan joulua ja kaikkia tähän hiljentymisen aikaan liittyviä asioita. Joulumuistot ovat minulle arvokkainta perintöä ja pääomaa, josta ammennan. Ehkä tunne liittyy siihen, että olen saanut elää kultaisen lapsuuden.

ENNUSTAN, että jään joululta pitkälle tauolle. Varjokuvan kanssa palaamme vasta maaliskuussa tanssipaikoille. Sitä ennen teemme ystävänpäivän ympärillä konserttisalikiertueen Riku Niemen tangotentetin kanssa. Tammi–helmikuun taitteessa matkustan jo kolmatta kertaa esiintymään Suomi-talolle Floridaan.

TUNNUSTAN, että olen valon lapsi. Olen melankoliaan taipuvainen, ja pimeys käy päälleni pommikonelaivueen lailla.

Elämässäni on tapahtunut keskeisiä muutoksia sen jälkeen, kun raitistuin viisi vuotta sitten ja minut kolme vuotta sitten valittiin tangokuninkaaksi. Olen löytänyt elämästäni aivan uusia sävyjä.

TUNNUSTAN, että haluaisin hehkuttaa korkin kiinni laittamisen merkitystä paljon enemmän, mutta kaikki lähtee ihmisestä itsestään.

Raitistuessa ei kaiken tarvitse muuttua. Tarvitaan pieni annos rohkeutta. Heti ei tarvitse ottaa tavoitteekseen sitä, että korkki pysyy kiinni koko loppuelämän. Tavoitteeksi voi ottaa vaikkapa loppupäivän. Kun siitä aloittaa, ja etenee päivän kerrallaan, voi äkkiä huomata, että ympärillä on tsemppaajia ja ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa.

ENNUSTAN, että seuraava runokirjani Yösydänhetkiä on vielä enemmän näköiseni kuin kokoelmat Suuntatähti tai Rakkaani olivat. Olen siinä vielä rohkeammin se, mikä olen ilman, että mietin mitä olen. Pyrin pienten hetkien ja asioiden vangitsemiseen.

Kirjoittaminen on minulle hyvin tärkeää. Se on tapa maadoittaa itseni – keino, jonka otan käyttöön, jos uni ei tahdo tulla. Kirjan nimikkorunokin syntyi sydänyönhetkistä, jolloin on kahden oman jumalansa ja maailmansa kanssa.

Omien heikkouksien kanssa yön pimeydessä painiminen on haastavaa. Sen tyhjyyden tunteen kanssa on aika yksin.

Suosittelen kirjoittamista kaikille. Suurin osa aikuisväestöstä osaa kirjoittaa, joten sitä kannattaisi kokeilla. Luulen, että ihmiset eivät myöskään lue niin paljon kuin kannattaisi. Myös lukemiselle kannattaisi hankkia aikaa.

TUNNUSTAN, että laulajilla ja muusikoilla, myös minulla, on tahto tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se on luontainen tarve ja asia, johon tässä yhteiskunnassa pitäisi keskittyä paljon enemmän.

Luin hiljattain tilaston, jonka mukaan Suomessa on aikuisväestössä yksinasuvia enemmän kuin muita. Se on mielestäni hätkähdyttävää. Pohdin heti tilaston kuultuani kuinka moni on vapaaehtoisesti yksin.

TUNNUSTAN, että perheen kanssa yhteinen tekeminen on parhaimmillaan, kun laitamme ja nautimme yhdessä ruokaa. Viimeksi leivoin kahden pikku apulaisen kanssa pikkuleipiä ruotsalaisella Hovin parhaat viipaleleivät -reseptillä, joissa on paljon inkivääriä.

TUNNUSTAN, että kun myöhästyin 15 minuuttia sovitusta tapaamisesta, se oli minulle täysin sietämätön tilanne. Koko loppupäivän minulla oli sellainen olo, että vetoketju on yhden pykälän pielessä. Aion tehdä myös omille lapsilleni selväksi, että aikataulujen kiinni pitämisessä on kyse toisen ihmisen kunnioittamisesta. Se on sopimus, jota ei rikota.

TUNNUSTAN, että minua on aina ihmetyttänyt, miksi pitäisi pysyä lestissään. Jos ihminen on jotain muuta kuin yhden konstin timpuri, ruvetaan toppuuttelemaan, että äläpäs luule itsestäsi mitään: pysy ruudussasi vaan.

Minulle se ei sovi alkuunkaan, sillä minähän vasta lämmittelen. En ole vielä lyönyt kaikkea osaamistani ja kaikkia kortteja pöytään – en läheskään. Kaikenlaisia suunnitelmia on, mutta ensin pitää tehdä perusduunit hyvin ja olla sanojensa mittainen mies.

TUNNUSTAN ajattelevani, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Hyvä lisää hyvää. On kummallista jos joku ajattelee, että minun onneni olisi jonkun toisen onnesta pois. En hyväksy enkä myönnä sitä.