Nyt on sakeaa: Outo venäläinen 1hd Music Television -nuorisokanava pääsi Suomen markkinoille – Tekijöiden taustalla korruptiosotkuja ja valekuninkaallisten verkostoa

Digitan antenniverkossa näkyneen 1hd Music Televisionin taustat hämmentävät. Kanavan edustajat ovat saaneet Viron-bisneksistään korruptiosyytteitä, ja mukana pyörivää valeaatelisten verkostoakin arvellaan isoksi huijaukseksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Musiikkikanava on ollut Suomessa antennipaikalla 17.

Digitan antenniverkossa näkyneen 1hd Music Televisionin taustat hämmentävät. Kanavan edustajat ovat saaneet Viron-bisneksistään korruptiosyytteitä, ja mukana pyörivää valeaatelisten verkostoakin arvellaan isoksi huijaukseksi.
(Päivitetty: )
Teksti: Petri Jääskeläinen

Viime joulukuun itsenäisyyspäivänä Suomessa kanavapaikalla 28 lähetyksensä aloittanut 1hd Music Television on poikkeus kotimaisen tv-tarjonnan joukossa. Venäläislähtöinen kanava lähetti Digitan antenniverkossa musiikkiohjelmaa vuorokauden ympäri.

Helmikuun alussa 1hd Music Television pääsi paremmalle kanavapaikalle 17, jossa aiemmin oli ollut iskelmäradio Harju & Pöntinen.

Digitan tiedotteen mukaan musiikkikanava toimi jo Suomea aiemmin Venäjällä, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä, Virossa ja Latviassa, ja sillä olisi hurja 50 miljoonan nuorisokatsojan tavoittavuus.

1hd Music Televisionin Euroopan edustajana on virolainen Kaido Laanjärv. Hänen yrityksensä Kaits Oü omistaa kanavan lähetysluvat Suomessa, ja hän on hoitanut kanavan täkäläisiä asioita.

Kanava sai aluksi helmikuun loppuun asti voimassa olleen lyhytaikaisen tv-luvan, jonka päätyttyä yritys haki viestintävirasto Traficomilta vuoteen 2027 asti kestävää pitkäaikaista lupaa.

Vielä keväällä kanava oli merkittynä Digitan kanavaoppaassa – mutta heti sen jälkeen kun Seura alkoi tehdä mainosrahoitteisen televisioyhtiön taustoista juttua, kanava pimeni yhtäkkiä varoittamatta. Myös Laanjärven yrityksiä alkoi kadota verkosta.

Mitä oikein tapahtui – ja millainen viihdekanava oikein on kyseessä?

Toimi aiemmin jätealalla – ja päätyi tutkittavaksi korruptioepäilyistä

Televisioedustaja Kaido Laanjärv ei ole aina työskennellyt mediamaailmassa.
Vielä vuonna 2017 hänen Kaits Oü:nsa nyt käyttämä verkkotunnus johti Baltic Waste Management -yrityksen kotisivuille.

Samana vuonna kyseinen yritys nousi esiin merkittävässä virolaisessa lahjusskandaalissa, kun Tallinnan jätehuollon kilpailutuksia tutkinut Viron turvallisuuspoliisi pidätti kaupungin varapormestarin Arvo Sarapuun. Häntä, hänen vävyään Margo Tomingasta ja Kaido Laanjärveä epäiltiin korruptiosta.

Lehtitietojen mukaan kolmikkoon liittyvät yritykset olivat saaneet ison siivun kaupungin jätebisneksestä, vaikka näiden tarjoukset eivät olleetkaan kilpailukykyisimpiä.

Äripäev-lehti uutisoi tänä keväänä, että Laanjärv ja Tomingas olisivat syytteessä Sarapuun avustamisesta ja avunannosta korruptiorikoksessa. Oikeudenkäynti on kesken.

Syyttäjän mielestä Baltic Waste Management oli haamuyritys, jota rahoitettiin Sarapuuhun ja Tomingasiin liittyvien yritysten kautta.

Varapormestari Sarapuu pääsi jo oikeusjutusta eroon. Valtakunnansyyttäjä lopetti tapauksen hänen osaltaan vuonna 2018. Sarapuu joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut ja 12 000 euroa valtiolle. Hän menehtyi vakavaan sairauteen maaliskuussa 2020.

Musiikki-tv:n johtaja pyörii valeaatelisten parissa

Jos edustaja Laanjärven tausta onkin värikäs, vielä erikoisempia harrastuksia on kanavan varsinaisella toimivalla johdolla.

1hd Music Televisionin johtaja on venäläinen suurliikemies Pavel Yakos. Ahkerasti ympäri maailmaa matkaileva Yakos vieraili vuoden alussa Suomessa, käyden sosiaalisen median päivitystensä perusteella muun muassa Digitan konttorilla ja Hartwall-areenalla.

Maaliskuussa hän matkusti kanavalaistensa kanssa Japaniin ”diplomaattivierailulle”.

1hd Music Television -kanavan johtaja Pavel Yakos (vas) pääsi vierailullaan istumaan prinssien viereen.

1hd Music Television -kanavan johtaja Pavel Yakos (vas) pääsi vierailullaan istumaan prinssien viereen. © Kuvakaappaus/Otavamedia

Yakosin ryhmän vastaanottajina Japanissa toimivat Sisilian maestro, prinssi Junsuke Borbone ja Italian emeritussuurherttuatar Tarja Vittoria Borbone – joka asuu oikeasti Tampereella.

Myös Venäjän suurherttuana esitelty Sergei Nikolaevich Volkov ja Italian suurherttuaksi kutsuttu Anatoli Vittorio Borbone osallistuivat tilaisuuksiin.

Vastaanotoille osallistuneiden aatelisten sukutausta on kyseenalainen. Heitä on epäilty varainkeruutapahtumia järjestäviksi kansainvälisiksi huijareiksi.

Junsuke Borbone, oikealta nimeltään Junsuke Kita, on vuonna 1993 syntynyt japanilainen pianisti. New Yorkissa toimiva, klassisen musiikin kilpailuja järjestävä Ibla Foundation on kutsunut Kitaa musiikkimaailman häpeätahraksi.

Ibla Foundationin mukaan Kita on valehdellut menestyksestään musiikkikilpailuissa sekä väärentänyt tietojaan, valokuviaan ja asiakirjojaan.

”Junsuke Kita on todellinen häirikkö. Hänen vuosikausia jatkuneen petoksensa laajuutta on vaikeaa edes kuvitella”, sanoo Iblan puheenjohtaja, pianisti Salvatore Montisanti Seuralle.

Montisantin mukaan Kitalla tai yhdelläkään hänen ryhmästään ei ole aatelistaustaa.

Kita hallinnoi nimissään toimivaa säätiötä, jonka tarkoituksena on maailmanrauhan saavuttaminen. Se tapahtuu luomalla ”uutta kuninkaallista diplomatiaa” venäläisen ja italialaisen aatelissuvun välille.

Keskeinen osa säätiön toimintaa ovat näyttävissä rakennuksissa järjestetyt tilaisuudet, joissa Kita soittaa vierailleen pianoa.

Tilaisuuksissa kerätään lahjoituksia, joiden avulla säätiö rahoittaa toimintaansa.

Aatelisina esiintyvät ihmiset näyttävät saavan yllättävän usein jopa virallisia vierailukutsuja eri maiden yrityksiltä ja yhteisöiltä.

Italian emeritussuurherttuatar Tampereelta ei kommentoi

Vuosina 2015 ja 2016 prinssi Kitan konsertteihin pääsi osallistumaan myös Tampereella. Toiseen niistä viitataan säätiön kotisivuilla diplomaattitapaamisena.

Valeaateliset kehuvat käyneensä myös Tampereella.

Valeaateliset kehuvat käyneensä myös Tampereella. © Kuvakaappaus/Otavamedia

Kitan rinnalla usein esiintyvä Tarja Vittoria Borbone on todellisuudessa kotoisin Suomesta. Säätiön levittämän tarinan mukaan hän liitti Kitan osaksi maineikasta Borbonen sukua. Sen jälkeen Borbonet muodostivat diplomaattiyhteyden venäläisen Volkovin aatelissuvun kanssa.

Seura tavoitti kyseisen uushengellisissä uskonnollisissa piireissä toimivan tamperelaisnaisen, eikä mikään viittaa hänellä olevan aatelistaustaa.
Nainen kieltäytyi kommentoimasta aatelisasioitaan vedoten siihen, ettei asia kuulu lehdistölle.

Saiko tv-pomokin aatelisarvon?

1hd Music Televisionin maaliskuinen vierailu Japaniin ei suinkaan ole ainutkertainen.

Säätiön julkaisemien videoiden perusteella televisiojohtaja Pavel Yakos on ollut osa Kitan rakentamaa ”diplomaattiverkostoa”, edistämässä japanilais-venäläisiä liikesuhteita.

Eräällä kerralla Yakos tapasi japanilaisten öljy-yhtiöiden edustajia. Toisella kerralla televisiokanavan vierailijaryhmä taas osallistui bisnestapaamiseen, jossa pohdittiin japanilaisen kosmetiikan tuomista Venäjän markkinoille.

Säätiön kotisivuilla televisiojohtaja Yakos on esitelty vuoden 2019 alusta lähtien nimellä Sir Pavel Iakos Italiasta. Toisaalla hänen arvonimensä taas on Hänen ylhäisyytensä kunnianarvoisa Pavel Iakos Venäjältä.

Venäläistä kanavajohtajaa tituleerataan prinssin sivuilla kauniisti Italian edustajana.

Venäläistä kanavajohtajaa tituleerataan prinssin sivuilla kauniisti Italian edustajana. © Kuvakaappaus/Otavamedia

1hd Music Televisionin logo näkyy monissa aatelissäätiön viime vuosina julkaisemissa videoissa.

Viime viikkojen aikana Laanjärv ja Yakos eivät ole vastanneet Seuran yhteydenottopyyntöihin. Laanjärv alkoi kuitenkin heti Seuran tiedusteluiden jälkeen sulkea yhtiöidensä verkkosivuja.

Kanava ei ole kertonut, onko ohjelmatoiminta tauolla tai jatkuuko se vielä Suomessa jollain tavalla.

Traficom antoi syksyllä kanavalle toimiluvan, koska yhtiö täytti luvansaannin ehdot. Ainakaan viime joulukuussa viranomaisilla ei ollut tullut ilmi mitään syytä sen eväämiseen.

Lue myös: Itärajan isoin bisneskupla – Näin miljoonat eurot liikkuivat vuosia Nuijamaalla

X